 |

Vasenkätisten opetus
Järjestelyt
- Tarkista kunkin oppilaan kätisyys.
- Valitse vasenkätiselle sopiva istuinpaikka; ei oikeakätisen
oikealle puolelle.
- Tuolin pitää olla riittävän korkea,
että oppilas näkee oman kätensä yli.
- Kirjoittavasta kädestä ei saa langeta varjoa
kirjoituksen päälle.
- Paperi asetetaan kirjoittajan vasemmalle puolelle.
- Kirjoittajan käsi liikkuu mieluummin perusviivan
alapuolella.
- Vasenkätisellä pitää olla hyvänlaatuinen
kynä, joka liukuu paperilla eikä tahraa.
- Otteen kynästä tulee olla riittävän
kaukana kynän kärjestä, jotta kirjoittaja
näkee kirjoituksensa. Usein vasenkätisen peukalo
on tiellä ja estää näkemästä
kirjoitusta.
Kirjainten piirtäminen
- Luontevampi kirjoitussuunta vasenkätiselle olisi
oikealta vasemmalle, joten vasenkätiset tarvitsevat
paljon ylimääräistä harjoitusta kirjoitussuunnan
vahvistamiseksi.
- Vasenkätiset tarvitsevat mallin rivin oikeaan laitaan,
sillä rivin alussa oleva malli jää käden
alle.
- Vasenkätisen on vaikea seurata piirtävän
käden liikkeitä, kun oikeakätinen piirtää
mallin. Tee tarvittaessa malli vasenkätisille itse
vasemmalla kädellä.
- Vasenkätiset kallistavat usein kirjoitustaan vasemmalle.
- Vasenkätisen on luontevampi piirtää kirjaimia
myötäpäivään, kuten p-kirjain,
mutta hankalaa vastapäivään, kuten a- ja
o-kirjaimia.
- Tarkista, että piirrossuunta on oikea, jotta ei tulisi
ongelmia kirjaimia sidottaessa.
|
|
|