JAPANI
Horyu-jin buddhalaiset monumentit
(K/1993)
Horyu-jin alueella on 48 suurenmoista puuarkkitehtuuria kuvastavaa buddhalaista
monumenttia. Monumentit ovat vanhimmat laatuaan Japanissa, yksitoista
niistä rakennettiin 700-luvulla tai aikaisemmin. Monumenteilla on
huomattava historiallinen merkitys sekä taiteen että uskonnon
saralla; ne kuvastavat buddhalaisen arkkitehtuurin ja buddhalaisuuden
kiinalaista alkuperää.
Himeji-jo (K/1993)
Himeji-jo edustaa 1500-luvun japanilaista linnoitusarkkitehtuuria. Se
koostuu 83 rakennuksesta hyvin kehittynein puolustus- ja suojautumisvalmiuksin.
Himeji-jo kertoo myös Shogun-kauden alussa vallinneesta japanilaisesta
feodaalikulttuurista.
Yakushima (L/1993)
Yaku-saaren sisäosissa sijaitseva Yakushima on rikas kasvillisuusalue,
jossa vallitsee jopa 1900 lajin kasvusto. Alueella tavataan myös
muinaisia japanilaisia setripuuyksilöitä sekä ainutlaatuista
jäännöstä muinaisesta lämpimän ilmaston
metsästä.
Muinaisen Kioton historialliset
monumentit (Kioto, Uji ja Otsu) (K/1994)
Kioto rakennettiin 794 jKr. muinaisen Kiinan pääkaupunkien mukaisesti.
Kioto oli keisarivallan aikaisen Japanin pääkaupunki 1800-luvun
puoliväliin saakka. Ollessaan japanilaisen kulttuurin keskuksena
yli 1000 vuotta Kioto kehitti japanilaista puu- ja erityisesti uskonnollista
arkkitehtuuria sekä puistotaidetta, josta on otettu vaikutteita ympäri
maailmaa.
Shirakawa-go ja Gokayama - historialliset
kylät (K/1995)
Kylät sijaitsevat vuoristoisella alueella, joka oli eristyksissä
muusta maailmasta pitkän aikaa. Gassho-tyyliset kylät elättivät
itsensä kasvattamalla silkkiäispuita ja silkkitoukkia. Kylän
olkikattoiset, suuret talot ovat ainutlaatuisia Japanissa. Taloudellisesta
mullistuksesta huolimatta Ogimachin, Ainokuran ja Suganuman kylät
ovat poikkeuksellisia esimerkkejä siitä, kuinka perinteinen
elämäntapa on sovitettu täydellisesti heidän ympäristöönsä
ja sosiaaliseen toimintaansa.
Hiroshiman rauhanmuistomerkki
(Genbakun kupoli) (K/1996)
Hiroshiman rauhanmuistomerkki symboloi vaikuttavasti yli puoli vuosisataa
kestänyttä maailmanrauhaa, jota ennen päästettiin
irti tuhoisin voima, jonka ihminen on koskaan luonut. Sintolaisuuden pyhäkkö
Itsukushimassa (K/1996)
Itsukushiman saari on aikojen alusta asti ollut sintolaisuuden pyhä
paikka. Saaren ensimmäiset temppelit rakennettiin ehkä jo 500-luvulla.
Nykyinen pyhäkkö, joka on peräisin 1200-luvulta, on suurenmoinen
taiteellinen ja tekninen taidonnäyte.
Muinaisen Naran historialliset
monumentit (K/1998)
Nämä historialliset monumentit - temppelit, pyhäköt,
upean keisarillisen palatsin esiin kaivetut rauniot - kertovat vaikuttavasti
siitä, millainen Japanin pääkaupunki oli 700-luvulla, suurten
poliittisten ja kulttuuristen muutosten aikana.
Nikkon pyhäköt ja
temppelit (K/1999)
Nikkon pyhäköt ja temppelit ovat jo vuosisatoja muodostaneet
yhdessä ympäröivän luonnon kanssa pyhän kohteen,
joka on kuuluisa arkkitehtonisista mestariteoksistaan. Ne liittyvät
läheisesti Tokugawa-kauden shogunien historiaan.
Gusuku ja siihen liittyvät
Riukiun kuningaskunnan omistukset (K/2000)
Tämä kohteiden ja monumenttien ryhmittymä edustaa viittäsataa
vuotta (1100 – 1600-luvut) Riukiun historiaa. Ympäristönsä
yläpuolelle kohoavien linnojen rauniot kertovat aikakauden yhteiskunnallisesta
rakenteesta, kun taas pyhät paikat todistavat mykästi harvinaisesta
muinaisen uskonnon säilymisestä nykyaikaan saakka. Riukiu-saarten
laajalle ulottuvat taloudelliset ja kulttuuriset yhteydet tuona aikana
loivat ainutlaatuisen kulttuurin.
JEMEN
Sana’an vanha kaupunki
(K/1986)
Sana’a on ollut asutettuna jo yli 2 500 vuotta ja se sijaitsee vuoristolaaksossa
2 200 m korkeudessa. 600—700-luvulla kaupungista tuli islamin leviämisen
keskus. Uskonnollisena ja poliittisena perintönä Sana’assa
on jäljellä 106 moskeijaa, 12 hammamia, ja 6 500 taloa, jotka
kaikki rakennettiin ennen 1000-lukua. Monikerroksiset tornit ja piseetalot
lisäävät kaupungin kauneutta entisestään.
Shibamin muurein ympäröity
kaupunki (K/1993)
1500-luvulla rakennettu Shibam on ympäröity linnoitetulla muurilla.
Se on vertikaalisuuteen perustuvan kaupunkisuunnittelun yksi vanhimmista
ja parhaiten säilyneistä esimerkeistä. Kalliolta kohoavat
vaikuttavat tornimaiset rakenteet ovat antaneet kaupungille nimen ”aavikon
Manhattan”.
Zabidin historiallinen kaupunki
(K/1993)
Koti- ja sotilasarkkitehtuuri sekä asemakaava tekevät tästä
kaupungista arkeologisesti ja historiallisesti arvokkaan. Zabid oli Jemenin
pääkaupunkina 1200—1400-luvulla, mutta se oli vuosisatojen
ajan erittäin tärkeä arabi- ja muslimimaailmassa myös
islamilaisen yliopistonsa vuoksi.
JERUSALEM
Jerusalemin vanha kaupunki (K/1981)
Kristinuskon, juutalaisuuden ja islamilaisuuden pyhänä
kaupunkina Jerusalemilla on korkea symbolinen merkitys. 220 historiallisen
monumentin joukossa on upea, 600-luvulla rakennettu kividoomi, joka on
koristeltu kaunein kasvillisuus- ja geometrisin aihein. Se tunnustaa kaikkia
kolmea uskontoa Aabrahamin uhrauksen tapahtumapaikkana. Itkumuuri jakaa
eri uskontojen yhteisöt, ja ylösnousemuksen kivi suojaa Kristuksen
hautaa.
JORDANIA
Pétra (K/1985)
Tämä esihistoriallisista ajoista lähtien asutettu nabatealainen
karavaanikaupunki oli Arabian, Egyptin ja Syyria-Foinikian tärkeä
risteyspaikka. Pétra on puoleksi rakennettu, puoleksi hakattu kallioon
ja se on täynnä rotkoja ja käytäviä. Itäiset
traditiot yhdistyvät hellenistiseen arkkitehtuuriin tässä
kaupungissa, joka on yksi maailman kuuluisimmista arkeologisista alueista.
´Quseir Amra (K/1985)
Tämä aavikkolinnoitus rakennettiin 700-luvun alussa. Poikkeuksellisen
hyvin varjeltua linnoitusta käytettiin sekä varuskuntana että
Omayyadin kalifien asuinpaikkana. Tämän pienen palatsin loistokkaimmat
yksityiskohdat ovat vastaanottohallit ja kylpyhuoneet, upein seinämaalauksin
jotka kertovat ajan taidesuuntauksesta.
JUGOSLAVIA
Stari Ras ja Sopocani (K/1979)
Serbian ensimmäisen pääkaupungin, Stari Rasin, liepeillä
sijaitsee vaikuttava ryhmä keskiaikaisia monumentteja, linnoituksia,
kirkkoja ja luostareita. Sopocanin luostari muistuttaa läntisten
maailman ja Bysantin kohtaamisesta.
Kotorin kulttuurihistoriallinen
alue (K/1979)
Tämä Montenegrossa Adrianmeren rannikolla sijaitseva luonnonsatama
oli keskiajalla tärkeä taiteen ja kaupan keskus kuuluisine kivitöineen
ja ikonografiakouluineen. Vuoden 1979 maanjäristyksessä suuri
osa monumenteista kärsi suuria vahinkoja, kuten neljä romaanista
kirkkoa ja kaupunginmuuri, mutta kaupunki on entisöity pääosin
UNESCOn avustuksella.
|