SIVUKARTTA

A | F | H | I | E | K | N | R | S | U

Art Noveau, jugend
Euroopassa 1900-luvun vaihteessa syntynyt suuntaus, joka halusi irrottautua aikaisempien tyylisuuntien vaikutuksesta ja luoda oman, uuden muotokielen (art nouveau = uusi taide). Art nouveau'lle oli ominaista kasviornamentiikan runsas käyttö ja etenkin arkkitehtuurissa ja huonekalusuunnittelussa epäsymmetria ja kaarevat linjat. Vaikka suuntaus halusi irti historiallisten tyylien vaikutuspiiristä, otti se kuitenkin yhdeksi esikuvakseen keskiajan: taiteilijat nähtiin keskiaikaisina taidekäsityöläisinä, joiden tehtävänä oli luoda kokonaistaideteoksia ja ulottaa taiteellinen osaamisensa maalauksista tekstiilien, huonekalujen, tarve-esineiden, jopa talojen suunnitteluun. Maalauksetkin oli parempi maalata suoraan seiniin kuin kankaille.

Fresko
Tuoreelle kalkkilaastipinnalle tehty seinämaalaus, jossa värit yhtyvät kemiallisesti laastin ainesosiin muodostaen kristallimaisen, lujan ja vedessä vaikeasti liukenevan pinnan. Tekniikka oli käytössä vanhalla ja keskiajalla ja tuli suosituksi renesanssin aikana Italiassa. Ensimmäiset varsinaiset freskot Suomessa maalasi R. W. Ekman 1849–54 Turun tuomiokikkoon.

Funktionalismi
Uuden arkkitehtuurin suuntaus, joka saapui Suomeen vuonna 1927. Tyylille oli ominaista pelkistetty, koruton muotokieli, johon kuuluivat puhtaan valkoiset, koristelemattomat seinät, pitkät vaakasuorat ikkunarivit ja tasakatot. Tärkeintä oli, että rakennus täytti sille annetun tehtävän, funktion.

Historiamaalaus
Euroopan taideakatemioissa harjoitettu "akateeminen" maalaustyyli ja -teoria. Teokset maalattiin ateljeetiloissa ja ne esittivät kohtauksia raamatusta, antiikin taruista ja mytologioista tai kuvasivat aitoja historian tapahtumia ja henkilöitä, kuten pyhimyksiä, sotasankareita, kuninkaita jne.

Impressionismi
Myös realismin ääripääksi kutsuttu suuntaus, joka jo 1860-luvulta lähtien alkoi kehittää ulkoilmamaalausta ja valon tutkimista maalauksessa huippuunsa. Impressionistien mielenkiintona oli nimenomaan alati muuttuvien valo- ja sääolosuhteiden tutkiminen eri tilaneissa ja näiden hetkellisten vaikutelmien – impressioiden – tallentaminen. Parhaimmat tulokset saatiin paikanpäällä, ulkoilmassa tapahtuvan työskentelyn avulla. Monesti samaa kohdetta maalattiin päivän eri aikoina, jolloin voitiin osoittaa kohteen eri ilmeet eri valaistuksissa. Impressionistit maalasivat eloisin siveltimenvedoin ja kirkkailla väreillä, joissa oli vähän sävyeroja.

Ekspressionismi
1900-luvun alussa taiteen edelläkävijät hylkäsivät esittävän taiteen ja luonnollisuuden. Vaikka maalausten lähtökohtana saattoi olla aihe todellisuudesta – maisema tai muotokuva – värejä ei enää käytetty perinteiseen tapaan toistamaan luonnossa nähtyä, vaan se saivat oman, itsenäisen arvonsa. Väreillä saatettiin myös kuvat sisäisiä tunteita. Tätä korosti myös vapaa, nopea siveltimen jälki, jonka annettiin jäädä näkyviin ja joka loi teoksiin välittömän, viimeistelemättömän tunnelman. Taide alkoi siirtyä kohti ei-esittävää suuntaa, ja tässä prosessissa esimerkkiä antoivat myös monien alkuperäiskansojen taide.

Kansallisromantiikka
1800-luvun lopun Euroopassa vallinnut liike, jossa korostettiin kunkin kansan erikoispiirteitä ja ihailtiin kansallista alkuperäisyyttä. Suomessa kansallisromanttisella taiteella oli myös selvä sosiaalinen tilaus: Venäjän sortotoimenpiteiden voimistuessa osoitettiin taiteen avulla suomalaisen kansan ja kulttuurin elinvoimaisuus. Jylhät, voimaa kuvastavat maisemat, arvokas, monumentaalinen kansankuvaus ja Kalevala-taide voimistivat kansallista itsetuntoa ja kertoivat ulkomaailmalle Suomen erikoispiirteistä ja historiasta.

Karelianismi
1890-luvun suomalainen taideliike, jossa taiteilijat Kalevalan innoittamana matkustivat samoille seuduille kuin mistä Kalevalan runot kerättiin vuosisadan alussa, Itä-Suomeen ja Karjalaan. Taiteilijat etsivät aineksia, joilla luoda alkuperäistä, suomalaista taidetta. Keskeisenä tavoitteena on myös Kalevala-aiheisen taiteen kehittäminen. Karelianismi ja Kalevala-aiheiden totetutus saaavuttaa huippunsa Gallen-Kallelan maalauksissa ja Sibeliuksen musiikissa.

Kubismi
Kubistiset teokset eivät tavoitelleet luonnonmukaisuutta, vaikka ne esittivät tuttuja jokapäiväisiä asioita. 1900-luvun alussa syntyneen kubismin ideana oli esittää yhdessä teoksessa samanaikaisesti monta näkökulmaa – esinettä tai asiaa tarkasteltiin eri puolilta maalauksen pinnassa. Valo ei luonut teoksiin minkäänlaista perspektiiviä, päinvastoin kubismi koetti rikkoa tilan tuntua ja luoda eri näkökulmista keskenään tasa-arvoisia. Teoksille oli ominaista terävästi rajatut, kulmikkaat pinnat, joista kokonaisuus muodostui. Suuntaus sai vaikutteita etenkin afrikkalaisesta taiteesta ja sen tärkeimmät kehittelijät olivat espanjalainen Pablo Picasso ja ranskalainen Georges Braque.

Neo-impressionismi
1880-luvulla alkanut impressionismin vastareaktio, joka halusi maalauksiin enemmän sisältöä hetken vaikutelmia tutkivan impressionismin sijaan. Tyyli käytti hyväkseen impressionismin keksintöjä puhtaiden värien käytössä ja kehitti niistä edelleen äärimmäisen väriteorian, pointilismin tai divisionismin. Maalaukset koostuivat lyhyistä, erillisistä siveltimenvedoista, jotka myöhemmin typistyivät pelkiksi väripilkuiksi. Vastavärein maalatut pilkut sulautuivat kauempaa katsottuna katsojan silmässä ja muodostivat mielekkäitä näkymiä, mutta läheltä katsottuna maalaus muodostui kirkkaanvärisen, erillisistä väripilkuista koostuvan pinnan. Suuritöisten, monesti ateljeissa viimeisteltyjen teosten loppuvaikutelma oli usein jäykkä ja tunnelmiltaan ne olivat ajattomia.

Realismi
Euroopassa noin 1850-luvulta lähtien voimistunut suuntaus, jossa historiamaalaukselle vastakohtaisesti alettiin kuvata kaunistelematta nykyhetkeä ja arkielämää. Työläis- ja maaseutuväestön kuvauksen kautta tuotiin esille myös yhteiskunnan vähäosaisten asema ja eriarvoisuus. Teoksille oli ominaista objektiivinen, tapahtumia ulkoapäin tarkkaileva tunnelma. Realismin myötä siirryttiin pois hämäristä ateljeista ja alettiin maalata ulkoilmassa.

Romantiikka
1800-luvun alussa Euroopassa vaikuttanut suuntaus, joka korosti taiteessa yksilön kokemuksia ja tunteita, joihin kuuluivat mm. usko, toivo, pelot, haaveellisuus. Tunteellisuutta koetettiin ilmaista esimerkiksi maisemamaalauksen avulla, jolloin tehokeinoina käytettiin mm. valohämyä, epäselvää siveltimenjälkeä tai valittiin kuvauksen kohteeksi dramaattisia luonnonnäkymiä, kuten vuoristoja ja kuohuvia koskia.

Surrealismi
Suuntaus sai alkunsa André Bretonin Surrealistisesta manifestista vuonna 1924. Tyyli tutki alitajunnan liikkeitä ja käytti apunaan Sigmund Freudin aiheeseen liittyvää tutkimusta. Ihmisen alitajunta paljastui parhaiten hallusinaatioiden, unien ja automaattikirjoituksen kautta. Surrealistien maalauksissa oli kuvattu usein unenomaisia tiloja, epätodellisia maisemia, autiutta ja epätavallisia asiayhteyksiä. Liikken tunnetuin edustaja, espanjalainen Salvador Dali ujutti maalauksiinsa myös paljon piilokuvia ja kuva-arvotuksia.

Symbolismi
1880-luvulla syntynyt vastareaktio realismille ja sen objektiivisuudelle. Ulkomaailman kuvauksen sijaan symbolismi korosti taiteilijan henkilökohtaisia kokemuksia ja sisäisen, henkisen maailman tapahtumia: unia, mielikuvitusta, fantasioita. Tunteita kuvattiin vertauskuvien, symbolien avulla. Myös väri saattoi olla jonkun tunteen symboli. Symbolistit suosivat teoksissaan yksinkertaistettua muotoa, yhtenäisiä värikenttiä ja voimakkaan ääriviivan käyttöä.

Uusasiallisuus
Uusklassismin jatke, tavoitteena tunnelmaltaan pidättyvä ja askeettinen esittävä taide.

Uusklassismi
toiselta nimeltään "20-lukulaisuus". Eurooppalainen ilmiö, jossa art nouveau'n jälkeen haluttiin yksinkertaistaa muotokieltä ja palata antiikin klassismin rauhalliseen harmoniaan.

SIVUKARTTA