Pakkaaminen
Pakkaamaton elintarvike on alttiina likaantumiselle. Ilmaa sisältävässä
pakkauksessa oleva tuote on suojassa likaantumiselta, mutta pakkaus
ei vaikuta tuotteeseen päässeiden mikrobien kasvumahdollisuuksiin.
Pakkaaminen ei estä kaikkien mikrobien kasvua. Siksi pakattukin
tuote tarvitsee huolellisen käsittelyn ja valvotut säilytysolosuhteet.
Tyhjiö- eli vakuumipakkauksesta on poistettu ilma. Happea tarvitsevat
mikrobit kuten homeet eivät lisäänny tyhjiöpakkauksessa.
Sen sijaan hapettomissa oloissa toimeen tulevat mikrobit voivat
kasvaa. Osa bakteereista ja hiivoista on tällaisia.
Suojakaasupakkauksessa on ilman aineosia tavallisesta ilmasta poikkeavassa
suhteessa. Näin saadaan monien pilaajien kasvu estetyksi. Kuitenkin
jotkut pystyvät kasvamaan siinä. Hiilidioksidin määrä
seoksessa vaikuttaa eri mikrobeihin eri tavalla. Listerian kasvua
se ei estä, ja klostridit voivat jopa hyötyä siitä.
Vahingoittuneessa pakkauksessa tai huonoissa oloissa säilytetty
elintarvike voi aiheuttaa terveydellistä vaaraa. Säilyttäminen
oikealla tavalla on tärkeää myös kuljetuksen
aikana ja kuluttajan kotona.
Herkästi pilaantuviin tuotteisiin merkitään viimeinen
käyttöpäivä (vkp). Tuotteisiin, jotka eivät
ole herkästi pilaantuvia, merkitään parasta ennen
-päivä. Viimeinen käyttöpäivä- merkintä
koskee vain avaamattomia pakkauksia. Avatusta suurkuluttajapakkauksesta
voi myydä vain parin päivän ajan. Avatun pakkauksen
sisältö on käytettävä pakkauksessa annetun
ohjeen mukaan tai muutaman päivän kuluessa.
Klikkaa kuvaa, se aukeaa uuteen ikkunaan.
|
|
|
|
|
|