TIEDON LÄHTEEKSI
Seija Linnanmäki
Ikkunalaudalla ennen ja nyt
Ruukkukukkia ei ennen vanhaan menty ostamaan kukkakaupasta, joita ei tietysti maaseudulla ollutkaan vaan pistokkaita ”varastettiin” naapureilta tai sukulaisilta, sillä salaa napatun alun sanottiin lähtevän kasvun alkuun paremmin kuin luvalla saadun. Huonekasveilla on oma sosiologiansa: uutuudet levisivät sosiaaliluokissa ylhäältä alaspäin, aatelistolta rahvaalle. Maaseudulla kun aatelisia harvoin nähtiin, talonpojat ja torpparit ottivat mallia ruustinnalta ja pappilan salin ikkunapuutarhoista.
Kustavilaisena aikana 1775-1810 huonekasveja kasvatettiin kasvihuoneissa, muttei niinkään sisällä asuinhuoneissa. Empiren aikaan 1810-1830 yleistyivät myrtti, palsami, pelargoni, turkinpippuri, hyasintti ja tulppaani. Kaikista tyylikausista biedermeier 1820-1850 toi tullessaan runsaimmin uusia huonekasvilajeja. Tältä ajalta tunnetaan aatelisten saleista kriinumit, kärsälilja, kielopuu, pasuunakukka, oleanteri, hortensia, amaryllis, lehtikaktus, kanna, verenpisara, tuoksupelargoni, liljat, kiinanruusu, isoposliinikukka, kärsimyskukka, kohtalonpensas, sinisarja ja verenpisarat.
Kukkiin liittyy paljon uskomuksia. Esimerkiksi oleanteri on jäänyt pois ikkunoilta, sillä sitä pidettiin keuhkotaudin kukkana. Kasvi on myrkyllinen, vaikkei vahingollinen huonetilassa ja se vietiinkin usein ulos kesäksi. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin keuhkotauti oli yleinen, tuskin kukaan halusi pitää huoneissaan kasvia, jolla uskottiin olevan tautia pahentava tai jopa aiheuttava vaikutus. Viime vuosikymmeninä uskomus on unohtunut, ja tuberkuloosi parannetaan lääkehoidolla. Siksipä oleanteri onkin palannut, nyt uutuutena kukkakauppoihin.
Uusrokokoon aikana 1850-1870 yleistyivät mustanmerenruusu, aralia, atsalea, kliivia ja syklaami. Maaseudulla, pappiloiden ja kartanoiden vaikutuspiirissä alettiin vasta tuolloin viljellä palsamia ja turkinpippuria. Uusrenessanssin 1870-1900 uutuuksia olivat tuonenkielo, asparagukset, palmut, traakkipuut ja begoniat. Maaseudulle levisivät pelargoni, verenpisara, myrtti ja talonpoikaisamaryllis. Jugend 1890-1915 suosi saniaisia, soilikkia ja ahkeraliisaa. Maalla kasvatettiin mm. fiikuksia ja värinokkosta.
Funktionalismin suhde huonekasveihin oli yhtä suoraviivainen kuin arkkitehtuurikin, se halusi päästä eroon kaikista turhista pölynpesistä. Kaupunkiasunnoissa monista huonekasveista olikin helppo päästä eroon, sillä lämmityslaitteistoissa tapahtuneen kehityksen johdosta keskuslämmityksen yleistyttyä huoneilma oli tasaisen kuumaa ja kuivaa, ja sitä eivät monet kasvit kestä. Eräs kirjoittaja kuvasi funktionalismin ihannetta näin: ”Voimmepa olla suorastaan kiitolliset keskuslämmityskeksinnölle jo siitäkin syystä, että keskuslämmitys usein tappaa huonekasvit: siten pääsemme yksinkertaisimmin ja vaivattomimmin näistä asunnon rumentajista.” Maaseudulla sen sijaan kylminä pidetyt salit, kellarit ja ulkoeteiset tarjosivat vielä lämpö- ja valo-olosuhteiltaan vaihtelevia paikkoja kasvien talvisäilytykseen.