Vietnam

Vietnamista voi hyvällä syyllä puhua kehityksen menestystarinana, sillä maa puolitti äärimmäisen köyhyyden jo vuonna 2002. Muidenkin YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on mahdollista tai peräti todennäköistä, vaikka esimerkiksi köyhyyden vähenemistahti on hidastunut 2000-luvulla.

Menestystarinaksi Vietnamin tekevät lähtökohdat, joista se on ponnistanut. Maassa käytiin yhtäjaksoisesti 30 vuoden ajan veristä sissisotaa aina vuoteen 1975 asti. Vietnamin muusta maailmasta eristäytynyttä asemaa sotien jälkeen voisi verrata lähinnä nykyisen Pohjois-Korean sulkeutuneisuuteen.

Lähtölaukaus Vietnamin kehitykselle oli vuonna 1986 aloitettu reformiprosessi, jossa maan kommunistista suunnitelmataloutta uudistettiin. Toden teolla edistystä köyhyyden vähentämisessä alkoi tapahtua vasta 1990-luvulla. Aliravitsemuksesta kärsi uudistusjakson alkaessa yli puolet vietnamilaisista, nykyisin alle kolmasosa. Vietnamin maaseudulla puhtaan veden saatavuutta koskeva vuosituhattavoite saavutettiin vuonna 2004.

Positiivisen kehityksen perusta valettiin jo ennen talousuudistuksia. Vaikka Vietnam oli 1980-luvulla erittäin köyhä maa, koulutukseen ja terveydenhuoltoon panostettiin vallitsevan kommunistisen ideologian mukaisesti. Lisäksi yhteiskunta oli verrattain tasa-arvoinen, jolloin suurempi osa ihmisistä pääsi osalliseksi kasvun hedelmistä kuin monissa muissa kasvu-uralle päässeissä maissa.

Suurimpiin haasteisiin Vietnamissa kuuluvat tällä hetkellä ymparistöasiat. Taloudellinen kehitys lisää jatkuvasti kulutusta ja esimerkiksi sanitaatio ja jätehuolto eivät ole kehittyneet samaa vauhtia talouden kanssa. Ympäristön saastuminen on suuri ongelma. Lisäksi Vietnam on rannikkomaana erittäin herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Myös ihmisoikeuksiin liittyviä haasteita on vielä. Esimerkiksi lehdistönvapaus on Vietnamissa edelleen puutteellinen ja kuolemanrangaistus voimassa.