LÄHTÖTILANTEEN KARTOITUS
Lähtötilanteen kartoitus luo perustan kestävän kehityksen ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden suunnittelulle. Kartoituksen tavoitteena on tunnistaa oppilaitoksen toimintoihin tai toimintaprosesseihin liittyvät kestävän kehityksen näkökohdat ja parannustarpeet. On tärkeää, että kartoituksessa tarkastellaan laajasti oppilaitoksen eri toimintoja: esimerkiksi johtaminen, opetuksen suunnittelu ja toteutus, ylläpitotoiminnot, työpajat, opetusmaatila- tai puutarha, ja oppilaitoksen toimintakulttuuri.
Määritelmiä:
Kestävän kehityksen näkökohta on oppilaitoksen toiminto tai sen osa, jolla on tai voi olla myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia esimerkiksi luonnon- tai fyysiseen ympäristöön, henkilöstön ja opiskelijoiden turvallisuuteen ja hyvinvointiin, työilmapiiriin, tai kulttuuriseen ympäristöön.
Oppilaitoksen toiminnan ympäristönäkökohtia ovat esimerkiksi materiaalien käyttö, jätteen syntyminen, energian kulutus ja oppilaiden ympäristötietoisuuden lisääntyminen. Luonnonvara-alan oppilaitoksilla ympäristönäkökohdat poikkeavat huomattavasti muista opetusaloista. Opetusmaatilojen, -tallien ja puutarhojen ympäristönäkökohtia ovat edellä mainittujen lisäksi muun muassa ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin ja toimintojen myönteiset ja haitalliset vaikutukset biodiversiteettiin.
Ympäristövaikutus on hyödyllinen tai haitallinen muutos luonnossa, joka on kokonaan tai osittain seurausta oppilaitoksen toiminnasta.
Sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia ovat puolestaan oppilaitoksen toiminnan aiheuttamat muutokset, jotka kohdistuvat esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin, turvallisuuteen tai kulttuuriympäristöön.
Kartoituksessa voidaan painottaa kestävän kehityksen eri näkökulmia. Voidaan esimerkiksi tehdä ympäristökatselmus, jossa tarkastellaan muun muassa oppilaitoksen hankintoja, materiaalien käyttöä, jätehuoltoa, kiinteistöjen energian- ja vedenkulutusta, kuljetuksia tai opetusmaatilan aiheuttamia ravinnepäästöjä. Sosiaaliseen kestävyyteen liittyen voidaan selvittää katselmusten ja kyselyiden avulla esimerkiksi työ- ja oppimisympäristön turvallisuutta ja terveellisyyttä, henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointia, työilmapiiriä tai vuorovaikutuksen ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurisen kestävyyden kartoitus puolestaan voi pitää sisällään oppilaitoksen kulttuuriympäristön, tapojen ja perinteiden tai monikulttuurisuuden selvittämistä.
Kestävän kehityksen kartoituksen työkaluja
Sivulta "Lomakkeita ja työkaluja/Lähtötilanteen kartoitus" löytyy opetuksen ja ylläpitotoimintojen sekä opetusmaatilan katselmointiin soveltuvia työkaluja. Lisäksi Internetistä löytyy mm. seuraavia kartoitustyökaluja:
- Oppilaitosten ympäristösertifioinnin ympäristökatselmuslomake lähtötilanteen kartoitusta varten
- Oppilaitosten ympäristösertifioinnin kysymyslistat itsearviointia ja sertifikaatin hakemista varten (soveltuvat itsearviointiin keke-työssä pidemmälle ehtineille oppilaitoksille)
- Sosiaalisesti kestävän työympäristön kartoituslomake ja SYLKIn lomakkeet
Kestävään kehitykseen liittyvien näkökohtien kartoituksessa voidaan hyödyntää myös oppilaitoksen toimintaprosessien kuvauksia. Tämä mahdollistaa esimerkiksi ympäristö- tai työturvallisuusnäkökohtien tunnistamisen ja kytkemisen suoraan prosessin vaiheisiin.
Esimerkki ympäristönäkökohtien tunnistamisesta auton huollossa:
Samalla tavalla voidaan kartoittaa ympäristönäkökohtia mistä tahansa prosessista.
Lisää tietoa sekä ohjeita prosessien kuvaamiseen löytyy sivulta: "Yleistietoa/Toimintaprosessien kuvaaminen"
Lähtötilanteen kartoitukseen liittyy myös lakisääteisten vaatimusten tunnistaminen. Oppilaitoksen tulee noudattaa muun muassa toimintaansa koskevia ympäristö- ja työsuojelusäännöksiä. Jotta tämä onnistuisi, oppilaitoksen on oltava selvillä säännöksistä ja päivitettävä tietojaan tarpeen mukaan. Säännösten vaatimukset on otettava huomioon henkilöstölle ja opiskelijoille suunnatuissa toimintaohjeissa, ja on varmistettava, että säännöksiä noudatetaan. Vastuu säännösten noudattamisesta on viimekädessä oppilaitoksen johdolla. Siksi on tärkeää, että tieto säännöksistä on saatavissa oppilaitoksessa.
Oppilaitosta koskeva lainsäädäntö ja muut määräykset voidaan koota esimerkiksi taulukkoon tai rekisteriin. Pelkän laki- ja säädösluettelon sijasta olisi tärkeää kuvata, mitä laki edellyttää oppilaitokselta, täyttyvätkö lain vaatimukset oppilaitoksessa, kuka on toimeenpanosta vastaava henkilö ja kuka vastaa kyseisen lainsäädännön seuraamisesta mahdollisten muutosten varalta.
Tietoa oppilaitoksia koskevista ympäristö- ja työsuojelusäännöksistä:
- Oppilaitosten ympäristösertifioinnin nettisivut
- ”Vaatimukset sosiaalisesti kestävälle työympäristölle kouluissa ja oppilaitoksissa” sisältää luettelon työsuojeluun liittyvästä lainsäädännöstä sekä SYKLIn lomakkeet
Kestävän kehityksen työryhmä organisoi kartoitustiedon kokoamisen. Aluksi on hyvä koota kaikki olemassa olevat dokumentit, jotka liittyvät ympäristö- ja turvallisuusasioihin tai kestävään kehitykseen. Lisätietoa kerätään oppilaitoksen vastuuhenkilöiltä esimerkiksi haastattelujen, kyselyjen, sähköpostikyselyjen tai yhteisten kokousten avulla. Ympäristö- ja turvallisuusasioiden katselmusta on hyvä täydentää tilojen tarkastuksella. Opiskelijoiden osallistuminen katselmuksen toteutukseen on suositeltavaa. Katselmoinnista syntyy helposti hyviä harjoitustehtäviä, joita voidaan yhdistää esimerkiksi fysiikan tai ympäristötiedon opintojaksoihin.