Säteensuuntainen kompensointi

Jyrsintäsäteensuuntaisella kompensoinnilla tarkoitetaan työkalun liikeradan siirtämistä oikealle tai vasemmalle OFFSET:iin asetetun arvon verran liikesuuntaan nähden poikittain.

Kompensoinnin käyttö CAM-ohjelmoinnissa ja  manuaalisessa ohjelmoinnissa eroavat hieman toisistaan. CAM-ohjelmoinnissa tietokoneohjelma laskee ilmoitetun teräkoon ja ohjelmoitavan kappalegeometrian avulla terän keskipisteen reitin valmiiksi, eli NC-ohjelmassa olevat koordinaatit eroavat terän puolikkaan verran työstettävän kappaleen äärimuodosta. Säteensuuntaista kompensointia käytetään tällöin ainoastaan ns. ”hienosäätöön”, eli terän kulumisen, työstövoimista johtuvien joustamisten ja toleranssivaatimusten huomioimiseen.

Manuaalisessa ohjelmoinnissa muodon koneistuksessa NC-ohjelmaan kirjoitetaan yleensä aina kappaleen todelliset koordinaatit, ja työkalun keskipisteen reitti erotetaan ohjelmoidusta reitistä säteen arvolla. Arvo voi toki olla suurempi tai pienempi kuin terän säde, eli ”hienosäätö” voidaan huomioida samalla. Joissakin ohjauksissa on mahdollista sijoittaa OFFSETiin terän perusarvo GEOMETRIA-kohtaan ja hienosäätöarvo WEAR-kohtaan.

Jotta allaolevassa kuvassa voitaisiin leikata viivan A osoittama muoto R-säteisellä työkalulla, täytyy työkalun keskustaa varten olevan radan olla B-viiva, joka on etäisyydellä R viivasta A. Jyrsimen säteensuuntaisella  kompensointitoiminnolla lasketaan automaattisesti tämä rata B, jota pitkin työkalu kulkee.

Yleinen käskymuoto:

G17 (G18 tai G19) G01 (G00) G41 (G42) X___ Y___ D___ F___ ;



G40 X___ Y___;

Jossa

G17 (G18 G19) on jyrsinsäteen kompensointitason valinta
            G17   XY-taso
            G18   XZ-taso
            G19   YZ-taso

G01 tai G00 on kompensointikäskyn käynnistyksen liiketapa
            G01   suoraviivainen syöttöliike
            G00   pikaliike

G41 tai G42 on kompensointipuolen valinta
            G41 siirtää jyrsimen keskipistettä kompensointimäärän verran vasemmalle
            G42 siirtää jyrsimen keskipistettä kompensointimäärän verran oikealle

X ja/tai Y ovat koordinaatteja, jonne ajettaessa kompensointi otetaan käyttöön

D ilmoittaa muistipaikan numeron OFFSET:ssa, jonne kompensointiarvo on sijoitettu

F syöttönopeus (G01 käytettäessä)

G40 jyrsinsäteen kompensoinnin kumoaminen
 

Huomautuksia!

1. Kompensointi otetaan käyttöön G01 tai G00 käskyillä, G02 tai G03 aiheuttavat yleensä hälytyksen.
2. Kompensointiarvo OFFSET:ssa voi olla plus- tai miinusmerkkinen.
3. G41, G42 tai G40 eivät itsessään ole liikekäskyjä, vaan ne toteutuvat vasta ensimmäisessä tulevassa X- ja/tai Y- liikkeessä (yksikin akseli riittää). Yleensä G41, G42 tai G40 sijoitetaan suoraan liikekäskyyn.
4. Kompensoinnin käyttöönotto tai poisto vaatii liikkeen, jolla ei ole maksimiarvoa. Minimiarvona on kompensointiarvon suuruus, jolloin kompensointi ”menee päälle”, mutta silminhavaittavaa liikettä ei ole. Jotkut ohjausversiot osaavat myös ”peruuttaa”, eli terä saa olla pyydetyn aseman päällä ja liike on silloin poispäin työstettävästä kappaleesta.
5. Kompensoitua liikerataa ohjelmoitaessa on muistettava, että nykyisen lauseen kompensoitu pääteasema riipppuu siitä, minne seuraavassa lauseessa käsketään. Jos seuraavassa/seuraavissa lauseissa on muita käskyjä kuin X- ja/tai Y-suuntaisia liikkeitä (G17-tasolla ohjelmoitaessa), ohjaus ei pysty laskemaan kompensointia ohjelmoijan ajattelemalla tavalla, vaan kompensointi jää vajaaksi.

Kompensoinnin käytöstä katso ohjelmaesimerkit ja harjoitukset.
Harjoituskuvasta 1 (ripustin) on vertailun vuoksi myös CAM-ohjelmaversio.

Materiaalin sisällysluetteloon