Takaisin artikkeleihin

Pekka Virtanen

Metsästä moneen

Ihminen tarkkailee metsää kasveineen ja puineen kulttuurin kautta. Mukaan mahtuu yleiseen tiedonhaluun, estetiikkaan ja uskontoonkin liittyviä kokemuksia. Etsivän mieli on kuitenkin tarkentunut kohteisiin, joista on ollut hyötyä toimeentulon kannalta.

Metsästä opittiin tuntemaan yksittäisiä kasveja ja tarvekaluiksi sopivia puita mutta myös laajemmin hyvät marjapaikat, kaskialueet, tervametsiköt ja saaliseläinten pusikkopiilot.

Omavaraistalouden omakohtainen ja usein työn kautta tapahtuva käytännön metsäoppiminen on paljolti korvaantunut luonnontieteiden tiedollista osaamista korostavilla havaintomenetelmillä. Monialla kaivatut leveän rintaman metsäideat syntyvät kuitenkin tieto- ja taitoaineiden avarakatseisesta rinnakkaiselosta, jossa tähdennetään biologisten, ekologisten ja myös kulttuuristen prosessien tärkeyttä sekä tiedon että käytännön tekemisen kannalta.

Puuta ja muuta

Volyymiltään metsän käytetyimpiä kasveja ovat Suomessa puut. Maailman 50 000:sta puulajista kasvaa Suomessa kolmisenkymmentä, arboretumien ja tutkimusmetsien puut mukaan lukien yli kaksisataa. Eri puulajeja on hyödynnetty monipuolisesti. Metsän rakenteet ovat muuttuneet paikoittain suurestikin kaskenpolton, tervanpolton, polttopuun keruun, metsälaiduntamisen, pellonraivauksen, hii0lenpolton ja metsätalouden myötä. 1800-luvulla teollisuuden puun tarve kasvoi, jolloin kaskeamista ja metsälaiduntamista jouduttiin rajoittamaan.

Myös kotitarpeisiin käytetyn puun käyttö alkoi vähetä, joskin rakentamiseen ja lämmitykseen puuta kului yhä runsaasti. Muovi ja muut uudet raaka-aineet sekä teollistuneemmat tuotantomenetelmät tulivat kotipuun rinnalle kunnes sota-aikoina puukekseliäisyyttä jälleen tarvittiin. Omavaraistalouden oppejakin hyödyntäen metsän koko kasvusto otettiin hyötykäyttöön sekä kodeissa että tehtaissa. Lapset ja nuoret houkuteltiin käpyjen, pajun, voikukan juurien, rohdoskasvien, pihkan, sienten, jäkälän ja muiden luonnontuotteiden keruuseen. Puutakin tarvittiin moneen.

Sotien jälkeen perinteinen marjankeruu ja sienivalistuksen nostattama sientenkeruu kuuluivat monen kodin arkitoimiin. Mutta muuten ostotuotteet, teollistuminen, kaupungistuminen ja erikoistuminen ovat suuresti muuttaneet kotitalouksien metsänkäytön tapoja.

Valtaosa teollisuuden puunhankinnasta tapahtuu nykyisin koneellisesti ja työn metsä on muuttunut vapaa-ajan metsäksi. Kuitenkin metsästä löytyvien kasvirohdosten, kankaiden väriainesten ja muiden tarveaineiden keruu kuuluu monien harrastuksiin. Myös tutkimuksen ja yritysmaailman suunnilla katseet ovat metsän suuntaan ksylitolin tapaisten innovaatioiden johdattamana.

Puuta moneen

Puu on hyvä esimerkki metsän monipuolisista mahdollisuuksista. Puussa yhdistyy samalla kertaa erilaisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat sen monipuolisen käytön. Lujuus, tiheys, joustavuus, kosteuskäyttäytyminen, lämmönjohtavuus, syiden olemus ja liukkaus määrittelevät tietyn puulajin ja -yksilön soveltumisen parhaaseen tarkoitukseensa.

Saman puulajin eri yksilöiden ominaisuudet kuitenkin riippuvat kasvupaikasta, iästä, asennosta, kasvunopeudesta, lannoituksesta, harvennuksesta, harsinnasta, ilmastollisista ja muista olosuhteista. Puun ytimen ja pinnan, tyven ja latvan, rungon ja oksiston sekä juuriston ja maanpäällisen osan välillä on myös eroavaisuuksia. Edelleen kaatoaika, varastointiolosuhteet, kuivatus ja muut jatkokäsittelyyn liittyvät toimenpiteet vaikuttavat siihen, millaista puuaineksesta tulee.

Tarpeesta riippuen on hyödynnetty kaiken kokoisia ja ikäisiä puita. Koivun lehtiä ja kuusen kerkkiä syötiin heti tuoreeltaan, korinvalmistukseen etsittiin yksivuotista pajua, soitinrakentamiseen hitaasti kasvanutta vanhaa kuusipuuta ja harmaantunutta honkaa rakentamiseen. Moniin suurteollisuuden tarkoituksiin perusraaka-ainetta on nopeasti kasvukäyränsä taitekohdan saavuttava puu. Retkeilijän nuotioon kelpaa hätätilassa mikä tahansa palava puu. Tieteen ja taiteen keinoin puusta löytyy jatkuvasti uutta. Mekaanisesti ja kemiallisesti puuta ja sen ainesosasia voikin työstää miljooniin eri muotoihin ja tarkoituksiin pienistä askarteluista suurten tehdaslaitosten tuotantolinjoihin.

Omaan käyttöön

Maaseudulla melkein talossa kuin talossa oli hyvä osata hyödyntää puuta haravanpiikistä isoihinkin vempeleisiin. Tarpeet kasvoivat paljolti kotipiirissä ja lähettyviltä hankittiin myös tarveainekset. Taitoa oli omasta takaa, rahaa ja muita vaihdantavälineitä aluksi vähemmän.

Lähimetsästä hankitun puun elinkaari oli hallinnassa eikä yllätyksiä yleensä päässyt syntymään. Puita tarkkailtiin myös tulevia käyttötarkoituksia varten. Veistelyyn sopiva puuyksilö sai välillä odotella kymmeniäkin vuosia oikeaan kokoon ja muotoon kasvamista. Ja puuta oli eri olomuodoissaan jatkuvasti kuivumassa pitkän ajan käyttötarpeisiin. Vastaavasti marjojen, rohtojen, talvivihtojen, lehdesten, kuivikkeiden ja muiden metsän ainesten keruu nivoutui luonnon ja työvuoden rytmiin.

Tavallista erikoista

Koivua ja mäntyä hyödynnettiin kansankulttuurissa moneen tarkoitukseen. Aitaan tehtiin seipäät esimerkiksi männystä, aidakset kuusesta ja vitsakset kuusen näreestä. Astiaan taasen saatiin kansi ja pohja kuusesta, muut osat haavasta ja katajasta.

Koivun, männyn sekä kuusen lisäksi löytyy Suomesta monia puulajeja, jotka paitsi luonnon monimuotoisuuden mutta myös puunjalostuksen ja sitä palvelevan metsänhoidon kannalta ovat välillä olleet vähäarvoisessa maineessa. Pihlajaa, leppää, tuomea, haapaa, katajaa, visakoivua, vaahteraa, pajua ja muita kansankulttuurin hyvin tuntemia 1990-luvulla uudelleen hyötykäyttöön löydettyjä puulajeja kutsutaan ajoittain erikoispuiksi, vaikka kuuluvatkin tavalliseen suomalaiseen puustoon.

Ajan käytänteet ovat suuresti vaikuttaneet metsän näkemiseen ja arvottamiseen. Visa oli ennen monin paikoin haluttua ainespuuta nimenomaan kestävyytensä takia, tänään sitä arvostetaan erityisesti ulkonäön takia. Pihlajaa saatettiin pula-aikoina pitää tummien tuontipuiden korvikemateriaalina mutta nyt sen värimaailmaa ei tarvitse erikseen puolustella. Metsäteollisuuden kannalta koivu ja haapa ovat olleet välillä vähäarvoisia puita, nyt niillä on jo suuri taloudellinen merkitys.

Puun lustorakenteeseen, ominaisväriin, sydän ja pintapuun eroihin, oksaisuuteen, pinnan kiiltävyyteen, harmaantumiseen, tummumiseen ja moniin ominaisuuksiin kiinnitetään huomiota entistä enemmän esteettisinkin mittarein. Samalla puulajien symboliset ja kulttuuriset merkitykset ovat saaneet täysin uusia ulottuvuuksia. Ei ole samantekevää, mistä puulajista tai jopa -yksilöstä puukoru tai lahjaesine on tehty.

Suojaksi ja eristeeksi

Yksinkertaisimmillaan metsässä havut riittävät yksinkertaisen suojan kattamiseen. Pidempiaikaista tarvetta varten asumuksen tekemiseen nähtiin jo suurempi vaiva.

Kuiva puu on sellaisenaan hyvä lämmöneristäjä. Lämmön sisällä pitämiseen on puuta hyödynnetty myös kuitulevynä sekä sahanpuruna. Paksun sahanpurukerroksen sisään laitetut jääkimpaleet säilyivät taasen vaikka seuraavaan talveen. Lämmönjohto-ominaisuudet tekevät puuistuimesta lämpimän istuttavan ja saunassa vähemmän polttavan.

Nykyajan paperia ja sahatavaraakin varten kasvatettavalle puulle ei sallita kasvuaikanaan turhia hidasteluja. Paras rakennuspuu tulee kuitenkin hitaasti kasvavasta, juuri kasvunsa lopettaneesta ja oikeaan aikaan kaadetusta männystä. Harmaantuneella hongalla on aina ollut oma arvokkuutensa. Rakennuspuiksi on kelvannut myös käyttötarkoituksesta riippuen kuusi ja haapa. koivuvaneria käytetään taasen tänä päivänä paljon rakentamisessa. Puu suojasi myös katoissa. Parhaat kattopäreitä sanottiin saatavan oksattomasta ja rakennuspuun tapaan hitaasti kasvaneesta männystä. Ilman kunnon oppia ei päreen tekemiseen kuitenkaan kannattanut ryhtyä. Lautojen ja haapapaanujen lisäksi kattomateriaalina oli tuohta, jota käytettiin myös alimman hirren ja kivijalan väliin.

Kosteutta kestävänä kataja oli hyvä astioiden ainespuu kuten myös kuusi. Haavasta saatiin hyvä vettä kestävä ruuhi.

Puu palaa

Tuli oli ennen tärkeä metsän uudistaja jota myös kaskissa sovellettiin. Nyttemmin metsäpalot pyritään minimoimaan mutta kulotuksella on sijansa metsänhoidossakin.

Vanhan ajan tärkeänä tulentekovälineenä toimi hyvin käävästä saatu taula, jonka syttyi helposti kipinästä. 1800-luvulla keksitty tulitikku, metsästä sekin, korvasi aiemman tulivälineen. Huoneiden lämmitykseen, valaisemiseen, ruuan tekemiseen, vaatteiden pesuun, saunomiseen ja muihin lämmitystarkoituksiin kului myös suuret määrät puuta.

Männystä kiskottu päre oli tärkeä valaisuväline sekä sisällä että ulkona. Yksi talous saattoi kuluttaa jopa 20 000 pärettä vuodessa. Puuhiiltä kului sekä yksittäisissä sepän pajoissa että ruukkipaikkakunnilla raudanvalmistuksessa. Pula-aikana puulla kulkivat myös autot. Uusin menetelmin paineen ja lämmön avulla puusta saadaan tänä päivänä sekä polttonesteitä että moniin tarkoituksiin sopivaa lämpöpuuta.

Sellaisenaan tai työstettynä

Metsästä haettua puuta ei tarvinnut kaikkiin tarkoituksiin suuremmin työstää, ei edes kuoria. Silloinkin saatettiin kuitenkin olla tarkkoja puun oikeasta kaatoajasta ja varastoinnista. Aitaa varten riitti yksinkertaisimmillaan rungon oksiminen ja yksinkertaiseen heinälatoon kelpasi kevyesti lovettu kuusi, mänty tai haapa. Ulkoportaikolle kelpasi matoksi muutama kuusenhavu.

Moniin tarpeisiin jouduttiin puuta myös taivuttamaan. Luokiksi taivutettiin lämmitettyä rakennuksen seinällä tai erityisessä paininpuussa pajua, koivua, pihlajaa ja erityisesti tuomea. Myös muita harvinaisempia lehtipuulajeja kuten jalavaa, saarnea ja vaahteraa käytettiin.

Luonnosta löytyy myös monenlaisia ainespuita sellaisenaan normaalimuotonsa tarjoten tai luonnonvääräksi asettautuneena. Runsasoksaisesta ja joustavasta kuusesta saatiin hyvä karhi ja männyn latvasta hyvä mäntä. Naulakko tai oven kahva tuli haaroittuneesta oksasta, pahkasta kuppi, omenapuusta tai visakoivusta piippu. Edelleen puun erilaisia muotoja hyödynnettiin heinähangon, talikon, napakairan pään, veneen emäpuiden, väärävartisen viikatteen, kaatokannun nokan, pöydänjalkojen tai istuinhäkkyröiden tekemisessä. Länsi-Suomessa rekeen tehtiin jalakset luonnonväärästä puusta, idempänä ja pohjoisemmassa jalakset taitettiin kaarelle.

Kasvuhäiriöt, poikkeamat ja vioittumat eivät välttämättä ole olleet huonontavia ominaisuuksia. Muhkuramännystä sai koristeellisen kävelykepin, pahkoista sekä visapuista kestäviä astioita, taulakäävästä tulentekoainetta, ja sisältä lahonneesta haapapuusta umpiastioita. ”Kitukasvuiset” puut eivät ihmisen kannalta ole olleet vain roskapuuta vaan nykyisenkin monikäyttöön kelpaavaa laatupuuta.

Pitkää ja punottua

Monenlaisiin köyden-, narun- ja langanomaisiin tarpeisiin raaka-aineet löytyivät metsästä. Yksinkertainen köysi oli koivunokasta vihdan sitomiseen väännetty vitsa. Kaikki sitkeät puulajit kelpasivat vitsaksiin, ja näistä edelleen voitiin kiertää köyttä. Tuohesta saatiin kestävää tuohiköyttä kesäkalastusta varten, talvitoimissa tuohi olisi haurastunut. Kalastuksessa, erityisesti nuottakalastuksessa käytettiin myös pehmeämpää lehmuksen kuoriosasta jalostettua niiniköyttä. Pohjois-Suomessa samaan tarkoitukseen käytettiin keitetystä puunjuuresta punottua köyttä.

Erilaisia punoksia on Suomessa tehty tuohesta, päreestä, männynjuuresta ja myös pajusta. Kuuluisia ovat kolttasaamelaisten tekemät juuriastiat ja pajusta tehtiin koreja Etelä-Pohjanmaan kotiteollisuudessa jo 1700-luvulla. Tänä päivänä pajua, myös viljeltyä käsityöpajua, käytetään monenlaisin uusin tavoin. Levynä tai nauhana koivusta irrotettavaa tuohta on käytetty Suomessa ikimuistoisesti. Tuohilevy kelpasi palasenakin moneen mutta levystä sai nauhaa myös punontaan. Perinteiset eri muodoissa esiintyvät tuohikopat, tuohikontit, tuohitorvet ja tuohivirsut tarjoavat hyviä esimerkkejä tähänkin päivään. Metsässä voi tuohta käyttää apuna nuotion sytyttämiseen tai tehdä tuohenpalasesta yksinkertaisen juoma-astian.

Vatsan täytettä

Metsälaitumella kotieläimet olivat ennakkoluulottomia ravintovarojen hyödyntäjä. Lehmälle kelpasivat niin kasvit, sienet kuin puun lehdet. Lampaille kerättiin talven varalle lehdeksiä.

Metsä on ollut tärkeä ruoka-aitta myös ihmiselle. Sieltä saatiin saaliseläinten ohella monenlaista kasvikunnankin purtavaa. Marjoista syötiin tuoreena mustikkaa sekä vadelmaa ja puolukkaa säilöttiin talvenkin varalle. Variksenmarjaa sen sijaan hyödynnettiin vain Lapissa. Männyn kovettuneesta pihkasta saatiin silloista purukumia.

Suomessa ei käytetty yleisesti sieniä ja itäisemmässäkin Suomessa, jossa sieniä poimittiin, oli valikoima pieni. Vasta 1900-luvulla alkanut sienivalistus sai sienet hiljakseen kotiutumaan hyväksytyksi ruoka-aineeksi. Kulttuurin suotimet ovat olleet ruokapuolella voimakkaita. Rankkoina pula-aikoinakaan ei kaikkea mahdollista osattu hyödyntää. Sienten ohella ei tunnettu esimerkiksi jäkälän mahdollisuuksia, vaikka niistä olisi saanut aikaiseksi monenlaisia hätäruokia.

Hätäruokana sen sijaan tunnettu on männyn jältästä tehty pettu jota sekoitettiin viljan sekaan korkeintaan puolet. Pettu ei kuitenkaan ollut kaikkialla vain hätäruoka. Esimerkiksi Lapissa pettu oli suurta herkkua. Sekä maun että terveysvaikutusten takia pettu on tänä päivänä noussut uuteen arvoonsa. Uudet metsäsyötävät Benecolin ja ksylitolin tapaan ovat johdattaneet etsimään metsästä lisää uusia ruoka- ja rohtokeksintöjä. Koivunmahlasta ei toistaiseksi ole onnistuttu tekemään vaahterasiirapin tapaista nestettä mutta pajun ja aspiriinin suhdetta tutkitaan innolla.

Funktionaalisten elintarvikekokeilujen lisäksi pohditaan kovasti metsästä valmiina löytyvien keräilytuotteiden parempaa hyödyntämistä. Kerättävät tuotteet ovat suuresti valikoituneet ja vain noin kymmenen prosenttia metsän marjoista ja sienistä hyödynnetään.

Terveyttä ja voimaa

Metsän kasvikunnan tuotteita ei ole syöty vain nälkään tai herkkupaloiksi. Kansanlääkinnässä ja oppilääkinnässä käytettiin erilaisia metsän pikkukasveja, puiden lehtiä, kuorta, neulasia, pihkaa, tervaa, kääpää ja muita aineksia erilaisten tautien ja vaivojen karkottamiseksi.

Kansanlääkinnän monet rohdot on todettu päteviksi parannusaineiksi. Osa lääkinnästä perustui kuitenkin maagiseen tehoon, jonka tieteelliset vaikutustavat eivät ole todennettuja. Omassa kulttuuriyhteydessään niilläkin on ollut oma merkityksensä.

Eri elämänalueisiin liittyvissä ongelmissa niin ikään turvauduttiin erilaisiin taikoihin, joissa metsän voimat olivat mukana. Taiat loitsuineen saattoivat liittyä metsästykseen, metsänlaiduntamiseen tai muuhun metsällisen tekemiseen mutta myös kotipiirin toimintaan.

Ekologiaa, kaunista katseltavaa ja tekemistä

Ihminen on hyödyntänyt Suomessa jo satoja ja tuhansia vuosia metsää ja monin tavoin vaikuttanut siihen makrotason maisemallisista piirteistä eläin- ja kasvipopulaatioiden vaihteluihin. Metsä on ”neitseellisenäkin luontona” kulttuuria, ihmisajatuksen ja –käden koskettamaa aluetta.

Tiede tuo ihmisen ja luonnon muovaamasta metsästä yhä enemmän tietoa. Sitä pyritään hyödyntämään käytäntöön, jotta talouden, luonnon ja virkistyksenkin näkökulmat toteutuisivat. Satunnaiset muutoksien tekijät tulipaloja ja villieläinten liikaesiintymisiä myöten pyritään minimoimaan.

Metsä ei ole vain raakamateriaalia ihmisen aineellisiin tarpeisiin. Metsän kasvit ovat yksittäin tai yhdessä olleet osana suullisen perinteen, kirjallisuuden, kuvataiteen ja muun kulttuurin symbolimaailmaa. Metsää on opittu katselemaan myös näkyminä ja maisemina. Työstä irrallaan oleva passiivinen vapaa-ajan esteettinen luonnon ihailu maisemamatkailuineen on kuitenkin nykymuodossaan nuori ilmiö.

Tänä päivänä luonnontuntemuksen, puunkäytön, metsätiedon, metsätekemisen tai metsätaiteen virikkeet syntyvät tai ovat syntymättä paljolti koulumaailman piiristä. Suomalaisittain metsä on haastava monien alojen leikkauspiste, jossa on runsaasti tilaa monenlaiseen askarteluun oppiaineeseen katsomatta. Vaan jos Metsäkylän suutarin lapset puukengittä oppivat kulkemaan, niin eivät niitä ehkä kaipaile myöhemminkään.

Metsän kulttuuriperintöä

Tuomesta luokit

Tuomesta painettiin luokit, niitäkin piti olla useita tarpeen varalla. Nyt on tullut uusi aika maalaiselämäänkin, kaikki ostetaan kaupungista valmiina. Ja tupa on niin siisti, että ei saa mitään työtä tehdä. Lapsuuskotini tupa oli niin kodikas. Illalla rukit pyörivät ja miehillä oli puhdetyöt kaikilla. (MV, Tervo)

Männystä moneen

Männyn kuoren sisäosasta tehtiin pettuleipää, joka aikoinaan pelasti paljon Suomen kansaa nälkään kuolemasta. Erinäisten sairauksien parantamiseksi otettiin ennen kotioloissa männynhavukylpyjä. Männystä saatiin myös pihkaa saippuan keittoon kotona. (MV, Sammatti)

Pyhätyökielto

Pyhäinpäivän aikana ei saa hakata metsässä, että eivät sudet kuulisi ja ottaisi sinne asuntoa. (SKS, Lapua)

Karjahuoneen taikominen

Mikkelin aattona aamusella varhain lähdetään metsään ja tullaan vasta auringon jälkeen. Yhdeksältä veromaalta käydään keräämässä sammalia ja niillä tilkitään sitten ovenpielet ja ikkunanpielet. Samalla ripustetaan talli luudalla, joka on tehty yhdeksänlaisesta oksasta. Sitten pysyvät karja ja hevoset puhtaassa reilassa, niihin ei tartu päätauti eikä pane maa eikä mikään. (SKS, Kiuruvesi) Lehmä metsänpeitosta

Lehmä saadaan pois metsänpeitosta siten, että otetaan kolme pientä pajun oksaa ja lähdetään lehmää etsimään. Kun saavutaan ensimmäisen leppäpusikon luo, niin aletaan sitä hutkia pajunoksilla ja hoetaan: ”Päästätkö, päästätkö?” Kun näin on leppäpuskaa ympäriinsä raipottu, heitetään raipat vihdoin leppäpusikkoon. Kävellään sitten vielä leppäpusikon ympäri 9 kertaa vasta-aurinkoon sekä huudetaan joka kierroksella kolme kertaa: ”Päästä, päästä, päästä!” (SKS, Lehtimäki)

Juhannuskoristelua

Juhannuksena tehdään pihalle porrasten eteen koivukäytävä, ja ikkunan eteen tehdään lehtimaja, ja ikkunan päälle ja keskelle lattiaa n pannaan pihlajan oksia. Juhannusoksista tehdään sitten kerppu, ja se annetaan lampaille jouluna. (SKS, Karstula)

Kaski

Kun kaski hakataan alakuulla, kuivuvat puut hyvin. Yläkuulla hakattua kaskea ei saa palamaan hyvänäkään poutakesänä. (SKS, Haukivuori)

Värkkipuut

Värkkipuu on kaadettava loppukuussa, sen viimeisenä torstaina, ettei se sitten mätäne eikä homehdu. (SKS, Kankaanpää)

Hammassärkyyn

Hammastauti paranoo kun otetaan kasvavasta näreestä kolomannesta kerrasta pinnalta syvämmee päi 3 lastua semmosela veitelä, jonka tekiätä ei tiijä. Niistä tehhöä teräväpäitä puikkoja ja kaivetaa hammasta verelle asti. Kyllä ei kuuna päivänä hammasta nykäse. (SKS, Sulkava)

Metsästäjän taika

Metsästäjäksi ruvetessa etsitään yksinäinen pihlaja, väännetään se vasten päivää, halkaistaan kolmeen osaan ja niiden läpi pitää itsensä ja pyssynsä pujottaa kolme kertaa. (SKS, Mikkeli)

Pyhä puu

Ennen aikaan oli kartanolle istutettu kuusipuu pyhä. Lyytikkälän kylässä eräässä Sinkon talossa oli sellainen iso kuusi. Sille uhrattiin kaikki ensimmäiset antimet, Noin 50 vuotta siteen sille vielä uhrattiin. Puu otti antimet vastaan ja oli milloin minkin näköinen, niin uskottiin. (SKS, Mäntyharju)

Arvoitus:

Kesät keikkui seppelissä, talvet huiski huntu päällä? -Koivu. (SKS, Nokia)

Kansanlaulu

Eikä ne haavan lehdet lakkaa tuulella huiskumasta, eikä lakkaa vanha kulta mieleeni muistumasta. (SKS, Huittinen)

Arkistolähteet:

SKS = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

MV = Museovirasto

Alkuun