Eri työvaiheiden pitäminen erillään
Eri työvaiheet pidetään erillään siksi,
että raaka-aineiden mikrobit eivät pääsisi kypsennettyihin
tuotteisiin. Raaka-aineissa voi niiden tuotantoympäristöstä
johtuen olla sellaisia mikrobeja, jotka elintarvikkeen kautta kulkeutuessaan
tai siinä lisääntyessään voivat aiheuttaa
ruokamyrkytyksen tai muun terveydellisen vaaran.
Voit vähentää tarvetta tehdä erilaisia työvaiheita
sekaisin, kun tuot kaiken tarpeellisen työpisteeseen kutakin
työrupeamaa varten erikseen, teet töitä taukoon asti
ja viet tuotteet varastoon ja jätteet pois tauolle lähtiessä.
Yksittäisen elintarvikkeen valmistuserät pidetään erillään ja käytetään ikäjärjestyksessä. Eriä ei yhdistetä, vaan ensin käytetään vanhempi erä, sitten uudempi eri astiasta ja eri välinein.
Erillään pitäminen on tärkeää erityisesti, kun kyseistä elintarviketta ei kuumenneta ennen käyttöä. Tällaisia ovat esimerkiksi salaatit ja leikkeleet.
esimerkki
Klikkaa kuvaa, se aukeaa uuteen ikkunaan.
|
|
|
|
|
|