Kenia
Kenia
Kenia on etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoinen maa, jonka eri äidinkieliä puhuvat kansalaiset kommunikoivat keskenään useimmiten maan kahdella virallisella kielellä, suahiliksi ja englanniksi.
Kenian talous saatiin kääntymään nousuun 1990-luvun puolivälissä ja se kasvoi tasaisesti kunnes vuoden 2007 joulukuussa järjestettyjen vaalien aiheuttamat levottomuudet saivat aikaan kasvuvauhdin merkittävän hidastumisen. Konfliktissa tuhoitui paljon elintärkeää infrastruktuuria kuten esimerkiksi teitä. Sitä seurasivat ruoka-, polttoaine- ja talouskriisit, jotka entisestään heikensivät maan mahdollisuuksia toipua väkivaltaisuuksien aiheuttamista vahingoista. Talouskasvu oli vuonna 2008 vain 1,7%, vaikka sen toivottiin jatkuvan 7 %:n tasolla.
Keniaa on pidetty yhtenä alueen poliittisesti vakaimmista maista. Vaikka vuoden 2008 väkivaltaisuudet horjuttivatkin uskoa kenialaisen demokratian vakauteen, pidemmällä tähtäimellä kehitys on ollut myönteistä. Maassa on yli 250 rekisteröitynyttä poliittista puoluetta sekä lisääntyvästi erilaisia kansalaisjärjestöjä ja eri ryhmien oikeuksia ajavia liikkeitä. Keniassa toimii myos suhteellisen vapaa media, joka uskaltaa tarttua vaikeisiin ja poliittisesti herkkiinkin aiheisiin.
Kenian väestöstä suurin osa työskentelee maataloussektorilla ja maassa tuotetaan leikkokukkia, sokeriruokoa ja viljoja sekä kahvia ja teetä, joita tuodaan Suomeenkin. Keniassa on myös kaunis ja monimuotoinen luonto, mikä on houkutellut lisääntyväsati turisteja muun muassa safareille. Turismi väheni kuitenkin vuoden 2008 levottomuuksien sekä maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena ja turismista saatavat tulot laskivat huomattavasti. Turismiministeriö ei ole onnistunut korjaamaan tilannetta.
Tulosta

