Takaisin artikkeleihin

Liisa Eerikäinen ja Pirkko Piirainen

Käytännön kasvitutkimusta omalla pihalla

Kasvaako kotipihallasi kasvi, ehkä hyvinkin vaatimaton kukka, joka on jäämässä näyttävämpien kasvien varjoon, tai jokin kiehtova, sitkeästi puolensa pitävä kaunotar, jonka nimeä kukaan ei tiedä? Kyseessä saattaa olla mitä todennäköisimmin vanha perinnekasvi, ehkä lajinsa viimeisiä edustajia alueella. Puutarhoissa on ympäri Suomea tapahtumassa melkoisia muutoksia, koska Euroopan yhä enenevässä määrin avautuvat kasvimarkkinat tuovat mukanaan uutuuksia, jotka työntävät tieltään omia perinnekasvejamme. Puutarhanhoidon ja hyötyviljelyn vielä taitavat vanhat asukkaat ovat lisäksi ikääntymässä ja luovuttamassa pihojaan nuoremmille, joilla ei ehkä ole aikaa puutarhanhoidolle. Tästä huolestuneina Helsingin pohjois- ja itäpuolisen laajan puutaloalueen, Käpylän, Kumpulan, Toukolan ja Koskelan asukkaat päättivät alueen omakotiyhdistyksen aloitteesta tutkituttaa pihojensa kasvit ja kerätä talteen alueen viherhistoriaa. Projekti alkoi vuonna 2000 ja valmistunee vuoden 2002 aikana.

Kanta-Helsingin omakotiyhdistyksen alue on vanhaa työläiskaupunginosaa, jonka rakentaminen aloitettiin 1920-luvulla osittain aukeille pelloille, osittain metsän peittämille alueille. Puutarhatonttien tarkoituksena oli, paitsi ilon ja virkistyksen tuottaminen, myös hyötyviljelyn avulla saatava lisä ruokapöytään. Pihoilla onkin vielä runsaasti marjapensaita ja hedelmäpuita.

Helsingin kaupungin puutarhasuunnittelija ja -neuvoja Elisabeth Koch laati 1930-luvulla alueelle monia puutarhasuunnitelmia yksityiskohtaisine kasviluetteloineen, joiden perusteella on helppo verrata, mitä vanhoista kasveista on jäljellä ja mitä on menetetty.

Omakotiyhdistyksen kasvi-inventointi ja viherhistorian keruuhanke lienee ensimmäisiä asukkaiden itsensä käynnistämiä, tavallisten käyttöpihojen kasvikartoituksia. Pihojen inventoinnissa on mukana lähes 50 pihaa, mikä on resursseihin nähden ollut juuri ja juuri toteutettavissa. Se on osoittautunut kuitenkin kattavaksi otokseksi; pihojen sisäinen vaihtelu ja kasvilajit ja -lajikkeet on saatu riittävän laajasti kartoitettua. Jokainen piha edellyttää useita käyntejä; kevät-, kesä- ja syyskasvit on käytävä tunnistamassa juuri oikeaan kukinta-aikaan. Samalla myös kartoitetaan piharakenteita kuten terasseja, istutusryhmiä, oleskelutiloja, huvimajoja sekä käytäviä. Pihoista piirretään kartat sekä tehdään laji- ja lajikeluettelot kevät-, kesä- ja syyskasveista. Pihat ja tärkeimmät kasvit myös valokuvataan. Tonttien haltijat ovat olleet aktiivisesti mukana ja heidän panoksensa kasvien määrittelyssä on helpottanut työtä huomattavasti. Inventoinnin toteuttajaksi valittiin henkilö, jolla oli kokemusta kasvien kenttätutkimuksessa. Kanta-Helsingin omakotiyhdistys on rahoittanut hanketta osittain itse, osittain rahoitus on tullut Helsingin kaupungilta, kestävän kehityksen Paikallisagenda 21 -projektista ja Yrjö ja Maiju Rikalan puutarhasäätiöltä. Inventointihankkeella on tukiryhmä, johon kuuluu asiantuntijoita Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasvimuseosta, Hyötykasviyhdistyksestä ja Helsingin kaupungin rakennusviraston viherosastolta. Kasvinäytteitä on tallennettu Kasvimuseoon ja perinnekasveja on tarkoitus siirtää kasvamaan Hyötykasviyhdistyksen näytepuutarhaan Annalaan.

Kasvikartoituksessa on erityisesti keskitytty vanhoihin ja perinteisiin kasvilajeihin ja -lajikkeisiin. Kriteerit eivät ole yksiselitteisiä, joten tällaisiksi päätettiin katsoa ne kasvit, joita puutarhakäsikirjojen mukaan on Suomessa vanhastaan viljelty tai jotka ovat selvästi kuuluneet alueen pihojen alkuperäiseen kasvikantaan. Kartoituksessa ovat mukana luonnollisesti myös uudemmat kasvit. Yksivuotiset kesäkukat on niiden suuren vaihtuvuuden takia jätetty kuitenkin pois. Kevätkasveja alueelta löytyi lähes 200. Luvussa ovat mukana kaikki kasvilajit ja -lajikkeet, suvulleen ilmoitetut kasvit ja risteymäryhmät. Perinteisiä näistä oli 27. Niiden pihakohtainen osuus kevätkasvien kokonaismäärästä oli 25 %. Kullakin pihalla oli keskimäärin 20-30 kevätkasvia – suurimmat lukumäärät olivat jopa 78 ja 121. Erityisen kiinnostavia vanhoja kevätkasveja olivat valkonarsissin alkuperäinen jalostamaton kanta ja lajin vanha lajike ”Actaea”, nuokkutähdikki, pihaesikko sekä tuoksuorvokki. Yleisimpiä olivat idänsinililja, tarhatulppaanilajikkeet, tähtinarsissilajikkeet, herttavuorenkilpi, kevätsahramilajikkeet ja valkovuokko. Kevätkasveista 20 oli sellaisia, jotka kasvavat Suomessa luonnonvaraisina mm. pystykiurunkannus, kevätlinnunherne, rentukka, sinivuokko, valkovuokko ja kevätesikko.

Kesäkasvien inventointi on vielä kesken. Se aloitettiin kesällä 2001, jolloin alle puolet pihoista saatiin käytyä läpi; loput kartoitetaan kesällä 2002. Kesäkasvikartoitus on eniten aikaa vievä osuus koko inventointihankkeesta, mutta samalla myös antoisin, sillä erilaisten kasvilajien ja -lajikkeiden lukumäärä on juuri kesäaikaan suurimmillaan.

Syyskasvien lukumääräksi saatiin 72, mistä perinteisiä kasvilajeja ja -lajikkeita on 27. Pihojen syyskasvien kokonaismäärästä noin 50 % kuului perinnekasvien ryhmään. Näistä mielenkiintoisimpia olivat kanadanpiisku, pajuasteri, syysasteri ja syysleimut, erityisesti ”maatiaisleimu”. Näiden lisäksi yleisiä olivat kultapallo, japanintatar ja tarhadaalialajikkeet. Monilla pihoilla kasvoi myös mm. erilaisia nauhuksia, syyshortensiaa ja komeamaksaruohoa. Syyskasveissa ei ollut lainkaan Suomessa luonnonvaraisina kasvavia kasveja.

Kartoituksen yhteydessä on jo tähän mennessä käynyt selväksi, että monet vanhat viljelykannat ovat kartoitusalueelta joko voimakkaasti vähentyneet tai kokonaan kadonneet. Kanta-Helsingin omakotiyhdistyksen tarkoituksena onkin jatkossa aktivoida jäseniään vaalimaan pihojensa vanhoja kasveja ja jakamaan niitä naapureiden ja tuttavien kesken, jotta niiden säilyminen alueella taattaisiin. Pihat kasveineen ja rakennelmineen ovat osa alueen historiaa siinä missä talotkin, joita jo osataan kunnostaa pieteetillä. Tonttien haltijat ovatkin olleet iloisesti yllättyneitä ja ylpeitä kartoituksen yhteydessä löytyneistä omista erikoisuuksistaan ja harvinaisuuksistaan.

On hyvin todennäköistä, että perinteiset puutarhakasvit ovat vähenemässä muuallakin Suomessa, joten vastaavanlainen omatoiminen inventointi saattaisi pelastaa paljonkin tietoa maamme koristekasvien ja piha-arkkitehtuurin historiasta. Kasvikartoitusta voi luonnollisesti laajentaa koskemaan luonnonkasveja ja puutarhakarkulaisia niin niityillä, pelloilla kuin asutusalueiden liepeilläkin.

Valittava kartoitusmenetelmä riippuu kartoitettavan kohteen laajuudesta ja tietysti myös siitä, millä tarkkuudella asiaan halutaan paneutua. Esimerkiksi kotipihan kasvikartoitus olisi hyvä tehdä kiinteistökarttapohjan avulla. Kartan on oltava riittävän suurimittakaavainen, vähintään 1:250, jolloin pihan kiinteät kukkapenkit ym. selkeät kohteet on helpompi piirtää omille paikoilleen. Kohteet numeroidaan kartalle ja niiden kasveista tehdään luettelo. Myös yksittäispuut ja pensaat voi merkitä karttaan. Lopuksi pihan kaikista kasveista laaditaan luettelo, johon kunkin kasvin kohdalle merkitään niiden kohteiden numero, joissa sitä kasvaa. Jos sopivaa karttaa ei ole käytössä, pihan kasveista voi tietysti myös laatia yksinkertaisen luettelon. Kun pihalle hankitaan uusia kasveja tai vanhoihin istutuksiin tulee muutoksia, luettelo on syytä pitää ajan tasalla. Varsinkin mikäli kasviluettelosta tulee kovin pitkä, se on hyödyllistä jaotella sopivalla tavalla, esimerkiksi eri vuodenaikoina kukkiviin kasveihin, erilaisiin kasvutaparyhmiin (puut, pensaat, varvut, perennat, yksivuotiset kesäkukat); myös pihan hyötykasvit on hyvä käsitellä omina ryhminään. Valokuvaaminen on tietysti hyvä apu kasvikartoituksessa.

Oman kotipihan tai lähialueen kasvikartoitus olisi oivallinen tapa koululaisille tutustua lähiympäristönsä kasveihin ja oppia vaalimaan niitä. Entisaikojen kasvien keruuta ja tunnistamista kun ei enää kouluissa vaadita. Piha- ja kasvikarttojen piirtäminen antaa harjoitusta myös kartanpiirtämiseen. Kasvien tunnistaminen kasvioiden ja puutarhakirjojen avulla ei liene nytkään ylivoimaista, eikä pidä huolestua vaikka joku kasvi säilyttää salaperäisyytensä ja jää arvoitukseksi. Pääasia, että se säilyy kasvupaikallaan.

Alkuun