Niin marja mäeltä huuti, puolukainen kankahalta:
”Tule neiti noppimahan, punaposki poimimahan,
ennen kun etana syöpi, mato musta muikkoavi!
Sata on saanut katsomahan, sata neittä, tuhat naista,
ei ken koskisi minuhun, poimisi poloisen marjan.”
Marjatta-niminen piika esiintyy Kalevalan viimeisessä runossa. Hän on paimentamassa lampaita, kun puolukka ryhtyy puhuttelemaan häntä. Marjatta syö puolukan, tulee siitä raskaaksi ja synnyttää poikavauvan. Marjatan raskaus herättää ihmisissä paheksuntaa, koska hänellä ei ole puolisoa.
Isättömälle lapselle etsitään nimen antajaa ja Väinämöinen kutsutaan tuomariksi. Väinämöinen sanoo, että suolta alkunsa saanut lapsi pitää myös viedä sinne ja surmata. Silloin Marjatan kahden viikon ikäinen lapsi alkaa kaikkien hämmästykseksi puhua. Lapsi ihmettelee, että eihän Väinämöistä itseäänkään surmattu aikanaan ㄧ isätön hänkin on. Lapsi ristitään Karjalan kuninkaaksi. Väinämöinen suuttuu, kun tulokasta pidetään suuremmassa arvossa kuin häntä.
Marjatta on Kalevalan vastine Raamatun Neitsyt Marialle, Jeesuksen äidille. Kalevalan viimeinen runo kuvaa Väinämöisen lähdön kautta pakanallisen kansanuskon ajan päättymistä ja kristinuskon saapumista Suomeen.
Kristinuskon vaikutus näkyi kansanrunoudessa pikkuhiljaa. Vanhat, esikristilliset aiheet elivät kansanperinteessä pitkään kristillisten teemojen rinnalllla. Niinpä esimerkiksi synnytys- ja parannusloitsuissa pyydetään usein apuun Neitsyt Mariaa ja mehiläistä. Kirkko ja papit tekivät aktiivisesti töitä sen eteen, että loitsut, uhrilahjat ja muu pakanallisena pidetty perinne saatiin kitketyksi hiljalleen pois uuden uskonnonharjoittamisen tieltä.
Marjatan tarina kerrotaan runossa:
50