Lähdeaineisto Sivukartta
Ohjeita käyttäjälle

Koneturvallisuus

Työnantajan on varmistettava, että työntekijöiden käyttöön annettavat koneet ja työvälineet ovat suoritettavaan työhön sopivia ja että työntekijät voivat käyttää niitä heidän turvallisuutensa tai terveytensä vaarantumatta.

Työnantajan on koneita ja työvälineitä valitessaan otettava huomioon työn luonne ja työpaikan erityisolosuhteet sekä kyseisten koneiden ja työvälineiden käytöstä aiheutuvat vaarat.

Jos ei ole mahdollista täysin varmistaa, että työntekijät voivat käyttää työvälineitä heidän turvallisuutensa vaarantumatta, on työnantajan ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin vähentääkseen vaarat mahdollisimman vähäisiksi.
 

Koneiden ja työvälineiden hankinta
Työpaikalle tulee hankkia vain sellaisia työvälineitä, jotka täyttävät niitä koskevat vaatimukset ja määräykset. Mikäli koneelle tai työvälineelle ei ole olemassa erikseen säädettyjä vaatimuksia tai määräyksiä tulee sen täyttää valtioneuvoston päätöksessä työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta (856/1998) liitteen mukaiset vähimmäisvaatimukset.

Silloin kun ostetaan uusi kone tai rakennetaan kone omaan käyttöön, työnantajan on huomioitava, että uuden koneen on täytettävä valtioneuvostonpäätöksessä koneiden turvallisuudesta (1314/1994) määrätyt terveys- ja turvallisuusvaatimukset. Myös silloin kun käytetty kone tuodaan Euroopan talousalueen ulkopuolelta, siihen sovelletaan em. päätöstä. Koneen mukana tulee olla suomen- ja ruotsinkieliset ohjeet sekä vaatimustenmukaisuusvakuutus, jossa valmistaja vakuuttaa kyseisen koneen täyttävän lainsäädännön vaatimukset. Mikäli kone otetaan käyttöön vain yksikielisellä alueella, ohjeet voivat kuitenkin olla alueen kuntien virallisen kielen mukaisesti yksikieliset. Lisäksi koneessa tulee olla CE-merkintä.
 

Käyttö
Ennen käyttöönottoa työnantajan on varmistettava, että kone tai työväline on vaatimusten mukainen ja turvallinen siinä käyttöympäristössä ja sellaisessa käytössä, mihin se on tarkoitettu. Työnantajan on jatkuvasti seurattava ja valvottava koneiden ja työvälineiden kuntoa ja pidettävä ne koko niiden käyttöiän ajan kunnossa. Koneet ja työvälineet on huollettava säännöllisesti ja niihin on tehtävä tarvittavat korjaustoimenpiteet.

Työvälineiden kunnossapitoon kuuluu

  • oikeiden työtapojen opettaminen

  • järjestys, siisteys ja puhtaus

  • järjestelmällinen valvonta kunnossapitotarpeen arvioimiseksi

  • huolto

  • rikkinäisten työvälineiden korjaaminen

  • korjauskelvottomien työvälineiden käytöstä poisto.


Tarkastukset
Sellaista konetta tai työvälinettä, jonka tarkastuksesta erikseen säädetään tai määrätään, ei saa käyttää, jos sitä ei ole asianmukaisesti tarkastettu. Tarkastukset ovat luonteeltaan joko käyttöönotto- tai määräaikaistarkastuksia.

Käyttöönottotarkastuksessa varmistetaan, että käyttöön otettava työväline on asennettu oikein ja että sen hallinta- ja turvalaitteet toimivat oikein. Käyttöönottotarkastus on tehtävä myös aina turvallisuuden kannalta merkittävän vaurion vuoksi tai korjauksen tai muun merkittävän muutoksen jälkeen.

Käyttöönottotarkastus edellytetään tehtäväksi mm.

  • nostureille

  • henkilönostimille

  • muussa kuin rakennustyössä käytettäville työtelineille.


Sellaiset työvälineet, joissa käytöstä aiheutuva kuluminen tai muu vaurioituminen voi aiheuttaa vaaraa, on tarkastettava määräajoin. Määräaikaistarkastuksia edellytetään tehtäväksi mm.:

  • nostureille

  • henkilönostimille

  • nostoapuvälineille ja käsikäyttöisille nostotaljoille

  • puristimille

  • taka- ja sivulaitanostimille

  • kuormaus- ja lastaussilloille.

Työnantajan tulee antaa työntekijälle riittävästi opetusta ja ohjausta koneiden ja työvälineiden käytöstä. Tarvittaessa ohjeiden tulee olla kirjalliset. Työntekijän on noudatettava annettuja ohjeita sekä asianmukaista huolellisuutta ja varovaisuutta.

Jos työvälineen käyttöön liittyy erityinen vaara, työnantajan tulee huolehtia siitä, että työvälinettä käyttävät ja sen kunnossapitotöitä tekevät vain sellaiset työntekijät, jotka ovat saaneet erityistä opetusta ja ohjausta.


Häiriön poisto
Automaattiset koneet ja konelinjat ovat usein erittäin häiriöherkkiä. Häiriön poistoihin liittyy suuri tapaturmariski erityisesti virhekäynnistymisen yhteydessä. Yleensä virhekäynnistyminen aiheutuu joko käyttäjän toiminnasta tai ulkopuolisen henkilön käynnistämänä.

Häiriön poistossa, on varmistettava, että laitteisto on varmasti pysähtynyt turvalliseen tilaan, ja lisäksi on huolehdittava, että linja käynnistyy uudelleen ainoastaan häiriön poistoa suorittavan henkilön tarkoituksellisella toiminnalla. Turvallisin tapa estää virhekäynnistyminen on katkaista laitteiston käyttövoima ja lukita turvakytkin häiriön poiston ajaksi. Kuitenkin jos kyseessä on usein toistuva häiriö, voidaan linjassa käyttää ns. ruuhkanpurkukytkintä.


Kunnossapito
Korjaus- ja huoltotöissä tapaturmia sattuu moninkertaisesti varsinaiseen tuotannolliseen työhön verrattuna. Siksi tapaturma- ja terveysvaarojen torjuntaan on näissä töissä kiinnitettävä erityistä huomiota.

Varsinkin automaattisten konelinjojen korjaus- ja huoltotöiden yhteydessä on sattunut erittäin vakavia tapaturmia virhekäynnistysten vuoksi. Tällaisten tapausten estämiseksi pitäisi käynnistyslaitteiden olla lukittavissa ja jokaisella korjaustyöhön osallistuvana työntekijällä tulisi olla oma lukko. Konelinjojen uudelleenkäynnistys ei saa aiheuttaa varaa ja koneen työskentely-, säätö- ja huoltokohteisiin tulee olla turvallinen pääsy. Jos laitetta ei voida pysäyttää korjauksen tai huollon ajaksi on työntekijän turvallisuus varmistettava.

Huoltotyöt tulee tehdä:

  • huoltotöitä koskevia ohjeita noudattaen

  • ensisijaisesti koneen ollessa pysähtynyt

  • koneen käydessä vain siihen opastetun tai erityisesti perehtyneen henkilön toimesta

  • sopivia välineitä ja suojalaitteita käyttäen

  • vaara-alueiden ulkopuolelta

  • koneen ollessa erotettu kaikista energianlähteistä

 

 

 

 

 

 

 



 

 

Lisätietoja työnantajan, valmistajan ja maahantuojan velvollisuuksista:

tyosuojelu.fi työympäristö

koneturvallisuus (PDF)

koneiden maahantuonti (PDF)