Etusivulle Etusivulle



Ajankohtaista
Hankkeessa mukana olevia kouluja
Sivustoon liitetyt verkkopalvelut
Toiminnassa käytettyjä teknisiä ja käsitteellisiä välineitä
Hankkeeseen liittyvät julkaisut
Linkkejä muille verkkosivuille
Hallinnon, koulutason ja tutkijoiden yhteystietoja

 

OPH:n www-sivuille



Suomen ENSI

Suomalaisen ENSI-toiminnan erityisvahvuus on koulun kentän, tutkijoiden ja hallintoväen vakiintunut yhteistyö. Suomen ENSI-toiminnan rikkautena voidaan pitää myös eri kouluasteiden aktiivisuutta hankkeessa sekä tieto- ja viestintätekniikan avulla tapahtuvaa yhteistoimintaa lähitapaamisten välillä. Tapaamisten väliseen yhteydenpitoon Suomen ENSI-toimijat käyttävät Knowledge Forumin, CmapToolsin, Picasan, Flickrin ja Wordpressin kaltaisia verkkotyökaluja.

Suomalaiselle ENSI-toiminnalle on luonteenomaista tutkiva lähestymistapa, jota eivät ilmennä pelkästään hankkeessa toimivat tutkijat, vaan myös mukana olevat opettajat ja opiskelijat. Hankkeessa opettajat ja opiskelijat ovat keränneet tietoa ympäristöstä ja pyrkineet aktiivisesti vaikuttamaan oman ympäristönsä kehittämiseen. Osa opettajista on tähän toimintaan liittyen edistänyt omaa väitöstutkimustaan. Uudet ajatukset ja niistä kumpuavat uudenlaiset käytänteet ovat alusta saakka olleet suomalaisen ENSI-hankkeen erityispainopiste. Tällaisia kestävään kehityksen tähtäävän opetus- ja kasvatustyön käytänteitä ovat esimerkiksi

  1. Opettaja oman työnsä tutkijana. Tutkimustoiminnassa on korostunut erityisesti toimintatutkimuksen tutkimusperinne (Action Research).
  2. Koulujen ja niiden lähiympäristön välisen yhteistyön korostaminen
  3. Opettajien ja oppilaiden nyky-yhteiskunnassa olennaisiksi muodostuvien taitojen ja kykyjen kehittäminen. Tällaisiksi luetaan esimerkiksi aloitteikkuus, luovuus ja laajojen yhteyksien ymmärtäminen.

Suomen ENSI on tuottanut kirjan nimeltä ’Kestävän kehityksen edistäminen kouluissa’. Kirjan julkaisi Opetushallitus. Agenda 21 ja ENSI-hankkeen taustafilosofia toimivat puolestaan pohjana peruskoulun ympäristökasvatuksen eheyttävälle aihekokonaisuudelle.