Juhlat kartanossa

Oli heleä syyskesän päivä. Rouva von Edelmann kutsui Anna-mamsellia puheilleen. Oli aika aloittaa juhlapäivällisten suunnittelu. Lapset lähtisivät pian kaupunkiin kouluun ja kartano hiljenisi. Kesän loppumista oli tapana juhlistaa kutsumalla läheisimmät sukulaiset aterialle.

Mamselli Anna kiiruhti saliin. Hän oli jo tarkistanut varastot, jotta olisi selvillä, mitä ruoka-aineita tarvitsisi hankkia kaupungista. Myös iso valkopyykki oli pesty edellisenä viikonloppuna ja pöytäliinat ja muut tykötarpeet odottivat silitettyinä vieraita. Mamselli huolehti siitä, että kartanossa arki ja juhlat sujuivat mallikkaasti. Hän vastasi taloudenpidosta yhdessä rouvan kanssa.

Kartanon lapset Karl ja Fredrika valmistautuivat huoneissaan tulevaan kouluvuoteen lukemalla kirjoja. Karl oli kuudentoista ja jo kokenut koulunkäyjä. Hänestä kasvatettiin upseeria, kuten isästäänkin, olihan hän perivä kartanon. Lasten vanhemmat olivat edistyksellisiä, koska myös pieni Fredrika oli laskettu kaupunkiin tyttökouluun. Fredrika oli kolmetoistavuotias ja lähtisi nyt ensimmäistä kertaa uuteen kouluun. Tähän saakka hänellä oli ollut kotiopettaja kartanossa. Lapset asuivat kortteeria tätiensä luona ja nämä tädit oli myös kutsuttu kartanoon juhlapäivällisille. Tädit, Hedda Nora ja Kristina von Edelmann, olivat hauskoja maailmanmatkaajia ja viihdyttivät ihmisiä värikkäillä tarinoillaan. Karl ja Fredrika suorastaan jo odottivat syksyisiä teehetkiä ja tätien kertomuksia.

Herra von Edelmann, upseeri, oli vanhaa aatelissukua. Hän oli rakennuttanut kartanon ennen lastensa syntymää. Hän ei enää palvellut kuninkaan joukoissa, vaan vastasi kartanon toiminnasta. Palvelusväen ohjaamisessa oli täysi työ. Ja pojastahan kasvatettiin miestä kuninkaan joukkoihin, joten herra katsoi tehtävänsä kuninkaalle suoritetuksi. Herra Karl Fredrik von Edelmann harrasti metsästystä, kirjallisuutta sekä musiikkia. Myös lapsensa hän oli kasvattanut arvostamaan kulttuuria.

Rouva von Edelmann, Emilié, oli sukujuuriltaan Ranskan hovista lähtöisin. Hänen isänsä omisti kartanon lähipitäjässä. Emilié oli kuitenkin aina asunut Suomessa, mutta hän oli hyvin lahjakas kielissä ja oli nuorena jonkun verran matkustellut. Lapset olivat hänelle kaikki kaikessa ja hän halusi, että he saivat parhaan mahdollisen koulutuksen. Hän oli hieman joutunut taivuttelemaan herra von Edelmannia, jotta hän suostui lähettämään myös tyttärensä kouluun Hämeenlinnaan.

Kartanossa asui myös vanharouva von Edelmann. Hän oli jo melko iäkäs, eikä halunnut osallistua taloudenpitoon millään tavalla. Päivänsä hän kulutti lukemalla ja soittamalla pianoa. Hän oli opettanut myös talon lapset soittamaan. Vanharouva, Hedvig von Edelmann, matkusti usein kaupunkiin tyttäriensä luo ja samalla toi terveisiä kartanon lasten koulumenestyksestä heidän vanhemmilleen. Olipa vanharouva muutaman kerran ollut tyttäriensä mukana matkoilla.

Juhlapäivällisille kutsuttiin lähistöllä asuvat sukulaiset, von Edelmanneja hekin. Kysymyksessä oli kartanon isännän serkku, upseeri Oscar von Edelmann, hänen vaimonsa Christina sekä lapset Charlotta, 14, ja Louisa,15. Perhe asui vanhassa kartanossa ja myös heidän tyttärensä kävivät koulua Hämeenlinnassa, jossa perheellä oli kaupunkiasunto. Kesän loppuminen tarkoitti koko perheelle muuttoa kaupunkiin.

Kartanon palveluksessa olivat mm. rengit Johannes ja Antti. Johannes oli vastuussa talon hevosista ja kuljetuksista, kun taas Antti johti pehtoorin eli voudin alaisena viljelysten hoitoa. Molemmat olivat palvelleet kartanossa kauan ja olivat isännän erityisessä suosiossa. Juhlapäivälliselle palvelusväki ei tietenkään päässyt, mutta sai nauttia rääppiäisiä köökin puolella.

Piioista Helmi ja Stiina olivat mamsellin erityisessä suosiossa. He saivat kunniatehtävän tarjoilla päivällisillä ja osallistua muutenkin valmisteluihin. Pöydän kattaminen alkaen hopeoiden kiillottamisesta toi mukavaa vaihtelua arkiseen ahertamiseen. Helmi asui vanhempiensa kanssa kartanon mailla torpassa, mutta Stiina oli matkustanut kartanoon kaukaa Savosta. Molemmat tytöt olivat kuudentoista.

Rouva ja mamselli suunnittelivat juhla-aterian, jonka raaka-aineista suurin osa saatiin omasta puutarhasta. Kaupungista ei tällä kertaa tarvittu mitään, sillä varastoja oli täydennetty edellisellä matkalla, jonka rouva ja mamselli olivat yhdessä tehneet.

Kun juhlailta koitti, olivat ruoat jo valmiina ja isäntäväki valmistautui vastaanottamaan vieraita. Rouvat ja Fredrika olivat pukeutuneet silkkisiin pitkiin mekkoihinsa ja herra Edelmann sekä Karl olivat puku päällä. Vieraat saapuivat täsmällisesti ja ruokailu saattoi alkaa. Juhlapäivällinen eteni rauhallisesti ja piiat tarjoilivat sujuvasti. Pöytähopeat ja kristallit kiilsivät. Pöytään oli katettu talon vaakunalla koristettu posliiniastiasto. Keskustelu pöydässä oli hillittyä ja sivistynyttä. Ruisleipä syötiin haarukalla leipälautaselta – käytössääntöjen mukaan siihen ei saanut koskea sormin, saati että sitä oli saanut haukata! Keittoa ei ryystetty, vaan se kumottiin lusikan reunalta suuhun kevyesti. Kastiketta ja perunoita ei sotkettu pöperöksi, vaan ruokalajit pisteltiin poskeen haarukalla – veistähän ei saanut suuhun viedä.

Ruokailun jälkeen siirryttiin saliin, jossa Fredrika viihdytti vieraita pianonsoitolla. Miehet siirtyivät kirjastoon keskustelemaan ja naiset puolestaan viihtyivät salissa. Myöhemmin tanssahdeltiin pianomusiikin tahdissa ja nautittiin vielä kahvia ja leivoksia sekä pikkuleipiä.

Tulosta tarina tästä.