Ylimääräiset sanat
Etsi sanat, jotka eivät sovi tekstiin. Napauta niitä hiirellä.
Maailman pienin, kuivin
ja tasaisin manner sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella lähes vuorokauden
lentomatkan päässä Suomesta.
Kymmenen puuduttavaa
lentotuntia ensin esimerkiksi Tokioon, josta vielä toiset kymmenen
Sydney'iin ennen kuin ollaan perillä ”
down under
”.
Sijainti
päiväntasaajan eteläpuolella merkitsee, että vuodenajat ovat Australiassa
päinvastaiset kuin meillä.
Joulua vietetään keskikesän
helteillä ja sydäntalvi on
heinä-elokuussa.
Pohjoisessa on
trooppisen kuumaa ja kosteaa, etelässä ilmasto vaihtelee subtrooppisesta
lauhkeaan.
Lippua koristaa myös Etelän ristin
tähtikuvio sekä Kansainyhteisön yhtenäisyyttä kuvaava seitsensakarainen
tähti.
Alkuasukkaat saapuivat
mantereelle jo 40 000 vuotta sitten, mutta vasta 1700-luvun lopulla
kapteeni James Cook pystytti Iso-Britannian lipun Australian
kaakkoisrannikolle.
Tämä syrjäinen
manner sai alkuaikoinaan toimia Iso-Britannian
rangaistussiirtolana, koska emämaan
vankilat olivat levottomina vuosina täyttyneet. Vankikuljetukset lopetettiin seuraavan vuosisadan lopulla.
Suurin osa ensimmäisistä,
siirtolaisista oli englantilaisia, mutta myöhemmin Australia on houkutellut ammattitaitoista
työvoimaa kaikkialta
maailmasta. Suurimmat
siirtolaisvirrat sattuivat toisen maailmansodan jälkeiseen
aikaan.
Näytä ratkaisu
OK