Ihmisoikeuksien historia ulottuu hyvin kauaksi menneisyyteen. Kaikki ihmisyyttä arvostavat sivilisaatiot, uskonnot ja filosofiat ovat osaltaan olleet synnyttämässä ajatusta ihmisoikeuksista sellaisina, kuin ne nyt esiintyvät lainvoiman saaneissa kansainvälisissä asiakirjoissa. Ihmisoikeudet epäilemättä kokevat vielä muutoksia sekä niiden sanallisessa muotoilussa että niissä laillisissa takeissa, joilla turvataan ihmisoikeuksien toteutumista. Taistelu oikeudenmukaisuuden, vapauden ja inhimillisen arvokkuuden puolesta on ikuista.

Vapauksien julistaminen ja myöntäminen "julistuksina", "oikeuskokoelmina", "säädöksinä" tai "asetuksina" tunnetuissa asiakirjoissa tapahtui ensin Englannissa ja sitten Yhdysvalloissa. Vuoden 1215 Magna Charta tarjosi suojaa kruunun mielivaltaa vastaan, ja Habeas Corpus -asetus oli ensimmäinen yritys estää laittomat vangitsemiset. Amerikan itsenäisyysjulistus heinäkuun neljäntenä päivänä 1776 julisti, että ihmisillä on luonnollisia oikeuksia, joita hallituksen tuli kunnioittaa. Julistuksen innoituksen lähteenä oli Virginian julistus, jonka mukaan jokaisella henkilöllä on hänelle kuuluvia yksilön oikeuksia.

Ranskan Ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistus vuodelta 1789, samoin kuin koko seuraavan kahden vuosisadan aikana esitetyt vaatimukset vapauksien - myös kansojen vapauksien - puolesta, laajensivat ihmisoikeuksien piiriä ja määräsivät taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien luonnetta. Kaikkein tärkein aikakausi 20. vuosisadalla ihmisoikeuksien kannalta oli epäilemättä ajanjakso vuodesta 1945 vuoteen 1948. Tällöin tieto ja kokemus toisen maailmansodan kauhuista ja hirmuteoista sai monet johtavat humanistit ajamaan Yhdistyneiden kansakuntien luomista maailmanrauhan synnyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja, joka allekirjoitettiin 20.6.1945, vahvistaa kansojen uskon perustaviin ihmisoikeuksiin, yksilön arvokkuuteen sekä niin miesten ja naisten kuin suurten ja pienten kansakuntien tasavertaisuuteen.

Perustavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset