Kirjoittaja on Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori. Artikkeli on ilmestynyt teoksessa Hyytinen, A. ja Rouvinen, P. (toim.), Mistä talouskasvu syntyy? Taloustieto Oy, 2005, 275-295. Kirjoittaja on lyhentänyt artikkelia tätä materiaalia varten. Koko artikkeli on luettavissa verkossa (pdf).

Talouspoliittinen keskustelumme keskittyy verotukseen, julkisten menojen leikkauksiin sekä työpaikkojen katoamiseen. Kovin moni ei näytä kantavan huolta hyvinvointiyhteiskuntamme suurimmasta ongelmasta - talouskasvun hidastumisesta. Selitys lienee se, että verot, menot ja työpaikat ovat sekä äänestäjille, medialle että poliittisille päättäjille konkreettisia asioita. Talouskasvu on sen sijaan abstrakti asia, josta kukaan ministeri tai virkamies ei pysty päättämään. Se vaikuttaa ihmisten elämään vain välillisesti palkkojen ja muiden tulojen sekä työllisyyden kasvun kautta.

Kasvun merkitys on kuitenkin helppo ymmärtää miettimällä, mistä meidän jokaisen tulot syntyvät. Työn tekeminen on tärkeää, sillä tekemättä työtä emme saa palkkaa. Tulotasomme ei kuitenkaan nouse vuodesta toiseen yleensä siksi, että tekisimme enemmän töitä, vaan siksi, että palkkamme nousevat. Palkkojen nousu perustuu puolestaan työn tuottavuuden kasvuun koko kansantaloudessa. Saamme tänä vuonna Suomessa yhdellä tehdyllä työtunnilla aikaan enemmän tavaroita ja palveluja kuin viime vuonna. Tämä tuottavuuden kasvu luo tuloa, josta osa jaetaan työntekijöille palkkoina ja osa yritysten omistajille pääomatulona. Tulonjako määräytyy yhtäältä työehtosopimusten ja toisaalta markkinavoimien toiminnan tuloksena.

Talouskasvulla on monia vastustajia. Sitä syytetään eriarvoisuuden ja työttömyyden kasvusta, työuupumuksen ja stressin lisääntymisestä, luonnonvarojen ehtymisestä, ympäristön pilaantumisesta ja kehitysmaiden riistosta. Nämä ilmiöt ovat kuitenkin seurausta siitä, ettei talouskasvun tuloksia ole osattu hyödyntää oikealla tavalla. Ne ovat esimerkkejä talouspolitiikan epäonnistumisesta.

Talouskasvulla on vähän puolustajia. Perussyy on se, että talouskasvu vaatii välittömiä uhrauksia - teknologian kehittämistä, investointeja koneisiin ja laitteisiin sekä koulutukseen - mutta antaa tuloksia vasta vuosien päästä. Kasvun hyödyt voivat koitua myös niille, jotka eivät uhrauksia joudu tekemään, esimerkiksi ulkomaille. Vapaiden pääomaliikkeiden oloissa on hankala rakentaa samanlaista kansallista konsensusta kasvupolitiikan tueksi kuin menneinä vuosikymmeninä.

Tämän kirjoitukseni tavoitteena on perustella, miksi talouskasvu on nostettava takaisin yhteiskuntapolitiikkamme tärkeimmäksi tavoitteeksi. Aineellisen elintason nostaminen ei itsessään ole enää yhtä tärkeä tavoite nyt kuin se oli silloin, kun suomalaiset olivat köyhiä. Se on kuitenkin vielä tärkeä keino tavoitella niitä asioita, joita pidämme hyvinvointimme keskeisinä tekijöinä: terveyttä, koulutusta, vapaa-aikaa, onnellisuutta ja oikeudenmukaista tulonjakoa.

Talouskasvun teorian mukaan elintason kasvu tulee työn tuottavuuden kasvusta, mikä puolestaan syntyy teknologian kehittymisestä. Teknologia on tietoa siitä, miten raaka-aineista saadaan niitä tavaroita ja palveluja, joita ihmiset käyttävät tarpeidensa tyydyttämiseen. Talouskasvu ilmenee pikemminkin parempina tai uusina tuotteina tai palveluina kuin olemassa olevien suurempana tuotantona.

Kansalaiskeskustelussa tuottavuuden kasvu nähdään usein kielteisenä asiana. Sen ajatellaan merkitsevän sitä, että ihmisten on tehtävä enemmän töitä. Korkea tuottavuus merkitsee kuitenkin juuri päinvastaista: tietyn tuotoksen saa aikaan pienemmin ponnistuksin.

Tuottavuuden kasvun koetaan myös aiheuttavan työttömyyttä. Tämä pitää paikkansa siltä osin, että teknologinen kehitys tuhoaa työpaikkoja ja ammatteja. Se kuitenkin luo myös uusia. Koska työttömyysaste ei ole nyt yhtään sen suurempi kuin 100 vuotta sittenkään, uutta työtä on syntynyt vähintään yhtä paljon kuin entistä on kadonnut. Ongelma on pikemminkin se, että talouden rakennemuutoksesta hyötyvät eri ihmiset kuin ne, jotka siitä kärsivät. Tämä aiheuttaa yhteiskuntapolitiikalle paineita erityisesti silloin, kun talouskasvu hidastuu.

Tieto- ja viestintäteknologian vallankumouksen myötä olemme nyt samassa tilanteessa kuin 100 vuotta sitten, jolloin luotiin perusta silloisen uuden teknologian - sähkön - hyödyntämiselle ja Suomen vaurastumiselle. Tulevaisuuden "kasvuihmeet" ovat vasta nyt syntymässä. Jotta Suomi kuuluisi näiden maiden joukkoon, tarvitaan meillä talouspolitiikan uudelleen arviointia. Teknologian kehittäminen ja talouskasvun edistäminen on asetettava muiden tavoitteiden edelle. Talouspolitiikassa tarvitaan uutta johtajuutta.