Valmistus
Tekstiilien valmistus alkaa kuidusta, josta jalostetaan karstaamisen, kehruun, kutomisen, värjäyksen ja viimeistyksen avulla valmiita ja puolivalmiita tuotteita. Tekstiilit voi jaotella valmistustavan mukaan käsintehtyihin ja tehdasvalmisteisiin.

Käsintehdyt tekstiilit
Ennen tekstiilit valmistettiin kokonaan käsin. Ne olivat usein ainutlaatuisia. Asiantuntijankin on joskus vaikeaa erottaa käsintehty ja tehdastekoinen tekstiili toisistaan. Joitakin tunnusmerkkejä kuitenkin on.

Käsin tehdyn tekstiilin tunnusmerkkejä:
• ovat useimmiten luonnonkuiduista tehtyjä
• langassa on usein paksumpia ja ohuempia kohtia – valoa vasten tarkasteltuna paksunnokset näkyvät tummempina
• kankaassa reunat voivat olla hieman epätasaisia
• koristekuvio on monimutkainen
• tekstiilin tiedetään olevan yli 200 vuotta vanha
• tekstiili on tutkittuna museossa

Teollisesti valmistetut tekstiilit
Nykyään suurin osa tekstiileistä on tehdastekoisia. Sillä tavalla saadaan nopeasti ja halvalla samanlaisia tuotteita.

Tekstiilien perusteollisuutta ovat vaatetus- ja sisustuskankaiden sekä lankojen valmistus. Trikooteollisuuden pyörökoneilla neulotaan alusvaatteita ja sukkia. Tasokoneilla valmistetaan neuleita esimerkiksi puseroita varten.

Teollisesti valmistetun tekstiilin tunnusmerkkejä:
• tasainen ja sileä pinta
• materiaali on tekokuitua
• kirkkaat värit
• ohut ja kevyt materiaali
• tekstiili on valmiina kaupasta ostettu
• tekstiili on arkikäytössä

Tekstiilien jaottelu valmistusmenetelmän mukaan

Kudotut kankaat
Kangaspuilla käsin ja kutomakoneilla tehtaassa kudotaan kankaita, joissa voi havaita kaksilankaisen sidosjärjestelmän. Kankaassa on loimi ja kude. Tavallisimmat sidokset ovat palttina, toimikas ja satiini, joista muut sidokset ovat johdannaisia tai muunnoksia.

Käyttötekstiilit

1. Vaatekankaat: hame-, housu-, puku-, takki- ja paitakankaat ym.
2. Liinavaatekankaat: pöytä-, pyyhe-, tyynyliinat ja lakanat
3. Sisustuskankaat: verhot, matot, peitot, patja- ja huonekalukankaat

Taide- ja koristetekstiilit

1. Ryijyt (solmittu nukkapinta)
2. Raanut (ripsiraitoja, silmikkoruutuja)
3. Täkänät (ruutukuviot, oikealla ja nurjalla väri vaihtaa puolta)
4. Kuvakudokset eli gobeliinit (taulumaisia kudonnaisia)
5. Kuultokudokset (kuviot muodostuvat verkkomaisen ja täytetyn alueen vaihtelusta)

Neuleet
Neuleessa lankasilmukat punoutuvat lenkkimäisesti toisiinsa.

1. Muotoon neulotut: sukat, kintaat, pipot ym.
2. Tasoksi neulotut: vaatteen osat, peitot

Käsintehdyt pitsit
Käsintehdyssä pitsissä langat kierretään toistensa ympäri, siten että kuvio muodostuu pinnan ja reiän vaihtelusta.

1. Nyplätty
2. Virkattu
3. Puikoilla neulottu
4. Verkkopitsi eli filé
5. Käpyilty pitsi eli frivolité
6. Ommeltu pitsi
7. Haarukkapitsi
8. Aurinkopitsi

Konepitsit
Konepitsejä on kolmea perustyyppiä:

1. Alkuperäistä eli aitoa pitsiä valmistetaan samaan tapaan kuin punoksia ja tyllejä, nypläämällä punontakoneilla. Ne muistuttavat erehdyttävästi käsin nyplättyjä pitsejä.
2. Brodeeraamalla valmistetut pitsit tikataan ohuelle melkein läpinäkyvälle pohjakankaalle. Kangas voidaan jättää täysilevyiseksi tai leikata pitsinauhoiksi.
3. Suurin pitsiryhmä on Raschel-pitsit, joita edustavat esimerkiksi pitsiverhot.

Tyllit
Tyllit muistuttavat rakenteellisesti suuresti punoksia. Tyllejä käytetään valoverhoihin ja vuodepeitteisiin. Kuviot voivat olla suuria ja monimutkaisia. Verkkojen – etenkin ns. solmuverkkojen – valmistus on läheistä sukua tylleille.

Nauhat
Nauhojen pinta näyttää kankaalta, mutta ne ovat kapeampia. Punokset ovat ilmeisesti vanhimmat ihmisen valmistamat tekstiilirakenteet.

1. Pirtanauhat
2. Lautanauhat
3. Solmeilunauhat
4. Punokset

Huovutukset
Huovutetut tekstiilit ovat kappaletavaraa. Valmistettaessa huopaa ei käytetä lankaa, vaan kuidut takerrutetaan toisiinsa lämmön, kosteuden ja liikkeen avulla.

1. Huopatossut
2. Patalakit
3. Peitot
4. Matot
5. Seinävaatteet

Pintakäsittelyt
Tekstiileihin saadaan väriä, tuntua, ominaisuuksia ja vapaamuotoisia kuvioita useilla eri menetelmillä. Tekstiilit voidaan valkaista, tehdä vettä ja hometta hylkiviksi, siliäviksi ja paloturvallisiksi.
1. Värjäys (tasainen väripinta)
2. Batiikki (kuviot on vaha-värjätty)
3. Ikat- ja flammu (värjätessä osa langasta on peitetty ja jää vaaleaksi)
4. Kirjonta (kuviot on ommeltu langalla)
5. Aplikointi (kuviot on tilkuista ommeltu)
6. Painatus (kuviot on värillä painettu)
7. Poimutus (kuviot on langalla kiristetty tai mekaanisesti prässätty)

Tekstiilikuidut
Tekstiilien kuituraaka-aineet ovat joko luonnonkuituja tai tekokuituja. Luonnonkuituja saadaan keräämällä niitä eläimistä ja kasveista. Tekokuituja saatetaan kuidun muotoon molekyyleistä teollisesti. Lähtöaineena voi olla joko selluloosa, kivihiili tai öljy.

Luonnonkuidut
Kasvikuidut, kuten puuvilla, pellava, hamppu, juti
Eläinkuidut, kuten villa, silkki, karvat

Tekokuidut
Muuntokuidut, kuten viskoosi (Raion), asetaatti, kupro
Synteettiset kuidut, kuten akryyli, elastaani (Lycra) , polyamidi (Nailon), polyesteri (Terylene)
(suluissa on kuitujen kauppanimet)

Jokaisella kuituaineella on oma luonteensa ja statuksensa. Kauniin ulkonäkönsä, miellyttävän tuntunsa ja hyvän lämpöarvonsa vuoksi silkki on aina ollut suuresti arvostettu materiaali. Viskoosilla ja polyesterillä pystytään jäljittelemään silkin ulkonäköä, mutta ei muita ominaisuuksia. Pellavan kosteuden imukyky on voittamaton, mutta kaikki eivät arvosta sen ryppyistä ulkonäköä. Villalla on suuri lämpöarvo ja se on miellyttävän pehmeän tuntuista. Villan hoito vaatii huolellisuutta. Polyamidi on tuulen pitävää ja kulutuksen kestävää, mutta hiostavaa. Materiaalin valinta on syytä tehdä käyttötarkoituksen mukaan.

Kuitujen tunnistaminen
Kuituja voi opetella tunnistamaan ensin aistinvaraisesti. Tärkeintä on se mitä sormenpäillä voi tuntea. Onko pehmeää, liukasta vai karheaa? Lämmintä vai kylmää? Tuntuuko rasvaiselta? Sormenpäissä on tarkka tunto. Parhaiten materiaalit oppii erottamaan, jos on varma vertailukohta. Vaatteiden nurjalla puolella olevassa lapussa lukee lyhenteellä merkitty materiaali. Kaupasta pitäisi saada lyhenteitten koodiavain.

Myös haju kertoo paljon. Irrota tekstiilin reunasta lanka tai pari. Pidä kiinni pinseteillä. Tee polttokoe palamattoman alustan päällä. Jokaisella raaka-aineella on oma hajunsa. Kuka on kerran haistanut palaneen villan käryä, ei sitä unohda. Myös tuhkajäänne on erilaista riippuen kuituaineesta.

Jos on käytettävissä mikroskooppi, voi kuitujen rakenteesta päätellä niiden raaka-aineen. Silloin täytyy olla käytettävissä rakennekuvat, joita on tekstiilialan kirjoissa. (Katso esim. Rantala, Steiner-Kiljunen & Pakkala: Tekstiilikonservointi)