Danielson ei maalannut suuria historiallisia kohtauksia tai kovin dramaattisia aiheita - hänelle haasteen tarjosi tavallinen, jokapäiväinen elämän ja ne toimet, jotka hän tunsi itselleen läheisiksi. Taiteilija halusi kertoa naisten ja lasten todellisesta elämästä. Ja lopulta Danielsonin teokset, vaikka niistä jotkut aikanaan koettiinkin kovin uskaliaiksi, ovat lopulta elämänmyöteisiä ja herkästi toteutettuja kuvia.

Realistisena taiteilijana Danielsonille oli hyvin tärkeää luonnon ja valon kuvaaminen mahdollisimman aidon tuntuisesti. Taiteilijan erityisen huomion kohteena oli kirkkaan päivänpaisteen vangitseminen kankaalle. Hän oli myös ensimmäisiä taiteilijoita Suomessa, jotka alkoivat kokeilla talvisen maiseman maalaamista ulkona - etenkin auringonpaisteisia kevättalven päiviä ja valossa hohtavia lumihankia jyrkkine valo-varjo vastakohtineen. Kun taiteilija solmi avioliiton italialaisen taidemaalari Raffaello Gambogin kanssa ja muutti Italiaan vuonna 1897, kirkkaan valon kuvaaminen korostui taiteilijan tuotannossa. Italian vuoret, meri ja voimakas auringonpaiste jatkoivat elämäänsä Danielsonin väriä ja valoa hehkuvissa maalauksissa, joita taiteilija lähetti myös Suomeen näyttelyihin katsottavaksi.

Vuosisadan vaihteessa mies- ja naistaiteilijat liikkuivat vielä melko kiinteästi omissa piireissään. Rohkealla ja seurallisella Danielsonilla oli, erikoista kyllä, miespuolisia taiteilijaystäviä, joiden kanssa hän maalasi. Danielson oli poikkeuksellisen vahvatahtoinen henkilö ja eli moneen oman aikansa naiseen verrattuna epätavallisen elämän, mihin kuului mm. tulojen kannalta epävarman ammatin valitseminen sekä yksin matkustelu ja pitkäjaksoinen asuminen ulkomailla. Hänestä sanottiin myös, että hän oli naistaiteilijana liian taitava ja piittaamaton muiden mielipiteistä. Jotain taiteilijan rohkeasta elämänasenteesta siirtyi myös hänen maalauksiinsa - naiset eivät olleet niissä vain herkkiä romantiikasta haaveilevia kukkasia, vaan päättäväisiä, toimeliaita yksilöitä.