KESTÄVÄN KEHITYKSEN OHJELMA JA TOIMINTAJÄRJESTELMÄ

Kestävä kehitys ja sen edellyttämien taitojen oppiminen ei aseta vaatimuksia pelkästään opetuksen sisällöille, vaan myös oppilaitoksen oppimisympäristölle ja toimintakulttuurille.

Oppilaitoksen tulee toimia opetustensa mukaisesti ja luoda kestävän kehityksen valmiuksien oppimiselle suotuisa oppimisympäristö. Kestävän kehityksen tulisikin olla osa oppilaitoksen arvopohjaa, johtamista ja toimintakulttuuria sekä opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja menetelmiä. Myös oppilaitoksen tukitoimintojen tulee tukea kestävän kehityksen tavoitteita.

Kestävän kehityksen edistämisen suunnitelmallisuus ja kouluyhteisön sitouttaminen toteutuvat varmimmin, kun oppilaitokseen laaditaan kestävän kehityksen ohjelma. Se tulee kytkeä osaksi oppilaitoksen toiminta- ja taloussuunnitelmaa sekä toimintajärjestelmää.

Kestävän kehityksen ohjelman rakentamista kuvataan laajemmin tämän sivuston osiossa "Ohjelman rakentaminen".

Seuraavassa määritellään lyhyesti kestävän kehityksen ohjelman ja toimintajärjestelmän käsitteet:

Kestävän kehityksen ohjelma

Jokaisessa oppilaitoksessa, yrityksessä tai muussa yhteisössä on olemassa oma kirjoitetuista tai kirjoittamattomista säännöistä ja vallitsevista toimintatavoista muodostuva toimintajärjestelmä. Usein toimintajärjestelmästä puhutaan silloin, kun organisaatio on rakentanut johonkin standardiin tai kriteereihin perustuvan johtamisjärjestelmän, kuten laatu-, ympäristö- tai turvallisuusjärjestelmän. Kokonaisuuden hallinnan ja turhan dokumentaation välttämiseksi on usein järkevää, että nämä järjestelmät sulautetaan saman ”sateenvarjon” alle yhdeksi toimintajärjestelmäksi.

Toimintajärjestelmä

Toimintajärjestelmän rakentaminen on kuvattu tarkemmin sivulla "Toimintajärjestelmän rakentaminen"

Oppilaitos voi hakea kestävän kehityksen työlleen tai toimintajärjestelmälleen sertifiointia. Sertifioinnilla tarkoitetaan menettelyä, jolla riippumaton toimielin (sertifiointielin) antaa kirjallisen vakuutuksen siitä, että organisaation toiminta tai toimintajärjestelmä on määriteltyjen vaatimusten mukainen. Asian todentaminen perustuu ulkoiseen auditointiin, jonka toteuttaa auditointipätevyyden omaava arvioija.

Lisätietoa sertifioinnista on osiossa "SERTIFIOINTI"