Kullervo

Kalervon poika

Kullervo Kalervon poika ajoi lehmänsä levolle, Itse istui mättähälle, otti leivän laukustansa, Veti veitsensä tupesta, leivän leikkaellaksensa, Veitsi vierähti kivehen, kajahutti kalliohon.

Kalervo ja Untamo ovat veljeksiä, jotka ajautuvat sotaisaan riitaan. Untamo hävittää koko Kalervon suvun ja ottaa mukaansa vain Kalervon raskaana olevan vaimon. Vaimo synnyttää lapsen, joka nimetään Kullervoksi. Jo pienenä lapsena Kullervo on yliluonnollisen voimakas ja uhoaa kostoa vanhempiensa puolesta. Untamo yrittää hankkiutua pojasta eroon, mutta ei onnistu surmaamaan tätä. Kullervo ei myöskään osaa tehdä työtä, ja siksi Untamo päättää myydä Kullervon orjaksi sepän taloon. Kullervolla on muistona isästään vain tältä jäänyt puukko.

Kullervo lähetetään paimentamaan karjaa, ja seppä Ilmarisen emäntä antaa hänelle mukaan eväsleivän. Leivän sisään on kuitenkin leivottu kivi, johon Kullervon puukon terä katkeaa. Orpona ja kurjissa oloissa kasvanut Kullervo raivostuu ja ajaa Ilmarisen lehmät suohon. Hän loitsii metsän pedot näyttämään lehmiltä ja lampailta ja ajaa nämä Ilmarisen taloon surmaamaan emännän.

Kun Ilmarisen emäntä on kuollut, Kullervo aikoo lähteä myös Untamon taloon kostamaan. Matkalla hän kuulee perheensä olevan vielä elossa. Hän kohtaa jälleen vanhempansa, mutta kuulee sisarensa kadonneen marjaretkellä. Isä lähettää Kullervon maksamaan veroja, ja matkalla hän kohtaa neidon, jonka viettelee rikkauksilla rekeensä. Kun selviää, että vietelty neito on Kullervon kadonnut sisar, neito hukuttautuu kauhuissaan koskeen. Kullervo lähtee kostamaan Untamolle ja surmaa Untamon väen. Kotiin palattuaan hän löytää tyhjän talon ja huomaa menettäneensä perheensä lopullisesti. Metsässä yksinäinen Kullervo surmaa itsensä miekallaan.

Kullervon tarina on jokseenkin muista Kalevalan tapahtumista irrallinen osuus, jonka Lönnrot yhdisti sopimaan juoneen Ilmarisen ja tämän vaimon kautta. Lönnrot punoi yhteen monia runoaihelmia luodessaan Kullervosta mahdollisimman traagisen hahmon. Kohtuuttoman kovaosainen Kullervo onkin inspiroinut myös mm. Taru sormusten herrasta -trilogian luojaa, J.R.R. Tolkienia, joka kirjoitti The Story of Kullervo -tarinan jo vuonna 1914. Kesken jäänyt käsikirjoitus julkaistiin kirjana vasta vuonna 2015.