LUONNONTIETEIDEN ALA
Mitä kestävä kehitys merkitsee tietojenkäsittelyn perustutkinnossa?
Tietojenkäsittelyn perustutkinto, Datanomi
Tiedot toimittanut Ilpo Nikander Koulutuskeskus Salpaus (Kuva Koulutuskeskus Salpaus)
ALAN KUVAUS
Tietojenkäsittely on tullut osaksi lähes kaikkea inhimillistä toimintaa ja kaikkia toimialoja. Tietojenkäsittelyn avulla kerätään ja jaetaan tietoa, ohjataan prosesseja ja kehitetään uusia asioita jne. Tietojenkäsittelyn perustutkinnon suorittaneita toimii monenlaisissa yrityksissä ja yhteisöissä tietojärjestelmien kehittäjinä ja kunnossapitäjinä. He voivat toimia myös itsenäisinä ammatinharjoittajina.
ALAN ARVOT
Tietojenkäsittelyn alalla toimivan on osattava toimia alan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti, vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti, ja noudattaa tehtyjä sopimuksia, asiakkaita ja työnantajaa koskevaa vaitiolovelvollisuus-, tietosuoja- ja kuluttajanlainsäädäntöä. Hänen on osattava käsitellä eettisiä ongelmia ja ratkaista ne yleisesti hyväksyttävällä tavalla. Hänen on osattava käyttäytyä suvaitsevasti ja tasa-arvoisesti toisia ihmisiä kohtaan sekä ottaa toiset ihmiset huomioon käyttäytymällä työpaikan edellyttämällä tavalla palvelutilanteissa ja muissa vuorovaikutustilanteissa. Hänen on osattava toimia edistäen kestävää kehitystä sekä vaalia suomalaista kulttuuriperintöä. Hänen on osattava arvostaa omaa ammattiaan sekä jatkuvasti kehittää itseään ja työtään. Koska tietotekniikan ammattilaisilla pitää työnsä vuoksi olla pääsy tietojärjestelmiin, on ammattietiikalla alalla erittäin suuri merkitys.
ALAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN OHJAUS
Tietojenkäsittelyä ohjaavat tietosuoja-, tekijäoikeus-, viestintä ym. lait ja muut velvoitteet. Henkilötietolaissa säädetään, mitä tietoa ihmisistä saa tallettaa eri tilanteissa tietojärjestelmiin. Sähköisen viestinnän tietosuojalailla turvataan viestinnän luottamuksellisuus ja yksityisyyden säilyminen.
Elektroniikkalaitteiden ympäristövaikutusten pienentämiseen liittyy EU-direktiivejä. ROHS-direktiivillä pyritään vähentämään ympäristölle ja ihmiselle haitallisten aineiden käyttöä elektroniikassa. WEE-direktiiviin pohjautuvan SER-asetuksen tarkoitus on järjestää elektroniikkalaitteiden kierrätys.
Laitteiden energiaominaisuuksia kuvaamaan on luotu standardeja, kuten Energy-Star ja TCO. Myös tuotteen koko elinkaaren huomioon ottavia ympäristömerkkejä käytetään. Käyttäjä voi laitteita hankkiessaan pyytää laitteista tai valmistajasta ympäristöselvityksen ja tehdä valintansa ympäristönäkökulmat huomioon ottaen.
Tietojenkäsittelyn ajankohtaisia kestävän kehityksen asioita:
- tietotekniikan mahdollisuudet kestävän kehityksen edistämisessä
- etätyöskentely, videoneuvottelut, verkkokauppa, tieliikenteen ja paperinkulutuksen vähentäminen
- ympäristön ja ihmisten turvallisuuden parantaminen
- uusia mahdollisuuksia esim. vammaisten ihmisten kommunikointiin
- eettisten periaatteiden noudattaminen, tietosuojasta ja tietoturvallisuudesta huolehtiminen
- tietokoneiden materiaali- ja energiatehokkuuden huomioon ottaminen hankintavaiheessa
- tietokoneiden energiansäästöominaisuuksien käytön ohjaus ja valvonta
- käytettyjen laitteiden uusiokäyttö ja kierrätys
ALAN KESTÄVÄN KEHITYKSEN HAASTEITA
Tietosuojasta ja tietoturvallisuudesta huolehtiminen sekä eettisten periaatteiden noudattaminen on yksi keskeisistä alan haasteista. Tietotekniikan mahdollisuuksia voi käyttää avuksi paikallisen kulttuurin säilyttämisessä, mutta vastaavasti sen mahdollistama monikansallisten kulttuurien nopea leviäminen saattaa tukahduttaa paikallisia kieliä ja kulttuureja.
Merkittävä haaste on myös vaara kansalaisten jakautumisesta tietotekniikkaosaajiin ja -syrjäytyjiin. Eriarvoistumista voi vähentää koulutuksella ja tietojärjestelmien käytettävyyttä kehittämällä.
Tietotekniikka antaa ihmisille mahdollisuuksia hyödylliseen yhteydenpitoon ihmisten välillä. Toisaalta taas pelkästään tietotekniikan "virtuaalimaailmassa" eläminen aiheuttaa kielteisiä ilmiöitä.
Tietokoneiden tehon kasvaessa niiden sähkönkulutus yleensä kasvaa. Tietotekniikan käytön laajentuessa yhä uusille alueille ja tietokoneiden lukumäärän lisääntyessä on laitteiden energiankulutukseen kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Asia tulee ottaa huomioon niin tietokoneita ja oheislaitteita hankittaessa, kuin käytettäessäkin.
Tietotekniikan laitteiden nopea kehitys aiheuttaa laitteiden vanhentumisen lyhyessä ajassa teknisesti sopimattomiksi. Laitteita joudutaan tämän vuoksi uusimaan tiheästi. Käytöstä poistuvat laitteet aiheuttavat jäteongelman, jota pyritään lievittämään mm. SER-asetuksella.
KESTÄVÄN KEHITYKSEN OSAAMISTAVOITTEITA ALAN PERUSTUTKINNOSSA
Opiskelijan tulee:
- osata työskennellä eettisesti ja asiakaskeskeisesti
- osata huolehtia tietoturvasta ja tietojen säilymisestä
- osata opastaa muita tietotekniikan turvalliseen käyttöön
- osata käyttää ympäristömyötäisiä työ- ja toimintatapoja
- osata arvioida laitteiden energiankulutusta ja kierrätettävyyttä
- osata opastaa käyttäjiä laitteiden energiataloudelliseen käyttöön
- tuntea tuotteen elinkaariajattelun periaatteet omassa työssään
- tuntea käytöstä poistettujen laitteiden kierrätysjärjestelmä
- osata tunnistaa alalla syntyvät ongelmajätteet ja hallita niiden käsittely
Lisätietoja ja esimerkkejä
- Tietosuojavaltuutetun toimisto, lakeja
- Digitoday: Energiankulutus nousee suureksi uhkaksi
- IBM Uutiset Energiankulutustutkimus
- Kuluttajavirasto Tietoa kodin elektroniikasta ja ympäristöstä
- Tuottajavastuu jätehuollossa
- Motiva Oy Työasemien sähkönsäästön mahdollisuudet
- Katso myös tämän sivuston Tekniikan ja liikenteen alan sivut