Käyttö ja tunnistus

Alumiini on hyvin kevyt ja hopeanvalkoinen ns. maametalli, jota ei esiinny luonnossa vapaana. Se keksittiin 1820-luvulla ja sitä pelkistettiin ensin kemiallisesti ja myöhemmin 1880-luvulta lähtien sähköisesti massatuotantona. Alumiinista on valmistettu mm. kenttäpulloja, veneitä, puhelinlankoja, talousastioita ja kemian suurteollisuuden koneita. Myös lentokoneteollisuus käyttää paljon alumiinia.

Hopea
on valkoinen jalometalli, jota on luonnossa puhtaana, muihin metalleihin sekoittuneena tai yhdisteinä. Sitä pidettiin vanhimpina aikoina miltei yhtä arvokkaana kuin kultaa, mutta suhde muuttui löytöjen lisääntyessä. Hopeaa on vanhastaan käytetty pehmeytensä vuoksi muilla metalleilla sekoitettuna rahoihin, koruihin, pöytäastioihin ja koriste-esineisiin. Hopeasta valmistetaan koriste- ja käyttöesineitä takomalla, valamalla, pakottamalla ym. menetelmin. Hopeaa käytetään kuparin, pronssin, messingin sekä alpakan pinnoitteena. Se tummuu ilmassa. Hopean voi tunnistaa tippakokeessa (kromioksidi + rikkihappo). Tippa jättää hopeaan punaisen täplän. Hopeaesineiden leimat kertovat niiden valmistusmaan, valmistajan ja valmistusvuoden.

Kromi
on hopeanvalkoinen, sinivivahteinen taottava metalli, jota käytetään monien metalliseosten valmistamiseen ja galvaanisessa kromauksessa suojaamaan metalleja, etenkin rautaa, ilman vaikutuksilta. Puhdas kromi saadaan kromioksidista. Se on tunnettu 1700-luvun lopusta lähtien. Tunnistamista auttaa tieto, että kova ja kiiltävä pinnoite "rullautuu" helposti irti ruostetäplien kohdalta.

Kupari
on vaaleanpunainen ja melko pehmeä metalli, jota on luonnossa myös puhtaana. Se on ensimmäisiä ihmisen käyttöönsä ottamia metalleja ja sitä pidetään monesti raudan jälkeen tärkeimpänä metallina. Kuparia on käytetty mm. kotitalouksissa, panimoissa, salpietarikeittämöissä, sotateollisuudessa, talojen kattoina ja suojaamassa laivojen pohjia. On sanottu, että sähköalan uranuurtajat ja keksijät eivät olisi selvinneet ilman kuparia. Se on myös ollut tärkeä rahametalli. Kupari on sitkeää ja helppoa takoa. Sitä voi helposti valssata ja vetää ohueksi langaksi. Sitä on myös käytetty sinkkivalosten pinnoittamiseen ja raudan juottamiseen. Kuparin seoksia ovat pronssi, messinki, tompakki ja uushopea. Kuparin pintaan muodostuu helposti vihreä patina. Kuumennettavat keittiöastiat on myrkytysten välttämiseksi tämän vuoksi tinattava sisältä.

Kulta
on vaaleankeltainen pehmeä taipuisa jalometalli, jota esiintyy luonnossa myös puhtaana. Kulta on ollut erittäin arvossapidetty korumetalli ja haluttu jo varhaisimmista ajoista lähtien. Kultaa voi takoa, valaa, pakottaa ja vetää langaksi. Usein sitä on käytetty kuparin, pronssin ja hopean pinnoitteena. Sen sekoitteita ovat kupari ja hopea. Kultaa voi valssata myös lehdiksi. Sitä on käytetty rahametallina. Nykyisin kultaa käytetään lähinnä koruihin, kultaukseen sekä hammas- ja sähkötekniikkaan. Se ei hapetu. Kultaesineet on leimattu.

Lyijy
on hopeanvalkoinen pehmeä ja painava metalli, joka on ollut tunnettu jo muinaisessa Egyptissä ja Babyloniassa. Tavallisin lyijymalmi on lyijyhohde. Lyijyä käytetään osana monissa metalleissa sekä levyinä ja putkina moniin tarkoituksiin. Siitä valmistetaan myös hauleja. Lyijy kasaantuu elimistöön ja on terveydelle vaarallista. Lyijyn voi tunnistaa tippakokeessa (kromioksidi + etikkahappo), jossa lyijyyn jää keltainen täplä.

Messinki
on vihertävän keltainen kuparin, sinkin ja usein myös lyijyn seos. Sillä on hyvät valuominaisuudet, ja se soveltuu mainiosti pakottamiseen. Messinkiä voi helposti hitsata, juottaa sekä päällystää muilla metalleilla. Sillä on myös hyvät lujuusominaisuudet, ja se kestää hyvin korroosiota. Messinkiä on käytetty erilaisten taideteollisten esineiden, valaisimien, kynttilänjalkojen ja kynttiläkruunujen, käyttöesineiden ja kirkollisten esineiden valmistamiseen sekä monenlaisiin tarvekaluihin. Uushopea on runsaasti nikkeliä sisältävä erikoismessinki. Messingin tunnistamisessa auttaa tieto, että se haisee lämpimässä kädessä pahalle.

Nikkeli
on hopeanvalkoinen, kova mutta taottava ja helposti kiillottuva metalli. Tiedetään, että baktrialainen raha vuodelta 235 eaa. sisälsi kuparin ohella 20% nikkeliä. Metalli pelkistettiin 1700-luvun puolivälissä. Sitä käytetään niukkaseosteisten terästen aineosana rakennusmateriaalina sekä puhtaana yleensä korroosionkestävyyttä, lujuutta ja magneettisia ominaisuuksia vaativissa metalliseoksissa, upokkaina, putkina ja käyttövälineinä esimerkiksi meijereissä. Nikkeliä on sellaisenaan kolikoissa. Sitä käytetään messingin ja raudan pinnoitteena (nikkelöinti eli niklaus). Nikkeliä on käytetty myös valkokullan ainesosana. Rauta kuparoidaan ennen nikkelöintiä.

Pronssi
oli alkuaan kuparin ja tinan seosta (väriltään lämpimän keltaista). Sittemmin seoksessa on voinut olla myös kuparia ja sinkkiä, kuparia ja lyijyä tai kaikkia neljää yhdessä. Nykyisin pronssiksi kutsutaan yleisesti kuparivaltaista seosta, jolla on hyvät lujuusominaisuudet. Pronssiesineet ovat yleensä valettuja. Viimeistelyyn on käytetty taontaa, kaiverrusta ja siselöintiä. Pronssia voi vetää myös langaksi.

Rauta
on esihistoriallisena aikana käyttöön otetuista metalleista monimuotoisin ja uusin. Se soveltuu eri muodoissaan mitä moninaisimpiin tarkoituksiin ja tuotteisiin. Sen raaka-ainetta on myös ollut saatavissa kaikkialta. Rauta on tärkein metallimme. Rautamalmia nostettiin alkuun suosta tai järven pohjasta. Ensimmäinen pelkistys suoritettiin avotulella pasuttamalla. Varsinaisessa poltossa rauta sulatettiin rautauunissa kuumentamalla se sysillä, ja sula rauta valutettiin erilleen. Saatu meltorauta kappale muotoiltiin kuumana takomalla. Tavallisessa takoraudassa oli hiiltä 0,5 %. Kestävämmässä ja vaikeammin tuotettavassa teräksessä hiiltä oli 0,5–2,3 %. Valuraudassa, jota opittiin valmistamaan vasta 1400-luvulla, oli hiilen osuus 3–5 %. Keskiajalla kehitettiin nykyisen masuunin edeltäjä ja alettiin valmistaa harkko- eli takkirautaa. Suomen ensimmäinen masuuni rakennettiin Mustioon vuonna 1616. Raudan tunnistamista auttaa tieto, että se vetää magneetin puoleensa.

Sinkki
opittiin tuntemaan Euroopassa keskiajan lopulla, mutta sitä alettiin valmistamaan laajemmin vasta 1700-luvulla. Sinkkiä on käytetty rautapellin pinnoittamiseen ja pronssin korvikkeena taideteosten valamiseen. Sinkin tunnistamista auttaa tieto, että se on lämpöisessä kädessä pahanhajuinen.

Tina
on hopeankirkas pehmeä metalli. Sitä valmistetaan tavallisesti pelkistämällä malmista, mutta sitä tavataan myös harvinaisena luonnossa. Tinaa on käytetty jo muinaisessa Egyptissä. Sitä on muovailtavuutensa, ilman ja happojen kestävyytensä ja hopeaa muistuttavan värinsä vuoksi käytetty paljon sekä käyttö- että taide-esineiden valmistamiseen. Tina on tyypillinen valumetalli. joka tarvitsee vain pienen osan kuparia tai lyijyä, että sen valuominaisuudet olisivat parhaat mahdolliset. valamisessa käytetään kivi- tai metallimuotteja. Pyöreät esineet joutuvat valamisen jälkeen sorvikäsittelyyn, joka antaa niille viimeistellyn asun. Esineitä on helppo kaivertaa. Tinasta on valmistettu juoma- ja ruoka-astioita, valaisimia ym. Sen muotoilussa ja koristelussa seurattiin ensin hopea- ja myöhemmin fajanssiastioiden esikuvia. 1700-luvun lopussa tina alkoi syrjäytyä keramiikka-astioiden yleistyessä. 1920-luvulla se tuli taas muotiin koriste-esineissä. Tinaa on käytetty pinnoitteena esimerkiksi kupariastioiden sisäpintoihin. Juoteaineista tina on tunnetuin. Tinan leimauksesta on määräyksiä 1500-luvun puolivälistä lähtien. Vuonna 1694 määräykset uusittiin ja vuosimerkintä otettiin käytäntöön. Määräyksiä sovellettiin pienin poikkeuksin siihen saakka kunnes tinanvalajien ammattikunta lakkautettiin elinkeinovapauden tultua voimaan vuonna 1869.