Alkuun
 


TANSANIA

Kilwa Kisiwanin ja Songo Mnaran rauniot (K/1981)
Eurooppalaiset löytöretkeilijät ihastelivat näitä kahdella pienellä saarella sijaitsevia suuria Itä-Afrikan satamakaupunkeja, joista on jäljellä rauniot. 1200–1500-luvulla Kilwan kauppiaat kauppasivat kultaa, hopeaa, helmiä, hajuvesiä, arabialaisia ja persialaisia savitavaroita sekä kiinalaista posliinia. Näin suuri osa Intian valtameren kauppatavarasta kulki kilwalaisten kautta.

Zanzibarin kivikaupunki (K/2000)
Zanzibarin kivikaupunki edustaa Itä-Afrikan rannikon swahili-kauppakaupunkeja. Sen kaupunkirakenne ja -kuva ovat säilyneet miltei ehjinä. Siihen kuuluu monia hienoja rakennuksia, jotka heijastavat sen erityistä kulttuuria, jossa yhdistyvät ja sulautuvat toisiinsa erilaiset ainekset afrikkalaisesta, intialaisesta, eurooppalaisesta ja arabikulttuurista yli vuosituhannen ajalta.



TANSKA

Jellingin hautakummut, riimukivet ja kirkko (K/1994)
Jellingin hautakummut ja yksi riimukivistä ovat Pohjoismaissa muinoin vaikuttaneen pakanakulttuurin vaikuttavimpia esimerkkejä. Muut riimukivet ja kirkko puolestaan kertovat tanskalaisten käännyttämisestä kristinuskoon 900-luvun puolivälissä.

Roskilden tuomiokirkko (K/1995)
1100—1200-luvulla rakennettu Roskilden tuomiokirkko on ensimmäinen tiilestä tehty goottilaistyylinen katedraali Skandinaviassa, ja sen myötä tyyli levisi koko Pohjois-Eurooppaan. Kirkko on toiminut 1400-luvulta lähtien Tanskan kuninkaallisen perheen mausoleumina. Porstuat ja sivukappelit lisättiin 1800-luvun loppuun mennessä. Roskilden tuomiokirkossa tiivistyy koko Euroopan uskonnollisen arkkitehtuurin kehitys.

Kronborgin linna (K/2000)
Strategisesti tärkeätä Sundia, Tanskan ja Ruotsin välistä vesialuetta, hallitsevalla paikalla sijaitsevalla Kronborgin kuninkaallisella linnalla Helsingørissä (Elsinoressa) on valtava symbolinen merkitys tanskalaisille, ja se on näytellyt tärkeätä roolia Pohjois-Euroopan historiassa 1500–1700-luvuilla. Tämän huomattavan renessanssilinnan rakennustyöt alkoivat vuonna 1574, ja sen puolustusta vahvistettiin aikakauden sotilasarkkitehtuurin suuntausten mukaisesti 1600-luvun lopulla. Se on säilynyt alkuperäisessä kunnossa nykypäivään saakka. Maailma tuntee sen Elsinoren nimellä Shakespearen Hamletin tapahtumapaikkana.



THAIMAA

Sukhotain ja lähistön historialliset kaupungit (K/1991)
Sukhotai oli ensimmäisen Siamin kuningaskunnan pääkaupunki 1200—1300-luvulla. Lukuisat huomattavat monumentit kertovat thai-arkkitehtuurin syntyvaiheista.

Ayutthayan ja lähistön historialliset kaupungit (K/1991)
Noin vuonna 1350 perustetusta Ayutthayasta tuli Siamin pääkaupunki Sukhotain jälkeen. Burmalaiset tuhosivat Ayutthayan 1700-luvulla, mutta sen rauniot pyhäinjäännöstorneineen ja valtavine luostareineen kertovat kaupungin menneestä loistosta.

Ban Chiangin arkeologinen alue (K/1992)
Ban Chiang oli muinoin ihmisen kulttuurisen, sosiaalisen ja teknologisen kehityksen huomattava keskus. Sitä pidetäänkin tärkeimpänä esihistoriallisena asutuksena Kaakkois-Aasiassa. Ban Chiangista on löydetty varhaisimmat merkit maanviljelyksestä seudulla sekä metallin tuotannosta ja käytöstä.



TSHEKIN TASAVALTA

Prahan historiallinen keskusta (K/1992)
Vanha kaupunki, Pieni puoli ja Uusi kaupunki rakennettiin 1000—1700-luvulla. Niiden upeat monumentit, kuten Hradcanin linna, Pyhän Vituksen tuomiokirkko, Kaarlensilta sekä lukuisat kirkot ja palatsit, joista useimmat rakennettiin 1300-luvulla pyhän Rooman keisarin Kaarle IV aikana, kertovat niistä voimakkaista arkkitehtonisista ja kulttuurisista vaikutteista, joita kaupunki on omaksunut keskiajalta lähtien.

Cesky Krumlovin historiallinen keskusta (K/1992)
Vltava-joen varrella sijaitseva kaupunki rakennettiin ympäröimään 1200-luvulla rakennettua linnaa, joka on yhdistelmä goottilaista, renessanssi- ja barokkityyliä. Cesky Krumlov on saanut elää rauhassa yli 500 vuotta, joten sen arkkitehtuuri on säilynyt alkuperäisenä muodostaen ainutlaatuisen näytteen pienestä keskiaikaisesta Keski-Euroopan kaupungista.

Telcin historiallinen keskusta(K/1992)
Kukkulan laella sijaitsevan Telcin rakennukset rakennettiin alun perin puusta. Kaupunki tuhoutui tulipalossa 1300-luvun lopussa ja se rakennettiin uudelleen kivestä, ympäröitiin muureilla ja vahvistettiin. Goottilainen linna rakennettiin uudelleen täysgoottilaiseen tyyliin 1400-luvun lopussa.

Johan Nepomukin pyhiinvaelluskirkko Zelena Horassa (K/1994)
Tämä Johan Nepomukin kunniaksi rakennettu pyhiinvaelluskirkko sijaitsee Zelena Horassa, lähellä Määrin Zdar nad Sazavouta. Se rakennettiin 1700-luvun alussa tähden muotoon ja on suuren arkkitehdin Jan Blazej Santinin omaperäisin luomus. Santinin tyyli sijoittuu jonnekin uusgoottilaisuuden ja barokin välimaastoon.

Kutná Hora: historiallinen keskusta, Pyhän Barbaran kirkko ja Neitsyt Marian katedraali (K/1995)
Kutná Hora syntyi hopeaesiintymien hyödyntämisen tuloksena. 1300-luvulla siitä kehittyi kuninkaallinen kaupunki, jonka vaurautta ilmentämään rakennettiin monumentteja. Pyhän Barbaran kirkko - myöhäisgoottilaisen kauden jalokivi - ja Neitsyt Marian katedraali, joka restauroitiin 1700-luvun alussa barokkityylin mukaisesti, vaikuttivat vuorollaan Keski-Euroopan arkkitehtuuriin. Nämä mestariteokset muodostavat nykyisin osan säilytetystä keskiajan kaupungista, johon kuuluvat myös suuresta vauraudesta kertovat yksityistalot.

Lednice-Valticen kulttuurimaisema (K/1996)
1600–1900-luvulla Liechtensteinin hallitsevat herttuat rakensivat Etelä-Määrissä sijaitsevista suurtiloistaan vaikuttavan näkymän. Siinä kietoutuvat yhteen barokkiarkkitehtuuri (suurimmaksi osaksi Johann Bernhard Fischer von Erlachin työtä), Lednicen ja Valticen linnojen klassinen uusgoottilainen tyyli sekä maaseudun englantilainen romantiikka. Kohde on pinta-alaltaan 200 m² laajuinen ja yksi Euroopan suurimmista ihmiskäden tekemistä maisemista.

Historiallinen Holasovicen kylä (K/1998)
Holasovice on poikkeuksellisen täydellisenä säilynyt esimerkki perinteisestä keskieurooppalaisesta kylästä. Siellä sijaitsee useita korkealaatuisia, kansanomaisia rakennuksia 1700–1800 -luvulta, jotka on rakennettu niin sanotun eteläböömiläisen kansanbarokki -tyylin mukaan. Kylässä on myös säilyneenä sen alkuperäinen pohjakaava, joka on peräisin keskiajalta.

Kromerizin puisto ja linna (K/1998)
Kromeriz sijaitsee keskistä Moraviaa hallitsevan Chribyvuoriston juurella paikalla, jossa oli ennen Moravajoen ylittävä linnoitus. Linna ja sen maat muodostavat poikkeuksellisen hyvässä kunnossa säilyneen esimerkin eurooppalaisesta, barokkityylisestä ruhtinasasunnosta ja puistosta.

Litomyslin linna (K/1999)
Litomyslin linna oli alun perin renessanssityylinen kaarikäytävä. Tyyli syntyi Italiassa ja 1500-luvulla se levisi Keski-Eurooppaan, jossa sitä kehitettiin edelleen. Myöhäisbarokkikaudella laajennetun linnan suunnittelu ja koristelu on taidokasta, ja tällaiseen ylimystön asumukseen ominaisesti kuuluvat apurakennukset ovat säilyneet eheinä.

Pyhän kolminaisuuden pylväs Olomoucissa (K/2000)
1700-luvun alussa pystytetty muistopylväs on kaikkein huomattavin tämän Keski-Euroopalle ominaisen muistomerkkityypin edustaja. Alueelle luonteenomaiseen Olomoucin barokkina tunnettuun tyyliin rakennettu pylväs kohoaa 35 metrin korkeuteen. Sitä koristelevat lukuisat arvostetun moravialaisen taiteilija Ondrej Zanherin uskonnolliset veistokset.

Tugendhatin kylä Brnossa(K/2001)
Tugendhatin kylä Brnossa, suunnittelijanaan Mies van der Rohe, on vertaansa vailla oleva esimerkki kansainvälisestä modernismista eurooppalaisessa arkkitehtuurissa 1920 – luvulla. Sen nimenomainen arvo piilee esteettisyydessä ja kekseliäässä tilan käytössä, joka pyrkii vastaamaan modernin elämäntyylin tuomiin haasteisiin hyödyntämällä modernin teollisen tuotannon mukanaan tuomia mahdollisuuksia.



TUNISIA

Tunisin Medina (K/1979)
Almohadien ja Hafsidien dynastioiden aikana, 1100—1500-luvulla, Tunis oli yksi islamilaisen maailman suurimmista ja vauraimmista kaupungeista. Sen noin 700 monumenttia palatseineen, moskeijoineen ja mausoleumeineen kertovat Tunisin loistokkaasta menneisyydestä.

Karthago (K/1979)
Karthago rakennettiin Tunisin lahdelle 800-luvulla eKr. Siitä alkoi kehittyä 500-luvulla mahtava kauppaimperiumi, joka levittäytyi suureen osaan Välimeren aluetta ja jota asutti nerokas sivilisaatio. Pitkien puunilaissotien aikana Karthago valloitti alueita Roomalta, joka lopulta tuhosi vastustajansa 146 eKr. Kaupungin raunioille rakennettiin sitten toinen – roomalainen – Karthago.

El Jemin amfiteatteri (K/1979)
Pienessä El Jemin kylässä sijaitsevat Pohjois-Afrikan vanhimman amfiteatterin vaikuttavat rauniot. Tähän valtavaan 200-luvulla rakennettuun teatteriin mahtui aikoinaan 35 000 katsojaa, ja se kuvastaa osaltaan Rooman keisarikunnan kokoa ja mahtia.

Thuggan kaupungin rauniot (K/1997)
Hedelmälliselle tasangolle rakennettu Thuggan kaupunki oli tärkeän libyalais-puunilaisen maakunnan pääkaupunki siihen asti, kunnes roomalaiset valloittivat Numidian. Rooman ja Bysantin vallan alaisena Thugga kukoisti, mutta islamilainen kausi toi rappion. Tänä päivänä näkyvät rauniot kertovat vaikuttavasti pienen, juuri ja juuri Rooman valtakunnan rajojen sisäpuolella olleen kaupungin vauraudesta.

Kerkuanen puunilaiskaupunki ja nekropoli (K/1985/1986)
Tämä puunilais-foinikialainen kaupunki hylättiin todennäköisesti ensimmäisen puunilaissodan aikana (n. 250 eKr.), ja koska roomalaiset eivät rakentaneet sitä uudelleen, Kerkuanen rauniot ovat säilyneet ainoana maailmassa. Sen talot rakennettiin standardin mukaisesti kehittyneen kaupunkisuunnittelun tapaan.

Soussen medina (K/1988)
Sousse oli tärkeä kauppa- ja sotilassatamakaupunki Aglabidien ajalla (800–909) ja nykyisin se on tyypillinen esimerkki Islamin ensimmäisten vuosisatojen kaupungista. Sousse oli osa rannikon puolustussysteemiä, josta kertovat sen kasbat, vallit, medina (jossa Suuri moskeija) sekä Bu Ftatan moskeija ja sen tyypillinen ribat. Bu Ftata oli samalla sekä linnake että uskonnollinen rakennus.

Kairouan (K/1988)
Kairouanin kaupunki perustettiin 670 ja se kukoisti Aglabidien dynastian kaudella 800-luvulla. Poliittiseksi pääkaupungiksi vaihdettiin 1100-luvulla Tunisia, mutta Kairouan pysyi siitä huolimatta Maghrebin ensimmäisenä pyhänä kaupunkina. Kairouanin arkkitehtonisia nähtävyyksiä ovat Suuri moskeija marmori- ja porfyyripylväineen sekä 800-luvulla rakennettu Kolmen portin moskeija.



TURKKI

Istanbulin historialliset osat (K/1985)
Istanbul sijaitsee strategisesti Bosporin niemimaalla Balkanin, Anatolian, Mustanmeren ja Välimeren välissä. Se onkin ollut suurten poliittisten, uskonnollisten, historiallisten ja taiteellisten tapahtumien näyttämönä yli 2000 vuotta. Istanbulin mestariteoksiin kuuluvat ikivanha Konstantinin hippodromi, 500-luvulla rakennettu Hagia Sofia ja 1500-luvulta peräisin oleva Soliman Suuren moskeija. Nämä ovat nyt vaarassa liikakansoituksen, teollisuussaasteiden ja kontrolloimattoman kaupungistumisen vuoksi.

Göremen kansallispuisto ja Kappadokian kalliot (L/K/1985)
Göremen laaksomaisema on ainutlaatuinen, täydellisesti eroosion muokkaama. Laaksossa ja sen ympäristössä on kallioon hakattuja pyhättöjä, jotka tarjoavat korvaamatonta aineistoa ikonoklastisen kauden jälkeisestä bysanttilaisesta taiteesta. Alueella on myös 300-luvulta peräisin olevia perinteisiä ihmisasumuksia, luolakyliä ja maanalaisia kaupunkeja.

Divrigin suuri moskeija ja sairaala (K/1985)
Vuosina 1228–1229 emiiri Ahmet Shah perusti moskeijan tälle Anatolian alueelle, jonka turkkilaiset valloittivat 1000-luvun alussa. Kaksikupolisen moskeijan yhteydessä on rukoushuone ja sairaala. Tässä islamilaisen arkkitehtuurin mestariteoksessa on käytetty erittäin taidokasta holvaustekniikkaa ja se on koristeltu mielikuvituksellisin veistoksin, joita on erityisesti moskeijan kolmessa ovessa vastakohtana sisätilojen yksinkertaisille seinille.

Hattusas (K/1986)
Hattusasin kaupunkirakenne, rakennustyypit (temppelit, kuninkaalliset asumukset, linnoitukset), Leijonaportin ja Kuninkaanportin runsas koristelu sekä Yazilikayan kalliotaide tekevät alueesta arkeologisesti ainutlaatuisen. Tällä entisen heettiläisvaltakunnan pääkaupungilla oli suhteellisen paljon valtaa Anatoliassa ja Pohjois-Syyriassa 100-luvulla eaa.

Nemrut Dag (K/1987)
Antiokhos I (69–34 eaa.) hallitsi Commagenen kuningaskuntaa, joka perustettiin Syyriasta ja Eufratista pohjoiseen Aleksanterin valtakunnan hajottua. Antiokhos I:n mausoleumi on yksi helleenisen ajan kunnianhimoisimpia rakennuksia. Hautatemppelissä ovat sekoittuneina eri uskontojen vaikutteet ja sinne haudattujen kuninkaiden sukuperästä kertovat sekä kreikkalaiset että persialaiset legendat. Tämä on todiste kuningaskunnan kulttuurin kaksitahoisesta alkuperästä.

Xanthos-Letoon (K/1988)
Tässä Lyykian pääkaupungissa ja erityisesti sen hautataiteessa yhdistyvät paikalliset perinteet ja helleeniset vaikutteet. Piirtokirjoitukset ovat äärimmäisen tärkeitä indoeurooppalaisen kielen ja Lyykian kansan historian ymmärtämiseksi.

Hierapolis-Pamukkale (K/1988)
Yli 200 m korkuiselta kalliolta virtaava kalkkisälpäpitoinen vesi on luonut Pamukkalen (Pumpulilinna) epätodellisen maiseman, joka koostuu mineraalimetsistä, kivettyneistä vesiputouksista ja terassimaisista syvänteistä. 100-luvulla eKr. Pergamonin kuninkaiden Attalos-dynastia perusti Hierapolikseen (Pyhä kaupunki) lämminvesikylpylöitä. Kohteeseen kuuluvat kylpylöiden, temppeleiden ja muiden kreikkalaisten monumenttien rauniot.

Safranbolun kaupunki (K/1994)
Safranbolu oli tärkeä karavaanipysäkki idästä länteen kulkevalla kaupan pääreitillä 1200-luvulta rautatien rakentamiseen, 1900-luvun alkuun, asti. Kaupungin Vanha moskeija, Vanha kylpylä ja Soliman Passan medersa rakennettiin 1322. Safranbolun kultakaudella 1600-luvulla sen arkkitehtuuri antoi vaikutteita suureen osaan Ottomaanien Valtakunnasta.

Troyn arkeologinen alue (K/1998)
Troy, takanaan 4 000 vuoden historia, on yksi maailman kuuluisimmista arkeologisista alueista. Tieteellisin termein sanottuna sen laajat rauniot muodostavat yhden tärkeimmistä ja huomattavimmista kuvauksista Lähi-idän ja aluillaan olevien Välimeren kulttuureiden välisestä ensimmäisestä kontaktista. Kreikasta tulleet mykeneläiset sotilaat piirittivät Troyn 1200-luvulla eKr. - taistelu, joka on ikuistettu Homeroksen Iliakseen ja joka jatkuvasti inspiroi suuria taiteilijoita ympäri maailmaa.



TURKMENIA

Valtion historiallinen kulttuuripuisto "Muinainen Merv" (K/1999)
Kohde on vanhin ja täydellisimpänä säilynyt keidaskaupunki Silkkitien varrella Keski-Aasiassa. Sen jäänteet kattavat 4000 vuotta ihmisen historiasta, ja useat - erityisesti kahdelta viime vuosituhannelta peräisin olevat - monumentit ovat näkösällä.