Tästä alkaa aikajana. Klikkaile ja seikkaile. Jos haluat tarkistaa, mitä muuta sivustossa on, klikkaa aikajanalla olevia sivukarttalinkkejä.
 

 


1865

Synnyn Porissa 26.4. 13-jäsenisen sisarusparven yhdeksäntenä lapsena. Saan kasteessa nimen Axel Waldemar Gallén. Isäni nimi on Peter Wilhelm Gallén, ja hän toimii mm. asianajajana. Äitini on nimeltään Anna Mathilda ja omaa sukuaan hän on Wahlroos. Äitini on Peter Gallénin toinen vaimo.

1860-luku on taiteessamme kansallisen heräämisen aikaa - suomalaisuus taiteen tekemisen lähtökohtana voimistuu. Ihanteellisen isänmaallisuuden kautta siirrytään vähitellen 1870-luvulle tultaessa kohden totuuden kuvausta, realismia.

Taideyhdistys perustetaan ja taiteilijan ammatin arvostus ylipäätään kasvaa.

 



Merkittävänä kulttuurihenkilönä ja lehtimiehenä tunnettu Zacharias Topelius julkaisee ensimmäisen osan satukokoelmastaan Lukemisia lapsille.

Suomessa siirrytään käyttämään omaa valuuttaa, hopeamarkkaa.
 

1866

Ensimmäinen vuoteni: opin kävelemään ja sanomaan ensimmäiset sanani.

Historiamaalauksen innoittamana R.W. Ekman tekee Kalevala-aiheisia teoksia, mutta hänen klassillis-romanttisia näkemyksiään Kalevalan sankareista ei pidetä kovin onnistuneina kuvaamaan suomalaisen muinaistaruston sankareita.
 


Ruotsalainen kemisti Alfred Nobel keksii dynamiitin. Myöhemmin aletaan jakaa vuosittain Nobelin nimellä kulkevaa palkintoa tieteen ja kulttuurin alalla.
 
1867 Kun olen kaksi vuotta, muutamme me Gallénit Porista Tyrväälle, nykyiseen Vammalaan, jossa isäni omistaa Vännin ja Jaatsin ratsutilat. Perheemme asettuu asumaan Jaatsin tilalle, jossa on perimätiedon mukaan Suomen ensimmäinen meijeri ja puimakone ja puutarhassa kasvatetaan mm. hedelmäpuita ja silkkiperhosia!

Suomen taide-elämä alkaa kansainvälistyä: taiteilijat hankkivat koulutusta ulkomailta, 1860-luvulla erityisesti Saksasta, Düsseldorfin kaupungista. Hallitsevana tyylinä on romanttinen maisemamaalaus sekä historiamaalaus.

 

 

Sääolosuhteista, hallasta, kylmyydestä ja sateista johtuen viljasato epäonnistuu Suomessa, ja nälkätalvi alkaa. Talven aikana 100.000 ihmistä kuolee nälkään, puutteeseen ja kulkutauteihin (koko maan väkiluku oli 1.700.000). Ruoan puutteessa ihmiset sekottavat jauhojen sekaan puunkuorta eli pettua tai jäkälää. Hätäaputyöt, kuten Riihimäen-Pietarin junarata, tuovat väliaikaista helpotusta.
 
1868 Jaatsin tilan uusi päärakennus valmistuu. Rakennuksen laajennustyöt tuovat kipeästi kaivattua lisätienestiä katovuosien köyhdyttämälle väestölle.
 
Romanttisen maisemamaalauksen edustajia Suomessa ovat mm. taiteilijat Hjalmar Munsterhjelm, Werner Holmberg ja Berndt Lindholm.
 

Ateria sadalle köyhälle.
1869 Ollessani neljävuotias isäni perustaa Tyrväälle kansakoulun ankarasta vastustuksesta huolimatta.
 


Sivukartta

Uskonnonvapaus astuu voimaan Suomessa.
 

1870

Elämääni Jaatsissa kuuluu talon toimien seurailua: meillä vierailevat talonpojat ja sydänmaan torpparit, mutta myös Tyrvään herrasväki. Isossa sisarusparvessa ei ole myöskään pulaa leikkikavereista. Kerran onnistumme kesyttämään veljieni kanssa oravan ja siitä tulee lemmikkimme. Orava-rukka - se päättää päivänsä, kun eksyy nukkumaan minun ja veljeni Walterin kanssa samaan sänkyyn - löydämme aamulla altamme litistyneen oravan!
 


Hjalman Munsterhjelmin teoksessa Nälkävuosilta on aiheena ajan romanttisesta tyylistä hieman poikkeava, mutta ajankohtainen aihe - äskettäin koettujen nälkävuosien kurjuus.


Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä julkaistaan. Kirja saa aikaan pienen kulttuurisodan Suomessa, samaan aikaan Euroopassa ajautuvat sotaan Ranska ja Saksa.
1871 Tilallamme työskentelee vouti Tuomas, ja hän on meidän lasten suosikki. "Komeimpia kansantyyppejä mitä muistan lapsuuteni ajalta oli oma voutimme, suuri, rehevä, tanakka ja ratki hyvä mies. Hänen voimansa sanottiin olevan yhtä suuret kuin niiden kahdeksan rengin yhteensä, joiden päämiehenä hän oli. Se oli Tuomas -- Joskus suurina juhlapyhinä saattoi Tuomas ottaa pari ryyppyä liikaa. Hän tuli silloin niin herttaisen pehmeäksi, otti syliinsä, hyväili ja silitteli pörröistä tukkaa ja sanoi: 'Voi, voi, jos se Akseli kuolee, niin kyllä minä sille laitan kauniin hautapatsaan marmorista, ja niin sileän.' Lause syöpyi poikasen mieleen lähtemättömästi."
 
1870-luvun aikana tunnelmallinen, dramaattinen maisemamaalaus alkaa hitaasti väistyä ja tilalle tulevat todellisuutta kuvaavat, realistiset maalaukset. Maamme taiteilijoiden tuotannossa esiintyy yhä useammin myös kansankuvauksia. Taiteilijoita rohkaistaan suomalaisten aiheiden etsimisessä. Historiallisia tapahtumia kuvaavia aiheita arvostetaan edelleen kovasti. 1800-luvun alkupuolen taiteelliset ihanteet vaikuttavat vielä aiheiden valintaan ja kuvaustapaan: taiteilijat maalaavat Suomesta usein idyllisiä kulttuurimaisemia.
 

Euroopan tilanne rauhoittuu, kun Ranska-Saksa sota loppuu.

Suomen ensimmäinen naisylioppilas Maria Tshetshulin valmistuu.
 

1872


Lapsuudenkotini Jaatsi on toimelias tila. Meillä on 30 lehmää ja 8 hevosta, lisäksi kanoja, lampaita, sikoja ja mehiläisiä. Tilalla valmistetaan itse mm. kankaat, nahkat, tiilet, kynttilät, ja leikkikalut. Suosittu lelu on "poliisisakset", jotka tehdään useasta ristiin pannusta rimasta. Kun kahvoja puristaa yhteen, sakset venyvät pitkiksi ja niillä me pojat tavoittelemme ja nipistelemme toisiamme.
 

Euroopan uudeksi "taiteen pääkaupungiksi" nousee Pariisi, ja suomalaiset taiteilijat matkustavat nyt Saksan sijasta Ranskaan jatkamaan opintojaan.

Suomalainen teatteri perustetaan Kaarlo Bergbomin toimesta. Teatteri aloittaa toimintansa Porissa 13.10. Jo tätä ennen oli Bergbom aloittanut suomenkielisen teatteritoiminnan kantaesittämällä Aleksis Kiven näytelmän Lea vuonna 1869.
1873 Aloitan koulunkäyntini Uno- ja Walter-veljieni kanssa. Ensimmäinen kotiopettajamme on nimeltään Wilhelm Ruuth. Teos "Matkustus Suomessa - En resa i Finland" ilmestyy. Taiteilijat osallistuvat sen kuvittamiseen maamme tärkeitä nähtävyyksiä esittelevillä teoksillaan.
 
 
Näkymä Katajanokalta.
1874 Kotiopettajamme vaihtuu - uusi on nimeltään Elis Bergroth. Hän on ankara opettaja - jos innostumme olemaan liian vallattomia, hän ei epäröi tarttua keppiin tai niskavilloihimme.

Tärkeä kansankuvauksen uranuurtaja Suomen taiteessa on ahvenanmaalainen K.E. Jansson.
 

Suomen kouluissa aletaan järjestää ylioppilaskirjoituksia.

Arabian posliinitehdas perustetaan.

1875
Elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta ovat takanapäin!


Jean Sibelius saa 9-vuotiaana ensimmäisen sävellyksensä Vesipisaroita valmiiksi.

Zacharias Topeliuksen Maamme-kirja ilmestyy.
 

1876
Kun olen 11-vuotias, minut lähetetään veljieni Unon ja Walterin kanssa kouluun Helsingin ruotsalaiseen lyseoon. Ihana Jaatsin tila vaihtuu koulukortteeriin, eikä ruokakaan ole niin hyvää kuin kotona. Tuomas-vouti päivittelee, kun tulen lomille: "Kylläpä sen Akselin huulet on siellä koulussa sinisiksi menneet ja posketkin on niin kuopalla."
Ranskalaisen taiteen vaikutuksen välittäjänä ja etenkin realismin tärkeänä juurruttajana maamme taide-elämään toimii Adolf von Becker. Becker perustaa Helsinkiin oman yksityisen piirustus- ja maalausateljeen, jossa tulevat opiskelemaan monet 1870- ja 80-luvulla taiteilijanuransa aloittaneet suomalaistaiteilijat ennen Pariisiin lähtöään.

Yhdysvalloissa Graham Bell keksii puhelimen.

Suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin retkikunta tekee ensimmäiset koepurjehdukset ns. Koillisväylän purjehtimista varten. Matkan tarkoitus on purjehtia pitkin Siperian pohjoisrannikkoa aina Euraasian mantereen ympäri. Koillisväylän purjehdus tapahtuu vuosien 1878-79 aikana.
 

1877

Ystävystyn koulussa Arthur ja Rafael Slööriin. Vierailen usein heidän kotonaan, jossa tutustun myös veljesten Mary-siskoon. Tämä tuttavuus tulee vaikuttamaan elämääni todella merkittävästi. Kurkkaa vuoteen 1890, niin ymmärrät mistä on kyse!

Turkin sota 1877-78 alkaa. Venäjän armeijan alaisuudessa toimiva Suomen kaartin pataljoona lähtee myös sotimaan Balkanille.

Telefoni eli haasteleva lennätin saapuu maahamme ja ensimmäinen puhelinlinja asennetaan Helsinkiin.
 

1878 Aloitan taideopintoni Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskoulun iltalinjalla. Tavallinen koulunkäynti alkaa maistua puulta. Koulussa minua ja veljiäni vielä pilkataan kotikutoisten sarkavaatteidemme vuoksi. Joskus joudumme puolustamaan kunniaamme nyrkkitappeluissa! Onneksi olen paljon isompi kuin monet ikäiseni.

Fanny Churbergin tunnelmalliset maisemat poikkeavat rohkeudessaan monien hänen aikalaistensa tuotannosta. Siveltimenjälki on voimakasta ja teokset on jätetty usein luonnosmaisiksi, jotta niiden tunnelma pysyisi tuoreena ja välittömänä.
 

Suomi osallistuu Pariisin maailmannäyttelyyn omalla osastollaan.

Suomessa säädetään voimaan asevelvollisuuslaki, jonka perusteella kaikki 21-vuotiaat joutuvat kutsuntoihin, ja arpa määrää, ketkä lopulta 3-vuotiseen palvelukseen.

1879 Tämä vuosi on surullinen vuosi - isäni kuolee 62-vuoden ikäisenä.

 

 

Sivukartta

Edison keksii hehkulampun. Suomen väkiluku ylittää 2 miljoonaa.


 
   

Hyppää eteenpäin tutustumaan Suomen taiteen kultakauteen.
hiP hOp