Äidin puolelta Järnefeltien suvussa oli jo ennestään taiteilijoita, kuten eno Mihail Clodt von Jürgensburg, tunnettu maisemamaalari Venäjällä. Ei ollutkaan ihme, että Eero Järnefelt valitsi myöhemmin monista aikalaisistaan poiketen taidekoulukseen Pietarin taideakatemian. Pariisiin, minne muut suomalaiset taideopiskelijat lähtivät yleensä jatkamaan opintojaan, Järnefelt matkusti vasta Pietarin vuosiensa jälkeen.

Venäjällä oli 1800-luvun lopulla vallalla suuntaus, jossa taiteilijat kuvasivat köyhien, kerjäläisten ja sairaiden kovaa elämää ja vastoinkäymisiä. Tarkoitus oli herättää teosten katsojat huomaamaan ihmisten välinen eriarvoisuus ja ristiriidat köyhien ja rikkaiden välillä. Toisaalta venäläisessä taiteessa, niin kirjallisuudessa kuin maalaustaiteessa, kukki rehevä, arkipäivän tapahtumiin tai ihmisten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin sidottu huumori.

Eero Järnefeltin taiteesta voi niin ikään löytää monia saman aikaisen venäläisen taiteen piirteitä. Hänen pääteoksekseen mainittu maalaus Kaski, joka on toiselta nimeltään Raatajat rahanalaiset, on niitä harvoja tuon ajan Suomessa tehtyjä maalauksia, joissa kuvattiin maaseutuväestön kurjuutta hätkähdyttävän ihanteettomasti. Samalla maalauksessa yhdistyvät maaseudun kahdet kasvot: köyhien, huonosti puettujen ihmisten ankarat elämänolosuhteet ja kaunis itäsuomalainen maisema horisontissa sinisenä siintävine vaaroineen. Ja vaikka Kaski onkin hieman surumielinen työ, ei Järnefeltin teoksissa ole aina unohdettu huumoriakaan - useat kansankuvaukset kertovat pilke silmäkulmassa talonpoikien ja isäntien toilailuista, niin että raja johtajan ja alamaisten välillä alkaa hämärtyä.

Vaikka Järnefelt maalasikin joitakin yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksiin liittyviä tauluja, useimmat hänen teoksistaan ovat idyllisiä ja maaseudun kauneutta korostavia. Hänen tuotantonsa punainen lanka on ollut lopulta herkkä, taitavalle sivellintekniikalle perustuva runollisen kaunis luontokuvaus. Vesi, taivas ja pilvet olivat usein hänen huomionsa kohteena - etenkin pilvinen, harmaa ja hieman alakuloinen sää sai Järnefeltistä oivan tulkitsijan. Maisemaa kuvattiin joko mahtavina, laajoina ja jylhinä näkyminä, joissa suomalainen asumaton erämetsä ja aaltoilevat vaarat piirtyivät kaukaista taivaanrantaa vasten, tai sitten taiteilija poimi monumentaalisten näkymien vastakohdiksi aiheikseen luonnon pieniä yksityiskohtia. Kovin arkisilta tuntuvat kasvit, kuten rannoilla kasvavat rentukat tai ahvenruoho, vesilinnut ja sammakot saivatkin toimia monesti teosten päätähtinä.