Lauri Pihkala kehitteli ennen sotavuosia urheiluhullulle kansallemme pesäpallopelin. Sen oli määrä nostaa nuoren kansakuntamme ruumiin kuntoa ja kohottaa taisteluvalmiutta. Tästä joukkuelajista tulikin Suomen kansallispeli.

Viime vuosina jääkiekko on voimakkaimmin nostanut kansallistuntoamme ja kasvattanut yhteenkuuluvaisuudentunnettamme. Tämä havaittiin selvästi vuonna 1995 kiekkoleijoniemme voitettua jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa kultamitalin. Jääkiekossa voimme tyydyttää kilpailuviettiämme ottelemalla muita kansakuntia vastaan. Pesäpallossa ulkomaan pelimatkoja ei ole. Kiehtovat yksilösuoritukset syöttöpelin ohella tuovat kiekkokansaa runsain määrin katsomoihin. Jääkiekon vastustajat moittivat lajia liian väkivaltaiseksi. Nyrkkitappelut ovat mustanneet lajin mainetta eikä jäähyaition ovi ole helposti auennut. Sääntökirjaa onkin viime vuosina korjailtu enemmän taitokiekkoilua suosivaksi. Vakavimpia rikkomuksia ovat mm. kiinnipitäminen, kyynärpäätaklaus, väkivaltainen hyökkäys ja pelaaminen poikittaisella mailalla. Käyttäytymisrangaistus epäurheilijamaisuudesta tuomitaan pelaajalle, joka yrittää hankkia vastapuolen pelaajalle rangaistuksen "sukeltamalla".

Jäähalleja on noussut lähes joka kylään ja pelivuorot on varattu aamuvarhaisesta yömyöhään. Jopa alle kymmenvuotiaitten jääharjoittelukausi alkaa samaan aikaan mestaruussarjan pelaajien kanssa. Koulupoikien ottelumatkat arki-iltoinakin saattavat olla yhteen suuntaan satoja kilometrejä. Lehtitietojen mukaan Suomen Palloliitto onkin rajoittamassa nuorimpien turnaus- ja sarjapelaamista.

Ammattimaisen sarjapelaamisen ohella jääkiekossa pyörii monia harraste- ja puulaakisarjoja. Innostus jatkuu ikäkausiurheiluna eläkeiän kynnykselle asti. Näissä sarjoissa otteluaika on lyhyempi eikä mitään vartalo- ja laitataklauksia sallita. Myös lyöntilaukaus voi olla kielletty. Rangaistuslaukaus tuomitaan vähäisemmästäkin virheestä.