Rakenna teksti (1/4)

Lue alla oleva teksti huolellisesti. Siirry sen jälkeen seuraavalle sivulle, missä rakennat tekstin uudelleen lyhyistä tekstipaloista.


Ainutlaatuinen Australia

Maailman pienin, kuivin ja tasaisin manner sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella lähes vuorokauden lentomatkan päässä Suomesta. Kymmenen puuduttavaa lentotuntia ensin esimerkiksi Tokioon, josta vielä toiset kymmenen Sydney'iin ennen kuin ollaan perillä "down under". Sijainti päiväntasaajan eteläpuolella merkitsee, että vuodenajat ovat Australiassa päinvastaiset kuin meillä. Joulua vietetään keskikesän helteillä ja sydäntalvi on heinä-elokuussa. Pohjoiseen kuljettaessa ilmasto lämpenee ja etelään päin taas viilenee. Pohjoisessa on trooppisen kuumaa ja kosteaa, etelässä ilmasto vaihtelee subtrooppisesta lauhkeaan.

Australia kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön, mistä viestii jo Iso-Britannian pienoislippu maan lipun vasemmassa yläkulmassa. Lippua koristaa myös Etelän ristin tähtikuvio sekä Kansainyhteisön yhtenäisyyttä kuvaava seitsensakarainen tähti.

Seuraava sivu