SIVUSTO-INFO
Johdanto
Tarkoitus
Käyttö
Sisältö
TAUSTATIETOA KARTANOELÄMÄSTÄ
Kartano
Väki
Työnjako
Yhteisö
Elämäntapa Seuraelämä
Edelläkävijä
Pitopöytä
Etiketti
Liikkuminen
Omavaraisuus
Kotitaloustyöt
Lähteet
OPPIMATERIAALIA
Sisältö
Diaesitys
Kotitalous
Tarinat
Tehtävät
Ruokaohjeet
Arviointi
Teemapäivä
-> Palaa
valikkosivulle
|
Kartanoiden pitopöytä
Kartanoiden ateriointitavat muistuttavat meidän tapojamme, sillä arkena
kartanoissa aterioitiin vaatimattomasti ja
juhlana ja pyhinä pöydässä oli uutuuksia. Kartanon juhla-ateria alkoi
viinapöydästä, jossa oli tarjolla erilaisia maustettuja viinoja. Alkupalat
syötiin seisaallaan ja tämän jälkeen käytiin pitopöytään. Tarjolla
saattoi olla esimerkiksi rosollin tapaista sallattia eli
juuressalaattia, jossa ei ollut perunaa mutta siinä oli silliä.
Toisena salaattina oli perunasallatti,
jossa oli lisäksi kinkkua. Lihasta valmistettiin paisteja, aladobia,
sylttyjä tai tarjolla oli keitettyä kieltä. Pääruoan
lisäkkeenä tarjottiin keitettyjä perunoita ja kastiketta.
|
Pitopöytä odottamassa lämpimiä ruokalajeja.
Tyypillinen jälkiruoka oli väskynäsoppa eli luumukiisseli ja
sen kanssa voitiin tarjota esimerkiksi helmipuuroa. |
Lisätietoa: Gun de la Chapelle. Kartanoruokia.
WSOY 1993.
Kahvin tai teen jäähdyttämistä puhaltamalla
tai lautaselle kaatamalla ei kannattanut tehdä, ellei halunnut
itselleen huonosti käyttäytyvän leimaa. Pöytä-käyttäytyminen
paljasti helposti aseman tai säädyn. |
Kartanoiden
etikettisääntöjä
Ruokapöytä oli käyttäytymisen koetinkivi - tiukkoja
etikettisääntöjä korostava ruokakulttuuri levisi 1800-luvun
kuluessa. Monet säännöistä ovat päteviä nykyäänkin -
eriskummalliselta sen sijaan tuntuu sääntö, jonka mukaan kokonaista voileipää ei saanut purra
vaan se
piti voidella, leikata paloiksi ja syödä haarukalla. Tai mitä mieltä
olet siitä, että kalaa tai sokeriherneen palkoja tuli syödä pelkällä
haarukalla.
Seuraavia nykyään tuttuja
etikettisääntöjä noudatettiin siis jo kaksisataa vuotta sitten
suomalaisissa kartanoissa:
* Älä laita veistä suuhun.
* Älä sekoita eri ruokalajeja lautasella yhdeksi pöperöksi.
* Älä syö kastikkeen loppua lautaselta leivän avulla.
* Älä hörpi liemiruokaa. kovaäänisesti lusikan laidasta.
|