| AIKAJANA |
| ARTIKKELI |
| ELÄMÄKERTA |
| SIVUKARTTA |

Halkopoika II
1911, öljymaalaus, 43,5 x 41 cm. Turun taidemuseo.
Kuva: Kuvataiteen keskusarkisto/Kari Lehtinen.
© oikeuden omistajat

Helene Schjerfbeck vietti melko kurinalaista ja niukkaa elämää. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä kuvittelemasta ympärilleen satujen maailmaa prinssien ja prinsessojen, ruhtinaiden ja ruhtinattarien kanssa. Näitä satunimiä ja aatelisia nimityksiä hän jakeli lähipiirissä eläville, usein hyvinkin arkisissa ammateissa toimiville ihmisille, joiden tavallisten, yksinkertaisten vaatteiden ja olemuksen alle oli mahdollista kuvitella kätkeytyneen häivähdys kuninkaallisten sinistä verta. Nämä vaatimattomat ihmiset olivat usein myös taiteilijan käyttämiä malleja.

Halkopoika oli hyvinkääläinen Einar Sahrman, jota taiteilija kuvaili myös kultatukkaiseksi, mutrusuiseksi ylimyspojaksi. Einarin mietteliäissä pojankasvoissa taiteilija on korostanut hänen vaaleita hiuksiaan ja punaiseksi maalattua suuta, eli juuri niitä piirteitä, jotka hän mielikuvituksessaan liitti ylimyksen olemukseen, vaikkakin kuvassa Einarin olalle on maalattu myös halkoja - ei suinkaan ylimyksen, vaan työläisperheen pojan tunnusmerkkejä.

.