TIEDON LÄHTEEKSI
Satu Mikkonen-Hirvonen ja Teija Tiitinen
Kasvit kertovat Myllymäen menneisyydestä
Kun oppilasryhmä saapuu koulunsa lähellä sijaitsevalle Myllymäelle, he näkevät ensimmäisenä värikkään kukkivan kedon. Myllymäki kohoaa peltojen keskellä katajia kasvavana peltosaarekkeena. Mäellä on ollut viime vuosisadan alussa mylly ja myllärin tupa, joiden kivijalat ovat vielä näkyvillä. Yli tuhat vuotta sitten rautakauden lopulla ihmiset ovat asuttaneet saarekkeen ensimmäisen kerran. Rautakaudella maiseman mittakaava oli toinen kuin tänään. Silloiset pienet peltotilkut ovat muuttuneet laajoiksi peltoaukeiksi, joista maiseman yksityiskohdat ovat lähes hävinneet. Rautakautisesta asutuksesta ei ole enää mitään rakenteita näkyvissä, mutta paikalla olevat kasvit kertovat rautakautisen ihmisen vaikutuksesta.
Ajanlaskumme alussa Suomen ilmasto oli jonkin verran lämpimämpi kuin nykyisin. Tänä aikana Etelä- ja Länsi-Suomen asukkaat raivasivat jokivarsialueita laidunnukseen ja viljelyyn. Samalla he loivat edellytykset nk. arolajiston leviämiselle Suomeen. Arolajistoon luetaan kasvit, jotka ovat jäänteitä heti jääkautta seuranneelta arovaiheelta. Rautakauden asutuksen muokkaama avoin maisema edesauttoi näiden kasvien vakiintumista maahamme. Osa arolajeista on levinnyt rautakautisen asutuksen ulkopuolelle, mutta osan levintä on ollut riippuvainen rautakauden olosuhteista.
Osaa arolajeista voidaan kutsua myös arkeofyyteiksi. Näitä ovat kaikki ne kasvit, jotka ovat saapuneet maahamme ennen 1600-lukua ihmisen vaikutuksen ansiosta. Aurinkoiset ja kuivat paikat ovat kasvuympäristöjä, jotka ovat välttämättömiä useimmille arkeofyyteille. Lämpimät rinnemaat tarjosivat tällaisia elinympäristöjä sekä kasveille että ihmisille. Edelleenkin useimmat runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevat rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.
Osa lajeista levisi, koska maanmuokkauksen ansiosta niille oli muodostunut sopivat olosuhteet. Tällaisia ovat ketoneilikka (Dianthus deltoides) ja pölkkyruoho (Arabis glabra). Toisia kasveja sen sijaan levitettiin tarkoituksella. Sikoangervon (Filipendula vulgaris) tärkkelyspitoisia mukuloita ja nurmilaukan (Allium oleraceum) sipuleita on käytetty ravintona. Hoikkaängelmää (Thalictrum simplex), jänönapilaa (Trifolium arvense), mäkikuismaa (Hypercum perforatum) sekä näyttävää tummatulikukkaa (Verbascum nigrum) rautakauden ihmiset ovat käyttäneet rohdoskasveina.
Rautakauden muinaisjäännökset ympäristöineen – niiden maisema, kasvillisuus ja historia tarjoavat monipuolisen opetuskohteen, joka mahdollistaa erilaisten havaintojen tekemisen kotiseudusta ja sen menneisyydestä. Muinaiskasvien tunnistamista voidaan opetella autenttisilla kasvupaikoilla ja samalla saada rikkaampi ja syvempi kontakti rautakauden elämään.
Esimerkkikohteemme kasvillisuus kertoo myös myöhemmästä historiasta. Paikalla sijainneen myllärin tuvan kupeessa kasvaa juhannusruusuja ja sireenejä. Kuten mäellä olevat muinaisjäännökset myös siellä esiintyvät kasvit kertovat ihmisen vaikutuksesta ja elämästä alueella. Paikan monikerroksinen historia näkyy eri kasvilajien kirjona, joihin tutustuminen avaa uuden mahdollisuuden oman kulttuuriperinnön tuntemiseen.
Alkuun