Suomalaisen jazzin vuosisata

1930-luku

Musiikkinäytteet:

Ramblers - Muistan sua Elaine
Bruno Laakko ja Lepakot - Kissa vieköön
Rytmin Radiopojat - My Baby

Tekstit:

Dallapé
Georg Malmstén
Muut orkesterit
Kieltolaki kiumotaan

20-luvun puoliväliin mennessä ravintolamusiikki ja tanssilavakulttuuri olivat läpikäyneet Helsingissä murrosprosessin, jossa vanhat musiikkimuodot ja niiden esittäjät oli työnnetty sivuun, elokuvateattereihin tai laitakaupungin tanssilavoille. Laitakaupungilla asui myös kaupungin työläisväestö ja runsas joukko työläisnuoria, jotka kuuntelivat haitari- ja viulupelimanneja. Tansseja järjestettiin työväentaloilla ja jopa silloilla. Keskikaupungin yläluokkaan kuulunut salonkijazz ja monasti ruotsinkieliseen opiskelijanuorisoon assosioitunut hot-jazz eivät sellaisenaan soveltuneet työläisnuorille. Eikä niihin olisi ollut mahdollisuuksiakaan, sillä useimmilla työläismuusikoilla ei ollut musiikillista koulutusta, nuotinlukutaitoa tai tarvittavia instrumentteja, kuten saksofoneja. Jazzin leviämistä työväestön keskuuteen vaikeutti myös vieraskielisyys, sillä sävelmät olivat saksaksi, englanniksi ja ruotsiksi. Haitarijazz syntyi kansallisista aineksista, kulttuurifuusiona, yhdistellen jenkkoja ja polkkia ragtimeen, sekä lisäten niihin valssiromanssia, tangoa, kuplettia ym. käden ulottuvilla olevaa ainesta. Haitarijazz liittyy hyvin paljon Dallapén historiaan, sillä se oli tyylin esikuva, jonka valta-asema vain vahvistui 30-luvulla ja kesti hyvinkin aina talvisotaan asti. Työväestön parissa huutava puute tanssipaikoista. Arbets Vänner oli erþs suosituimmista. Sörkässa sijaitsevalla Vännerillä soitti trio Masa Jäppilä, Ville Alanko, Mauno Johansson. Porukka oli koottu Rajamäen pojat -kisälliryhmästä. Vuonna 1925 mukaan tuli Erkki Majander, huonekalukauppias, joka rahoitti yhtyeen soitinhankintoja: viisiriviset Jäppilälle ja Majanderille. Näistä haitareista saatiin yhtyeelle myös nimi. Nimeäkin merkittävämpi tapaus oli kun Masa Jäppilä kirjoitti syksyllä 1925 erääseen tanssikappaleeseen suomenkielisen tekstin. Jäppilän teksti oli nimeltään Alaska ja se esitettiin heti seuraavissa tansseissa saaden valtavan yleisösuosion. Kappale piti esittþþ monta kertaa ja tansseista poistuvan yleisön kuultiin vielä hyräilevän Alaskaa. Dallapén suosio Arbets Vännerillä kasvoi. Samalla orkesterin koko alkoi kasvaa ja siihen liittyivät mm. ksylofonisti Eino Katajavuori ja multi-instrumentalismi Helge Pahlman, josta tuli pian yhtyeen musiikillinen kapellimestari. Vuonna 1926 Dallapé siirtyi Toverien kerholle keskustaan, jossa se sai viiden vuoden sopimuksen, joka piti sisþllään viisi iltaa viikossa sekä lisäksi päivätanssit. Hyvinkin pian Dallapé esiintyi myös porvarien tanssipaikalla, eikä poliittisesta leimasta enää 30-luvulla ollut tietoakaan. Laulaja Ville Alanko kuoli 1931, vain 24-vuotiaana. Hänen jälkeensä Dallapén solisteina esiintyivät 30-luvun suosituimmat iskelmälaulajat kuten Matti Jurva, A. Aimo ja Georg (Jori) Malmstén. Eräs tärkeimmistä solisteista oli hanuristi Vili Vesterinen, joka voitti neljä kertaa pohjoismaiden haitarimestaruuden vuosina 1934-39. Suomen kansa noteerasi Vesterisen mestaruudet yhtä suurella innolla kuin suuret 30-luvun urheilumenestykset. Vesterinen olikin 30-luvulla Dallapen ehdoton tähtisolisti, jonka suosio oli suurempi kuin laulusolistien, jopa Georg Malmsténin. Matti Jäppilä pestasi Valto Tynnilän yhtyeen lauluntekijäksi. Kaksikosta Tynnilä-Jäppilä tulikin eräs suomi-iskelmän tunnetuimmista lauluntekijäpareista. Jäppilä kirjoitti tekstit ja usein ideoi melodian. Tynnilä sävelsi kappaleen valmiiksi ja kirjoitti sen nuoteille. Lauluja tehtiin myšs salanimillþ Walter Rae ja M. Maja. Dallapé aloitti myšs oman kustannustoiminnan ja Dallapé-vihot olivatkin aikaanaan erittäin merkittävä haitarijatsin ja kansallisen iskelmän levittþjä äänilevyjen ja kiertueiden ohella. Vuoteen -36 mennessä Dallapé-vihkoihin oli painettu peräti 600 iskelmää. Dallapé-vihkojen lisäksi orkesterin toimintaan kuului Dallapé-opisto, jossa opettajina toimi yhtyeen muusikkojen lisäksi mm. Ansa Ikonen. Esimerkiksi Olavi Virta opiskeli opistossa viulunsoittoa 30-luvun alussa. Tunnetuin osa Dallapén toimintaa olivat kuitenkin kesäkiertueet, joista ensimmäinen tehtiin 1932. Kiertue alkoi toukokuussa ja päättyi elokuun lopulla, keikkoja oli yleensä joka päivä. Kiertue kulki ympäri Suomea Viipurista ja Sortavalasta pohjoiseen Kemiin ja Tornioon, aina eteläisintä Hankoa myöten. Keikkapaikkakuntia oli jo ensimmäisenä vuonnakin lähes sata. Pitkät kiertueet vaativat hyvän yhteishengen. Toiminta perustui kunnon partiomeininkiin. Ryhmäkuri oli kova ja sitä lisättiin urheiluaatteella, esimerkiksi voimisteluesityksillä ja sisäisellä koko kesän jatkuneella kymmenottelulla. Kiroilusta sai sakkoja ja ensikertalaisille järjestettiin kiusailua. Musiikillisesti Dallapén varhaisia sovituksia voi luonnehtia sanoilla "kauan ja kovaa". Eero Lauresalon tultua sovittajaksi sovituksista tuli monipuolisempia, jopa kahden rivin sovituksia saksofoneille ja muille puhaltimille. Rytmisesti Dallapén musiikki oli marssivoittoista. Enemmän jazzvaikutteita saatiin 30-luvun lopussa, jolloin amerikansuomalainen Bruno Laakko liittyi orkesteriin. Laakosta tuli pian yhtyeen musiikillinen johtaja. Ohjelmiston muuttuessa jazzvoittoisemmaksi osa vanhoista muusikoista jäi pois. Laakon johdolla yhtye esiintyi ja levytti myös nimellä Lepakot.

Alkuun

Georg Malmsté n

Georg "Jori" Malmstén on 30-luvun suosituin iskelälaulajamme. Hän esiintyi paljon Dallapén solistina, vaikkei koskaan laulanutkaan varsinaista jazzia. Malmstén opiskeli oopperalaulajaksi Aino Acktén johdolla Helsingin konservatoriossa ja sai erinomaiset arvostelut ensikonsertistaan vuonna 1929. Hän kuitenkin valitsi oopperan sijasta iskelmämusiikin. Tärkeänä syynä valintaan oli taloudelliset seikat, sillä ooppera olisi pystynyt tarjoamaan vain kolmanneksen siitä, mitä Malmstén tienasi suosittuna iskelmälaulajana. Jori on yksi kaikkein eniten levyttänyt suomalainen, sillä levytyksiä kertyi kaikkiaan 842 kpl. Näistä yli puolet tehtiin jo ennen sotia, ja niistä suuri osa oli Jorin omia sävellyksiä. Hän vaikutti omalta osaltaan 30-luvulla kieliriidan jäähdyttämiseen, sillä ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta hän levytti sekä suomeksi että ruotsiksi. Usein sama sävelmä levytettiin molemmilla kielillä. Jorin lastenlaulut olivat lähes neljännesvuosisadan ainoita suomenkielisiþ lastenlevyjä. Tunnettuja Jorin sävelmiä ovat Mikkihiiri-laulujen (esim. "Mikkihiiri merihädässä", "Mikkihiiri ja susihukka", "Mikkihiiri ja vuorenpeikko") lisäksi "Sairas karhunpoika" ja "Lasten liikennelaulu". Vaikka Malmsténin lempinimenä on "Molli-Jori", hän on tosiasiassa säveltänyt duurissa yhtä paljon kuin mollissa. Esimerkiksi Toivo Kärjen tangoihin verrattuna Malmsténin sävelmät ovatkin kepeitä ja elämänmyönteisiä. Suomalaista iskelmää 30-luvulla tai oikeastaan ylipäätänsäkään olisi vaikea kuvitella ilman Jori Malmsténia. Varsinkin 30-luvulla hänen kansansuosionsa oli niin suuri, ettei Jorin "tarvinnut kuin näyttää hihansa esiripun välistä, kun yleisö oli jo myyty". Omien sävellystensä lisäksi Jori levytti myös monia muita ajattomaksi nousseita lauluja, kuten "Väliaikainen" ja "Äänisen aallot". Hän oli myös suosittu elokuvasäveltäjä ja -esiintyjä, jonka sävellyksiin perustui mm. ensimmþinen suomalainen elokuvamusikaali, Erkki Karun ohjaama "Meidän poikamme merellä" vuodelta 1933.

Alkuun

Muut orkesterit

Dallapén suosio sai valtaisan määrään seuraajia. Työväestön parissa soittoharrastus (ja todennäköisesti myös tanssiharrastus) kasvoi valtavasti. 1920-luvun lopun tanssi-ilmoituksista löytyy 50 haitarijazz-yhtyettä. Haitarijazz herätti työväestön johtoportaissa myös pahennusta, sillä jazz liitettiin yleisesti moraaliseen rappioon. Pasunisti Klaus Salmi halusi esittää aidompaa ja oikeampaa jazzia, kuin hänellä Zamban riveissä oli mahdollisuus. Näin syntyi Ramblers aivan 20-luvun lopulla. Mukaan saatiin Zambasta Tommy Tuomikoski ja amerikansuomalaisesta Suomi-orkesterista kitaristi Leo Adamsson ja sousafonisti Merle Wilkin. Kun amerikkalaisvaikutuksiin yhdistettiin kotimaisten muusikoiden, kuten Eero Hyvärisen ja Alvar Kosusen, musikaalisuus ja tekninen taito, oli tuloksena Suomen ensimmäinen varsinainen jazzorkesteri.

Alkuun

Kieltolaki kumotaan

Kieltolaki kumottiin 1932. Kieltolaki oli tuonut ihmiset ravintoloihin tanssimaan ja nauttimaan alkoholilla vahvistettua teetä. Tanssia varten tarvittiin elävää musiikkia, joten tanssiorkesterien suuri kysyntä tarjosi muusikoille hyvän toimeentulon, vaikkei soitettava musiikki jazziin suuntautuneita muusikkoja aina miellyttþnytkään. Vuonna 1934 aloitti ilmestymisensä erityisesti jazzvaikutteiseen musiikkiin suuntautunut Rytmi-lehti. Lehti jatkoi ilmestymistään aina sotiin asti, jolloin sen ilmestyminen tilapäisesti loppui, jatkuakseen taas 1949. Lehden ensimmäinen pþþtoimittaja Cecil Backmansson kävi neuvotteluja Yleisradion kanssa. Niiden tuloksena Rytmin Radiopojat aloittivat suorat lähetykset marraskuussa 1934 Eugen Malmsténin johdolla. 1930-luvulla aloitti musiikkiuransa "valkoinen neekeri" Toivo Kärki, joka kiinnitettiin vain 17-vuotiaana tamperelaisen Carambon pianistiksi 1933. Kärki liittyi seuraavana vuonna helsinkiläiseen Roxy-orkesteriin ja vuotta myöhemmin Klaus Salmen Ramblersiin. Kärki soitti pianon lisäksi harmonikkaa ja teki jo tässä vaiheessa omia sävellyksiä ja sovituksia. Kärjestähän tuli myöhemmin yksi suomalaisen kevyen musiikin suurimmista säveltäjistä ja vaikuttajista, joka mm. johti maamme suurimman levy-yhtiön Fazerin äänilevytuotantoa vuodesta 1955 aina 1970-luvulle saakka. Kansainvälistä jazzia päästiin Suomessa kuuntelemaan 1938, kun Edgar Hayesin orkesteri teki 13 konsertin kiertueen. Orkesterin innostunut soitto antoi runsaasti uusia vaikutteita suomalaismuusikoille. Erityisesti Kenny Clarken rumputyöskentely pantiin merkille. Clarke oli myöhemmin yksi be bop -tyypin perustajia. Kiertueen ansiosta kiinnostuttiin entistä enemmän jazzista ja anglosaksisesta iskelmämusiikista ja osa nuoremmista muusikoista hylkäsi kokonaan saksalaistyylisen musiikin.



	1930-luku Musiikkinäytteet: Ramblers - Muistan sua Elaine Bruno Laakko ja Lepakot - Kissa vieköön Rytmin Radiopojat - My Baby Tekstit: Dallapé Georg Malmstén Muut orkesterit Kieltolaki kiumotaan Dallapé 20-luvun puoliväliin mennessä ravintolamusiikki ja tanssilavakulttuuri olivat läpikäyneet Helsingissä murrosprosessin, jossa vanhat musiikkimuodot ja niiden esittäjät oli työnnetty sivuun, elokuvateattereihin tai laitakaupungin tanssilavoille. Laitakaupungilla asui myös kaupungin työläisväestö ja runsas joukko työläisnuoria, jotka kuuntelivat haitari- ja viulupelimanneja. Tansseja järjestettiin työväentaloilla ja jopa silloilla. Keskikaupungin yläluokkaan kuulunut salonkijazz ja monasti ruotsinkieliseen opiskelijanuorisoon assosioitunut hot-jazz eivät sellaisenaan soveltuneet työläisnuorille. Eikä niihin olisi ollut mahdollisuuksiakaan, sillä useimmilla työläismuusikoilla ei ollut musiikillista koulutusta, nuotinlukutaitoa tai tarvittavia instrumentteja, kuten saksofoneja. Jazzin leviämistä työväestön keskuuteen vaikeutti myös vieraskielisyys, sillä sävelmät olivat saksaksi, englanniksi ja ruotsiksi. Haitarijazz syntyi kansallisista aineksista, kulttuurifuusiona, yhdistellen jenkkoja ja polkkia ragtimeen, sekä lisäten niihin valssiromanssia, tangoa, kuplettia ym. käden ulottuvilla olevaa ainesta. Haitarijazz liittyy hyvin paljon Dallapén historiaan, sillä se oli tyylin esikuva, jonka valta-asema vain vahvistui 30-luvulla ja kesti hyvinkin aina talvisotaan asti. Työväestön parissa huutava puute tanssipaikoista. Arbets Vänner oli erþs suosituimmista. Sörkässa sijaitsevalla Vännerillä soitti trio Masa Jäppilä, Ville Alanko, Mauno Johansson. Porukka oli koottu Rajamäen pojat -kisälliryhmästä. Vuonna 1925 mukaan tuli Erkki Majander, huonekalukauppias, joka rahoitti yhtyeen soitinhankintoja: viisiriviset Jäppilälle ja Majanderille. Näistä haitareista saatiin yhtyeelle myös nimi. Nimeäkin merkittävämpi tapaus oli kun Masa Jäppilä kirjoitti syksyllä 1925 erääseen tanssikappaleeseen suomenkielisen tekstin. Jäppilän teksti oli nimeltään Alaska ja se esitettiin heti seuraavissa tansseissa saaden valtavan yleisösuosion. Kappale piti esittþþ monta kertaa ja tansseista poistuvan yleisön kuultiin vielä hyräilevän Alaskaa. Dallapén suosio Arbets Vännerillä kasvoi. Samalla orkesterin koko alkoi kasvaa ja siihen liittyivät mm. ksylofonisti Eino Katajavuori ja multi-instrumentalismi Helge Pahlman, josta tuli pian yhtyeen musiikillinen kapellimestari. Vuonna 1926 Dallapé siirtyi Toverien kerholle keskustaan, jossa se sai viiden vuoden sopimuksen, joka piti sisþllään viisi iltaa viikossa sekä lisäksi päivätanssit. Hyvinkin pian Dallapé esiintyi myös porvarien tanssipaikalla, eikä poliittisesta leimasta enää 30-luvulla ollut tietoakaan. Laulaja Ville Alanko kuoli 1931, vain 24-vuotiaana. Hänen jälkeensä Dallapén solisteina esiintyivät 30-luvun suosituimmat iskelmälaulajat kuten Matti Jurva, A. Aimo ja Georg (Jori) Malmstén. Eräs tärkeimmistä solisteista oli hanuristi Vili Vesterinen, joka voitti neljä kertaa pohjoismaiden haitarimestaruuden vuosina 1934-39. Suomen kansa noteerasi Vesterisen mestaruudet yhtä suurella innolla kuin suuret 30-luvun urheilumenestykset. Vesterinen olikin 30-luvulla Dallapen ehdoton tähtisolisti, jonka suosio oli suurempi kuin laulusolistien, jopa Georg Malmsténin. Matti Jäppilä pestasi Valto Tynnilän yhtyeen lauluntekijäksi. Kaksikosta Tynnilä-Jäppilä tulikin eräs suomi-iskelmän tunnetuimmista lauluntekijäpareista. Jäppilä kirjoitti tekstit ja usein ideoi melodian. Tynnilä sävelsi kappaleen valmiiksi ja kirjoitti sen nuoteille. Lauluja tehtiin myšs salanimillþ Walter Rae ja M. Maja. Dallapé aloitti myšs oman kustannustoiminnan ja Dallapé-vihot olivatkin aikaanaan erittäin merkittävä haitarijatsin ja kansallisen iskelmän levittþjä äänilevyjen ja kiertueiden ohella. Vuoteen -36 mennessä Dallapé-vihkoihin oli painettu peräti 600 iskelmää. Dallapé-vihkojen lisäksi orkesterin toimintaan kuului Dallapé-opisto, jossa opettajina toimi yhtyeen muusikkojen lisäksi mm. Ansa Ikonen. Esimerkiksi Olavi Virta opiskeli opistossa viulunsoittoa 30-luvun alussa. Tunnetuin osa Dallapén toimintaa olivat kuitenkin kesäkiertueet, joista ensimmäinen tehtiin 1932. Kiertue alkoi toukokuussa ja päättyi elokuun lopulla, keikkoja oli yleensä joka päivä. Kiertue kulki ympäri Suomea Viipurista ja Sortavalasta pohjoiseen Kemiin ja Tornioon, aina eteläisintä Hankoa myöten. Keikkapaikkakuntia oli jo ensimmäisenä vuonnakin lähes sata. Pitkät kiertueet vaativat hyvän yhteishengen. Toiminta perustui kunnon partiomeininkiin. Ryhmäkuri oli kova ja sitä lisättiin urheiluaatteella, esimerkiksi voimisteluesityksillä ja sisäisellä koko kesän jatkuneella kymmenottelulla. Kiroilusta sai sakkoja ja ensikertalaisille järjestettiin kiusailua. Musiikillisesti Dallapén varhaisia sovituksia voi luonnehtia sanoilla "kauan ja kovaa". Eero Lauresalon tultua sovittajaksi sovituksista tuli monipuolisempia, jopa kahden rivin sovituksia saksofoneille ja muille puhaltimille. Rytmisesti Dallapén musiikki oli marssivoittoista. Enemmän jazzvaikutteita saatiin 30-luvun lopussa, jolloin amerikansuomalainen Bruno Laakko liittyi orkesteriin. Laakosta tuli pian yhtyeen musiikillinen johtaja. Ohjelmiston muuttuessa jazzvoittoisemmaksi osa vanhoista muusikoista jäi pois. Laakon johdolla yhtye esiintyi ja levytti myös nimellä Lepakot. Alkuun Georg Malmsté n Georg "Jori" Malmstén on 30-luvun suosituin iskelälaulajamme. Hän esiintyi paljon Dallapén solistina, vaikkei koskaan laulanutkaan varsinaista jazzia. Malmstén opiskeli oopperalaulajaksi Aino Acktén johdolla Helsingin konservatoriossa ja sai erinomaiset arvostelut ensikonsertistaan vuonna 1929. Hän kuitenkin valitsi oopperan sijasta iskelmämusiikin. Tärkeänä syynä valintaan oli taloudelliset seikat, sillä ooppera olisi pystynyt tarjoamaan vain kolmanneksen siitä, mitä Malmstén tienasi suosittuna iskelmälaulajana. Jori on yksi kaikkein eniten levyttänyt suomalainen, sillä levytyksiä kertyi kaikkiaan 842 kpl. Näistä yli puolet tehtiin jo ennen sotia, ja niistä suuri osa oli Jorin omia sävellyksiä. Hän vaikutti omalta osaltaan 30-luvulla kieliriidan jäähdyttämiseen, sillä ruotsinkielisestä taustastaan huolimatta hän levytti sekä suomeksi että ruotsiksi. Usein sama sävelmä levytettiin molemmilla kielillä. Jorin lastenlaulut olivat lähes neljännesvuosisadan ainoita suomenkielisiþ lastenlevyjä. Tunnettuja Jorin sävelmiä ovat Mikkihiiri-laulujen (esim. "Mikkihiiri merihädässä", "Mikkihiiri ja susihukka", "Mikkihiiri ja vuorenpeikko") lisäksi "Sairas karhunpoika" ja "Lasten liikennelaulu". Vaikka Malmsténin lempinimenä on "Molli-Jori", hän on tosiasiassa säveltänyt duurissa yhtä paljon kuin mollissa. Esimerkiksi Toivo Kärjen tangoihin verrattuna Malmsténin sävelmät ovatkin kepeitä ja elämänmyönteisiä. Suomalaista iskelmää 30-luvulla tai oikeastaan ylipäätänsäkään olisi vaikea kuvitella ilman Jori Malmsténia. Varsinkin 30-luvulla hänen kansansuosionsa oli niin suuri, ettei Jorin "tarvinnut kuin näyttää hihansa esiripun välistä, kun yleisö oli jo myyty". Omien sävellystensä lisäksi Jori levytti myös monia muita ajattomaksi nousseita lauluja, kuten "Väliaikainen" ja "Äänisen aallot". Hän oli myös suosittu elokuvasäveltäjä ja -esiintyjä, jonka sävellyksiin perustui mm. ensimmþinen suomalainen elokuvamusikaali, Erkki Karun ohjaama "Meidän poikamme merellä" vuodelta 1933. Alkuun Muut orkesterit Dallapén suosio sai valtaisan määrään seuraajia. Työväestön parissa soittoharrastus (ja todennäköisesti myös tanssiharrastus) kasvoi valtavasti. 1920-luvun lopun tanssi-ilmoituksista löytyy 50 haitarijazz-yhtyettä. Haitarijazz herätti työväestön johtoportaissa myös pahennusta, sillä jazz liitettiin yleisesti moraaliseen rappioon. Pasunisti Klaus Salmi halusi esittää aidompaa ja oikeampaa jazzia, kuin hänellä Zamban riveissä oli mahdollisuus. Näin syntyi Ramblers aivan 20-luvun lopulla. Mukaan saatiin Zambasta Tommy Tuomikoski ja amerikansuomalaisesta Suomi-orkesterista kitaristi Leo Adamsson ja sousafonisti Merle Wilkin. Kun amerikkalaisvaikutuksiin yhdistettiin kotimaisten muusikoiden, kuten Eero Hyvärisen ja Alvar Kosusen, musikaalisuus ja tekninen taito, oli tuloksena Suomen ensimmäinen varsinainen jazzorkesteri. Alkuun Kieltolaki kumotaan Kieltolaki kumottiin 1932. Kieltolaki oli tuonut ihmiset ravintoloihin tanssimaan ja nauttimaan alkoholilla vahvistettua teetä. Tanssia varten tarvittiin elävää musiikkia, joten tanssiorkesterien suuri kysyntä tarjosi muusikoille hyvän toimeentulon, vaikkei soitettava musiikki jazziin suuntautuneita muusikkoja aina miellyttþnytkään. Vuonna 1934 aloitti ilmestymisensä erityisesti jazzvaikutteiseen musiikkiin suuntautunut Rytmi-lehti. Lehti jatkoi ilmestymistään aina sotiin asti, jolloin sen ilmestyminen tilapäisesti loppui, jatkuakseen taas 1949. Lehden ensimmäinen pþþtoimittaja Cecil Backmansson kävi neuvotteluja Yleisradion kanssa. Niiden tuloksena Rytmin Radiopojat aloittivat suorat lähetykset marraskuussa 1934 Eugen Malmsténin johdolla. 1930-luvulla aloitti musiikkiuransa "valkoinen neekeri" Toivo Kärki, joka kiinnitettiin vain 17-vuotiaana tamperelaisen Carambon pianistiksi 1933. Kärki liittyi seuraavana vuonna helsinkiläiseen Roxy-orkesteriin ja vuotta myöhemmin Klaus Salmen Ramblersiin. Kärki soitti pianon lisäksi harmonikkaa ja teki jo tässä vaiheessa omia sävellyksiä ja sovituksia. Kärjestähän tuli myöhemmin yksi suomalaisen kevyen musiikin suurimmista säveltäjistä ja vaikuttajista, joka mm. johti maamme suurimman levy-yhtiön Fazerin äänilevytuotantoa vuodesta 1955 aina 1970-luvulle saakka. Kansainvälistä jazzia päästiin Suomessa kuuntelemaan 1938, kun Edgar Hayesin orkesteri teki 13 konsertin kiertueen. Orkesterin innostunut soitto antoi runsaasti uusia vaikutteita suomalaismuusikoille. Erityisesti Kenny Clarken rumputyöskentely pantiin merkille. Clarke oli myöhemmin yksi be bop -tyypin perustajia. Kiertueen ansiosta kiinnostuttiin entistä enemmän jazzista ja anglosaksisesta iskelmämusiikista ja osa nuoremmista muusikoista hylkäsi kokonaan saksalaistyylisen musiikin.
	Alkuun