Vapaus osallistua julkiseen toimintaan

Kun puhumme vapaudesta osallistua julkiseen toimintaan, koskettelemme olennaista kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien aluetta. Ilman tosiasiallista vapautta tässä asiassa demokratian syvin olemus ja mieli ei toteudu.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 21 artikla
1. Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä.
2. Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.

Vertaa muihin sopimuksiin

Tämäkin oikeus sisältää kaksi toisiinsa liittyvää näkökulmaa: vapaus valita edustajat julkisiin virkoihin ja tulla itse niihin valituksi. Kaikki, jotka lain mukaan ovat tähän oikeutettuja, nauttivat kummastakin oikeudesta (laeissa on yleensä tähän vain harvoja rajoituksia). Sanomattakin lienee selvää, että tällaisenaan tämä oikeus on melko tuore asia - vielä tämän vuosisadan alkupuolella se puuttui naisilta.

Taas voimme havaita ihmisoikeuksien keskinäisen riippuvuuden. Mitä merkitystä tällä oikeudella olisi, jos meillä ei olisi samaan aikaan esimerkiksi oikeutta muodostaa poliittisia yhdistyksiä?

Opiskelutehtäviä