Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ilmaistujen ihmisoikeuksien universaalisuus ja jakamattomuus ei estä tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien lujittamista ja edistämistä siten, että ihmisoikeuksien yleinen toteutuminen voidaan tehokkaasti taata kaikille. Naisten, lasten, vammaisten, siirtolaisten ja pakolaisten ja erilaisiin kansallisiin tai etnisiin, uskonnollisiin tai kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeudet eivät ole eri oikeuksia kuin ihmisoikeudet, vaan niihin sisältyviä oikeuksia. Ne koskevat muita haavoittuvampia ihmisiä. Tämä erityinen haavoittuvuus on tehnyt välttämättömäksi luoda (jäsenvaltioita sitovia) sopimuksia, suosituksia ja päätöslauselmia täydentämään vuoden 1948 julistusta.

Ihmisoikeuksien suojelemiseksi on kehitetty erityisstandardeja pitäen silmällä niitä oloja ja tapahtumia, joita kansainvälinen yhteisö on alkanut pitää inhimillisten perusarvojen vastaisina. Tämän tahdon ilmaisuna syntyneet liikkeet ovatkin paljolti olleet vastuussa siitä, miten käsityksemme oikeuksista ja niiden toteutumista koskevista mittapuista ovat kehittyneet. Seuraavat kaksi esimerkkiä osoittavat, miten eräät ihmisoikeussopimukset syntyivät siitä huolesta, jota ihmiset tunsivat vakavien rikosten ja vääryyksien vuoksi.

Lasten oikeudet Naisten oikeudet