|
|
||||||
KonenäköKonenäön käyttökohteet
Automaattisesti toimivat tuotantolinjat vaativat
automaattista valvontaa. Älykkäät konenäkölaitteet pystyvät tuotteen
tarkastamisen lisäksi suorittamaan korjaavia toimenpiteitä
tuotantolaitteistoon esimerkiksi asetteita muuttamalla. Toimenpiteet
mahdollistavat virheiden nopean korjaamisen, jolloin hyvin optimoidun
raaka-aineen hyödyntäminen toteutuu mahdollisimman tehokkaasti.
|
|
|||||
Kamera Kamera
kuvaa mitattavana olevaa tuotetta. Kamerassa on optiikka, jonka avulla
tuotteesta heijastuva valo siirretään valoherkälle kennolle. Kenno
varautuu sähköisesti siihen tulevan valon kirkkauden perusteella. Kenno
muodostuu suuresta määrästä varausyksiköitä, joita kutsutaan pikseleiksi.
Kameran tarkkuus määräytyy pikselien määrän perusteella. Kennossa olevat
pikselit voiva olla yhdessä rivissä eli viivana tai useassa rivissä eli
matriisina. Kuvankäsittely Kameralla otettu kuva siirtyy muistiin, josta sitä hyödynnetään
kuvankäsittelyllä. Kuvankäsittely tuottaa tietoa mittausohjelmiston
käyttöön mittausten suorittamista varten. Kuvankäsittelyssä voidaan
kuvasta erottaa tarvittava tieto ja jättää tarpeeton pois. Käsittelyn
ansiosta vähenee siirrettävä informaatio, joka nopeuttaa
mittausohjelmiston ja tiedonsiirron toimintaa.Valaistus Valaistus tuottaa olosuhteet, joissa kameran suorittama kuvaaminen voi tapahtua. Tuotteiden tarkalla kuvaamisen ja virheettömien mittaustulosten aikaansaamisen edellytyksenä on oikea valaistus. Käytettävä valaistus on valittava huomioiden mittaamisen vaatimukset ja olosuhteet. Muutokset valaistuksessa aiheuttavat virheitä mittaustuloksiin. Valaistusta voidaan pitää käytön osalta haasteellisimpana osana konenäöllä suoritettavaa mittaamista. |
Tehtävät |
|||||
|
Mittausohjelmisto |
Konenäön sovelluksia |
|||||