Teknologia ja talous
 
  Suomen ulkomaankauppa kasvoi 1990-luvulla hyvää vauhtia. Yhteiskuntataloudelle oli tärkeää, että vienti ylitti tuonnin, sillä Suomi elää viennistä. Kasvu perustui suurelta osalta korkean teknologian tuotantoon. Vaikka kasvu ei jatkukaan, Suomi on edelleen hyvin kilpailukykyinen maa.

Suomen tuonnin ja viennin kehitys aikasarjana.
(Lähde: Suomen tilastollinen vuosikirja 2004, taulukko 227.)

Suomen tuonnin ja viennin kehitys aikasarjana

Taloudellinen hyvinvointi perustuu paljolti työn tuottavuuteen. Henkeä kohti lasketulla bruttokansantuotteella mitattu elintaso onkin moninkertaistunut sadassa vuodessa samalla, kun työntekoaika on vähentynyt. Teknologian kehitys on tuottavuuden kasvun tärkein tekijä. Tuottavuuden kasvu taas on välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan olemassaololle.

Korkean teknologian osuus Suomen ulkomaankaupasta
Korkean teknologian osuus Suomen ulkomaankaupasta.
(Lähde: Tilastokeskus, tiede- ja teknologiatilastot.)

Suomen talouden kilpailukyky ja sen kasvu muihin maihin verrattuna
Suomen talouden kilpailukyky ja sen kasvu muihin maihin verrattuna.
(Lähde: The International Institute for Management Development (IMD), World Economic Forum (WEF).)

Taloudellisen tiedotustoimiston sivuilla voit tutustua lähemmin Suomen elinkeinoelämään.
linkkiTaloudellinen tiedotustoimisto

Opiskelutehtävät
Englanti  
Yhteiskuntaoppi kurssi 2
  kurssi 3
  kurssi 4
ylös
tekijät
Etusivu
Teknologian kehittyminen
Teknologia ja talous
Talouskasvu talouspolitiikan tavoitteena
Teknologian tekijöitä ja tuloksia
Energia
Kodin teknologia
Materiaaliteknologia
Metsä
Liikenne
Terveyden teknologia
Viestintä
 
Ainekohtaiset opiskelutehtävät