Kalman kukka, ensimmäinen grafiikan työni, on minulle tärkeä työ. Se on muisto pienestä Marjatasta - tähän kuvaan puran suuren ikävän ja surun, jonka hänen poismenonsa minussa herättää. On niin vaikea ymmärtää, että Marjattaa ei enää ole... Kerran näen unta, jossa saan jälleen nähdä pikku tyttöni:
"Kävelin täyteen kukoistukseen puhjenneessa puistossa, jossa oli valtavia vaaleanpunaisia rhododendroneja, ja ilmassa kevättä ja elämäniloa. Minusta tuntuu kuin saisin nähdä jälleen Marjattani. Kuulin hänen helähtävän äänensä puitten takaa, ja hänen äidinäitinsä sanoi: tuolla tulee isä. Jo häämöittivät hänen pukunsa, hänen paljaat käsivartensa - ja heräsin, raukka!"

Kalman kukka -teoksessa pieni tyttö ei ole vielä kukkivassa puutarhassa, vaan synkässä metsässä, korpilammen rannassa. Hän poimii pahaa aavistamatta erikoisen kauniin kalpean kukan - huomaamatta, miten kuolema jo odottaa häntä puun takana. Kukka on avain kuoleman porteille, kuoleman puutarhaan. Kuvan yhteyteen kirjoitan pienen runon, joka liittyy sekä kuvan aiheeseen että minua piinanneisiin uniin Marjatasta.